pienoiskuva|Al-Tabarin (838–923) hauta Bagdadissa. Al-Tabari on islamilaisen historiankirjoituksen suurin nimi.

Islamilainen historiankirjoitus tarkoittaa islaminuskoon kuuluvaa islamin varhaisvaiheiden kuvausta tietämättömyyden ajasta ennen islamia suunnilleen 800-luvun alkuun. Vaiheet sisältävät Muhammedin elämäkerran, umaijadikalifaatin ajan, abbasidien vallankumouksen ja abbasidien ajan ensimmäiset vuosikymmenet.

Islamin varhaisvaiheet kirjattiin muistiin 700-luvun lopulta alkaen 900-luvun alkuun mennessä, vaikka jotkut teokset on ilmeisesti kirjoitettu tai ainakin täydennetty vasta 1200-luvulla. Kokonaisuus muodostaa islamin "pyhän historian", joka on osa uskontoa ja sellaisena arvostelun ja tieteellisen tutkimuksen yläpuolella. Näihin teksteihin viitataan tavallisesti ilmaisulla "islamilainen perimätieto", sillä niiden tärkeimpänä lähteenä olivat alun perin suullisesti kiertäneet kertomukset.

Islamin historian islamilaiset kirjalliset lähteet ovat peräisin 100–150 vuotta myöhemmältä ajalta kuin itse tapahtumat, joista ne pyrkivät kertomaan. Suulliseen tarinaperinteelle tyypilliset piirteet näkyvät kirjoituksissa, jotka ovat enimmäkseen katkelmallisia, epäjatkuvia, tarinallisia ja ristiriitaisia. Niiden ajatellaan käyneen läpi useita toimituksellisia kierroksia, joilla kaikilla on ollut omat tavoitteensa. Kirjoituksissa esiintyy kirjallisia klišeitä (topoi) ja abstraktia, tyyliteltyä muotoilua.Shoshan, 2016, s. 2 Säilyneet käsikirjoitukset ovat usein alkuperäisiä paljon myöhempiä, mikä on voinut vaikuttaa niiden sisältöön. Al-Tabarin kirjojen tyyli ei vastaa hänen ilmoitetun elinaikansa eli 900-luvun arabiaa, minkä takia on arveltu, että tekstit olisi voitu ainakin osin kirjoittaa ja vähintään viimeistellä vasta 1100- ja 1200-luvuilla.

Historiateosten myöhäisyyden takia niiden sisältöön on länsimaissa 1800-luvulta lähtien alettu suhtautua skeptisesti. Vaikka ainoastaan osa tutkijoista pitää Muhammedia epähistoriallisena henkilönä, vallitseva käsitys on, että islamilaisen historiankirjoituksen monituhatsivuiset teokset sisältävät vain vähän aitoa tietoa.Shoshan, 2016, s. 2 Islamin valloitussotien kuvaukset ovat stereotyyppisiä ja seuraavat kirjallisia konventioita. Ne sisältävät runsaasti keskustelua, mutta itse taistelut kuitataan yleensä lyhyesti ja usein Vanhan Testamentin taistelukuvauksia seuraten.

Varhaisimmat islamilaiset historiateokset, kuten al-Zuhrin (k. 742) tuotanto on kadonnut, ja siihen viitataan myöhemmissä teoksissa, joka toisaalta ovat säilyneet vasta 1100- tai 1200-luvun kopioina.Robinson, 2003, s. 25, 32 Sama koskee myöhempiä kirjoittajia, kuten al-Tabaria, jonka 900-luvun alussa kirjoittamat historiikit ovat myös peräisin kopioina vasta näiltä vuosisadoilta.

