Metsätammi eli tammi (Quercus robur) on pyökkikasveihin kuuluva, jaloihin lehtipuihin luettava puulaji. Luontainen levinneisyysalue käsittää suurimman osan Eurooppaa.
Ahvenanmaalla on rauhoitettu ympärysmitaltaan yli 170 senttimetriä (mitattuna 1,3 metrin korkeudelta) paksut metsätammet.Ålands flora 2010, s. 131–132. Suomessa metsätammi on Varsinais-Suomen maakuntakasvi.Retkeilykasvio 1998, s. 98. Ruotsissa se on puolestaan Blekingen maakuntakukka. Norjassa tammi on Länsi-Agderin läänin tunnuspuu.
Ulkonäkö ja koko pienoiskuva|vasen|Suurikokoinen metsätammi. pienoiskuva|vasen|Metsätammen hedekukintoja. Täysikasvuisen metsätammen rungon kaarna on syväuurteinen ja väriltään tummanruskea. Vahvat, pitkät haarat ovat yläviistoon ja sivulle siirottavia. Latvus on kupumainen. Kuluvan kesän kasvainranka on tavallisesti kalju. Lehtisilmut ovat pieniä. Nahkeahkot lehdet ovat kierteisesti ja korvakkeettomia. Lehtiruoti on tavallisesti 2–8 senttimetriä pitkä. Pariliuskainen lehtilapa on 10–15 senttimetriä pitkä, vastapuikea, tavallisesti herttatyvinen ja yleensä vain nuorena alta karvainen. Lehdet levenevät tyvestä kärkeen voimakkaammin kuin toisella yleisellä eurooppalaisella tammilajilla, talvitammella (Q. petraea). Lehden liuskat ovat ehytlaitaisia, pyöreä- ja tylppäkärkisiä. Lehtilavan suonet ulottuvat sekä liuskojen kärkiin että niiden välisiin loviin. Hedekukinto on riippuva, monikukkainen norkko, emikukinto on pysty, 2–4-kukkainen norkko. Kukat ovat yksineuvoisia ja pieniä, kukan kehä on vähäinen. Suomessa metsätammi kukkii myöhään keväällä touko-kesäkuussa. Hedelmä on maljamaisen kehdon ympäröimä kova, 2–3 senttimetriä pitkä pähkinä eli terho. Kukintoperä on hedelmien kypsyttyä aina selvästi lehtiruotia pitempi, jopa 6 senttimetriä pitkä. Pähkinät kypsyvät kukintavuonna.Suomen puu- ja pensaskasvio 1992, s. 105.
Metsätammen ruskaväri on pääosin keltainen tai vaatimattoman kellanruskea. Tammenterhot ovat kypsiä eteläisen Suomen oloissa syyskuun lopulla, samaan aikaan ruskan kanssa. Puu pudottaa lehtensä talveksi, mutta ruskeat, kuolleet lehdet pysyvät nuorissa puissa usein kevääseen saakka. Suurilla puilla lehdet tuntuvat varisevan herkemmin.
Suomessa metsätammi kasvaa tavallisesti 10–20 metrin, poikkeuksellisesti jopa 30 metrin pituiseksi. Etelämpänä Keski- ja Länsi-Euroopassa se voi kasvaa 40 metrin pituiseksi ja useita metrejä paksuksi jättiläiseksi.
Suomen paksuin metsätammi lienee ollut Piikkiön Lyydikkälässä kasvanut puu, joka oli lähes 8 metriä ympärysmitaltaan. Perimätiedon mukaan se olisi ollut jopa 600 vuotta vanha.Sorbifolia 4/1998, s. 185. Dendrologian Seura. Puusta on nykyisin jäljellä vain kanto. Suomen suurin eli kiintotilavuudeltaan suurin puu on ilmeisesti Kemiössä kasvava jättitammi, jonka ympärysmitta rinnan korkeudelta on noin 6,5 metriä ja korkeus 28 metriä. Suomen toiseksi suurimman tammen titteli on Talin golfkentällä, Helsingissä kasvava tammella, jonka ympärysmitta vuonna 2013 oli 616 senttimetriä.
Euroopan paksuin metsätammi kasvaa Ruotsin Smålandissa. Puu on ympärysmitaltaan 14 metriä. Metsätammi saattaa elää hyvin vanhaksi, vanhimmat yksilöt ovat yli 1 000-vuotiaita.Suomen terveyskasvit 1982, s. 256. Pohjoismaiden vanhimman, Tanskassa kasvavan metsätammen arvioidaan olevan noin 1 800 vuotta.
Levinneisyys Metsätammen levinneisyysalue käsittää suurimman osan Euroopasta Kaukasukselle ja Länsi-Venäjälle saakka. Laji puuttuu Islannista, Fennoskandian keski- ja pohjoisosista sekä pohjoiselta Venäjältä. Lisäksi se puuttuu Pyreneiden niemimaan keski- ja eteläosista ja Etelä-Kreikasta. Euroopan ulkopuolella lajia kasvaa alkuperäisenä vain Turkissa ja Luoteis-Iranissa. Luontoon levinneitä metsätammia esiintyy Pohjois-Amerikassa Kanadan eteläosassa ja useassa koillisten Yhdysvaltojen osavaltiossa. Metsätammi on jaettu neljään alalajiin: subsp. brutia, subsp. imeretina, anatolianmetsätammi (subsp. pedunculiflora) ja valta-alalaji subsp. robur. Alalajia brutia esiintyy Kaakkois-Euroopassa, alalajia imeretina Länsi-Kaukasiassa ja anatolianmetsätammea Balkanilta Krimille, Kaakkois-Turkkiin ja Luoteis-Iraniin. Metsätammen eteläiselle levinneisyydelle tulee raja vastaan, kun tammen tarve viileään lepokauteen ei täyty enää Euroopan eteläpuolella.
Metsätammi on Suomen ainoa luontainen tammilaji. Sitä kasvaa runsaimmin niin sanotulla tammivyöhykkeellä eli lounaisimmassa osassa Suomea ja etelärannikolla. Villiintyneenä, mutta jo vakiintuneena lajina sitä tavataan Rauma–Tampere–Lappeenranta-linjan korkeudelle asti.Euroopan puuopas 2009, s. 140. Suomessa metsätammi kasvaa kuitenkin levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla, eikä ole missään päin maata kovin runsas laji.Vantaan luonto: Kasvit 1996, s. 300–301. Suomessa laji on usein viljelykarkulainen.
Suomen metsätammet Metsätammi on eräänlainen muinaisjäänne Suomessa ajalta, jolloin oli selvästi lämpimämpää kuin nyt. Tämä jääkauden jälkeinen lämpökausi oli Suomessa 7 000 vuotta sitten. Tällöin metsätammi pystyi etelästä leviämään Suomeen, ja sitä onkin kasvanut jopa Oulun korkeudella. Sittemmin ilmaston taas viiletessä, ja kuusen vallatessa alaa, sen elinmahdollisuudet Suomessa ovat kaventuneet vain maan eteläosiin.Huurre 1983, s. 12. Kuusten vähentäminen Suomen tammivyöhykkeeltä todennäköisesti edesauttaisi selvästi metsätammen yleistymistä. Etelämpänä Euroopassa kuusi ei ole tammille uhka, koska siellä on liian lämmintä kuusen täydelliselle hyvinvoinnille ja runsaalle esiintymiselle. Koska metsätammi kasvaa Suomessa pohjoisrajoillaan ja tarvitsee ihmisen apua menestyäkseen kilpailussa esimerkiksi kuusta vastaan, tammimetsiä ei pitäisikään Suomessa rauhoittaa suojelualueiksi, vaan metsätammien ehdoilla hoidetuiksi luonnonhoitoalueiksi. Suomessa metsätammen pahin uhka ihmisen ja kuusettumisen jälkeen ovat keväthallat, jotka vaurioittavat erityisesti nuoria taimia.
Suomessa metsätammi tulee kuitenkin hyötymään ilmaston lämpenemisestä ja kostumisesta, ja voi ehkä levitä entistä pohjoisemmaksi. Jo nyt Etelä-Suomen metsätammien uudistumisen on huomattu parantuneen.
Turun Ruissalo lienee Suomen tunnetuin luontaisesti kasvanut tammisto. Siellä metsätammea kasvaa 312 hehtaarin alalla, joista noin sadalla hehtaarilla se on valtapuuna. Näistä vanhimpien puiden arvioidaan olevan 400-vuotiaita. Muita lähes yhtä edustavia tammistoja ovat Naantalin Tamminiemen luonnonsuojelualue ja Paraisten Lenholm. Pääkaupunkiseudulla on myös tammilehtoja – Vantaalla kaksi ja Espoossa viisi, mutta Helsingissä ei ainuttakaan. Yhteensä suojeltuja tammilehtoja on Suomessa noin 80–100 kappaletta, joista lähes kaikki joko Varsinais-Suomessa tai Ahvenanmaalla. Pohjoisimmat luontaiset tammistot kasvavat Rauman seudulla ja itäisimmät Porvoossa. Tammimetsiköitä on Suomessa kuitenkin harvassa ja enimmäkseen metsätammea tavataankin luonnossa löyhinä pieninä ryhminä siellä täällä. Esiintymillä voi olla montakin kymmentä kilometriä välimatkaa. Vaikka tammi on tuulipölytteinen, niin populaatioiden välimatka on liian pitkä hedelmöitykselle, mikä heikentää perimän monimuotoisuutta populaatioiden muodostuessa sukusiittoisiksi. Jos tammi tuottaa terhoa, niin närhet ja oravat levittävät tammea tehokkaasti lähiympäristöön. Nuorten tammien uhkana ovat rusakot ja hirvet. Kaikki suuret ja keskikokoiset tammet ovat Ahvenanmaalla rauhoitettuja. Myös Manner-Suomessa kaikki suuret vanhat yksilöt joilla on maisemallista merkittävyyttä.
Etelä-Suomessa on pitkään siirretty luonnonvaraisia metsätammia puutarhoihin, ja se onkin suosittu piha- ja puistopuu. Etelä-Suomessa metsätammet kasvavat puistoissa ja pihoilla suuriksi, mutta pohjoisessa Suomessa ne jäävät usein pieniksi pensaiksi ja paleltuvat helposti kuoliaaksi.
Juhana-herttua määräsi 1500-luvulla Suomen tammet rauhoitettaviksi, mikä johti tammen taimien hävittämiseen. Talonpojat eivät halunneet kasvattaa maillaan kuninkaan puita. Kruununpuuksi tammi määrättiin vuoden 1608 maanlaissa. Vuoden 1734 metsäasetuksessa oli muun muassa säädöksiä, jotka kielsivät sikojen laiduntamisen terhometsässä. Jokainen, joka kaatoi tammen tai hedelmäpuun, oli velvoitettu istuttamaan uusi. Tammi on Ruotsin valtakunnan asetuksissa yleisimmin mainittu puu. Sitä tarvittiin laivanrakennukseen. Isonvihan aikana vuosina 1700–1721 venäläiset kaatoivat rannikon tammet rakennuspuikseen.
Elinympäristö ja ekologia pienoiskuva|oikea|Tammenterho Metsätammi on hemiboreaalisen vyöhykkeen tunnusomainen laji. Sille tyypillisiä kasvuympäristöjä ovat lehtomaiset, tuoreet tai kosteat keski- ja runsasravinteiset metsät, jossa se muodostaa usein metsiköitä. Metsätammea tavataan myös kalliokkojen reunamilla ja hietikoilla. Muista jalopuista poiketen metsätammi ei ole vaatelias maaperänsä suhteen, ja se menestyy jopa savimailla, jossa vain harvat puulajit viihtyvät. Turvemaita se sen sijaan karttaa.
Metsätammi luo ympärilleen hyvin kauniin, ilmavan ja valoisan ympäristön. Se tulee myös lehteen melko myöhään, joten sen läheisyys antaakin tällöin hyvän, ilmavan kasvualustan kevätkukkijoille, kuten vuokoille, käenrieskoille, imiköille, kevätesikolle ja kiurunkannuksille. Luontaisesti metsätammea levittävät Suomessa muun muassa oravat, närhet, pähkinähakit sekä myyrät ja hiiret. Nämä kaikki keräävät varastoja maahan, ja niihin unohtuneista terhoista saattaa keväällä versota metsätammen taimi. Näiden apujoukkojen ansiosta metsätammet leviäisivät olosuhteiden salliessa melko tehokkaastikin myös tammivyöhykkeestä pohjoiseen, mutta siellä ankarat talvet, kilpailun heikkous muita puulajeja vastaan ja kasvukauden lyhyt kesto rajoittavat levittäytymistä.
Myös metsätammella viihtyvä hyönteis- ja eläinlajisto on monipuolinen. Noin 500 hyönteislajia on metsätammesta tavalla tai toisella riippuvaisia. Näistä Suomessa 39 lajia on uhanalaista, monet niistä ovat riippuvaisia nimenomaan lahosta tammipuusta. Metsätammen koloissa pesivät monet lintulajit, muun muassa lehtopöllö, uuttukyyhky, telkkä, naakka, sini- ja talitiainen, kirjosieppo, kottarainen ja käenpiika.
Metsätammella on paljon juurisieniä. Näistä ehkä makoisimpia ovat tryffelit, joita kasvaa erittäin harvinaisina myös Etelä-Suomessa. Komein metsätammien rungoilla kasvavista käävistä on sen sijaan Suomen alueella uhanalainen häränkieli, jonka tunnistaa hehkuvan punaisesta väristään, ja tämä kääpä tuntuukin tunnusteltaessa kielimäiseltä. Häränkieli kasvaa mieluiten vanhojen lahojen tammien rungoilla.
Suomen etelärannikon tammivyöhyke Tammivyöhyke on toinen alue Suomessa, jota ei lueta kuuluvaksi taigaan. Toisen ääripään muodostavat tunturilapin tunturikoivikot. Tammivyöhykkeellä kasvillisuus on jo liian rehevää ja eteläisiä piirteitä täynnä, jotta se voitaisiin sijoittaa taiga-tittelin alle. Tästä huolimatta Suomen tammivyöhykkeen metsät ovat voimakkaasti havupuuvaltaisia, joten se voidaan Suomen osalta lukea vielä havumetsäalueeseen, vaikkei se olekaan enää varsinaista pohjoista boreaalista taigaa. Suomen tammivyöhyke on tammen esiintymisen äärialuetta, ja saanut siitä nimensä.
Mitä lähemmäs rannikkoa saavutaan Suomen tammivyöhykkeellä, sitä runsaammaksi metsätammikin tulee. Myös lounaaseen mennessä metsätammi yleistyy. Tammivyöhyke on parhaimmillaan noin 30 kilometriä leveä kaistale, joka kulkee Suomen etelärannikkoa myöten. Lounais-Suomessa tämä kaistale kääntyy rannikon suuntaisesti loivasti pohjoiseen ulottuen Raumalle asti. Tammivyöhyke on toiselta nimeltään hemiboreaalinen vyöhyke, mikä on havu- ja lehtimetsien vaihettumisaluetta. Tammivyöhykkeellä ilmasto on muuta Suomea mereisempi ja meren läheisyys vaikuttaa voimakkaasti alueen ilmastoon, esimerkiksi kevät tulee alueelle hieman sisämaata aikaisemmin ja talvi myöhemmin.