Kalifaatin syntytarina Lähi-idän arabikalifaatissa alkoi vilkas kirjallinen toiminta sen jälkeen, kun se oli vuoden 750 vaiheilla kokenut vallankumouksen, missä koillisesta Persiasta tullut abbasidien arabiklaani syrjäytti Syyriasta käsin hallinneet umaijadit. Abbasidit perustivat tukikohdakseen Bagdadin lähelle Persian vanhaa valtakeskusta. Uskonnosta muodostui tärkeä ideologinen väline, jolla abbasidikalifit alkoivat lujittaa valtaansa. Abbasidien historiankirjoitus tuli osoittamaan, että valtakunnan ja sen uskonnon alkuperäinen perustaja oli profeetta Muhammed. Abbasidit olivat hänen sukulaisinaan vallan laillisia perijöitä, kun taas kukistetut umaijadit olivat uskosta luopuneita vallananastajia.Haeri, 1996, s. 98–107 Historiankirjoitus loi Bagdadissa myös sosiaalista järjestystä, sillä se esitteli usein yksityiskohtaisesti, kenen esi-isät olivat ensimmäisinä kääntyneet islamiin tai ketä Muhammed oli ensimmäisenä kätellyt. Tällaiset teot määrittelivät ja legitimoivat eri sukujen arvojärjestystä.Nevo & Koren 2003, s. 345

Islamilaisen historiankirjoituksen keskuksia olivat Bagdadin ohella Persian suuret kaupungit, kuten Merv ja Buhara. Kirjoittajat olivat melkein kaikki kotoisin Persiasta tai Irakista, joka myös oli aikaisemmin kuulunut Persian valtakuntaan. Myös Ibn Ishaq oli taustaltaan irakilainen, sillä perimätiedon mukaan hänen vanhempansa oli siirretty orjina Irakista Medinaan. Guillaume 1955, s. xiii

Abbasidihallinnon tarve sen oman historian kirjoittamiseen varmistivat resurssit historiankirjoitukselle. Uuden teollisen pohjan tarjosi Kiinasta 700-luvun jälkipuoliskolla tullut paperinvalmistamisen taito, joka teki kirjojen teosta entistä halvempaa. Jo papyrus oli ollut Euroopassa käytettyä pergamenttia huokeampaa, mutta uusi raaka-aine helpotti huomattavasti kirjojen tuotantoa.Robinson, 2003, s. 27; Kennedy, 2004, s. 36 Paperin huono puoli oli, että se säilyi huonommin kuin pergamentti, joten kirjoitukset tuhoutuivat ellei niitä aika ajoin kopioitu. Näin tehtiin lähinnä vain uskonnollisesti tai poliittisesti tärkeäksi katsotuille kirjoille. Varhaisin säilynyt paperinen käsikirjoitus Lähi-idästä on peräisin vuodelta 866. Robinson, 2003, s. 27

Abbasidivaltakunnan historiaa kirjoitettiin valtakunnan virallisella hallintokielellä, joka oli arabia. Sen käyttöön siirryttiin 600-luvun lopulla, ja kieli syrjäytti Syyrian entisen valtakielen aramean sekä Pohjois-Afrikan berberikielet. Persiankieltä se ei pystynyt syrjäyttämään, mutta sitäkin alettiin kirjoittaa arabialaisin merkein.Robinson, 2003, xvii Arabiankielen käyttö ei tarkoittanut, että etniset arabit olisivat olleet tärkeimpiä kirjailijoita. Varhaisten historiikkien luettelo osoittaa, että islamilaista historiankirjoitusta alkoivat hallita etenkin persialaiset oppineet. 900-luvulla muiden kuin arabien merkitys vain vahvistui, kun mukaan tulivat turkkilaiset ja muut myöhemmin islamiin kääntyneet kansallisuudet.Robinson, 2003, xvi Varhaisimpien kirjoittajien synnyinpaikaksi on ilmoitettu Medina, mutta esimerkiksi Ibn Ishaqin kuvaukset Hijazista eivät kerro alueen luonnon tuntemuksesta.

Arabivaltakunnan yhtenäisyys kesti vain kaksisataa vuotta, sillä jo kalifi Harun ar-Rašidin (786–809) aikana Bagdad oli saanut haastajikseen useita muita valtakeskuksia etenkin Persiassa. Robinson, 2003, xviii Jo sitä ennen suuren valtakunnan reuna-alueet olivat toimineet hyvin itsenäisesti. Islamilainen maailma hajaantui poliittisesti, mutta abbasidien luoma ideologinen rakennelma piti heidät uskonnollisen yhtenäisyyden symboleina senkin jälkeen. Tämä asema heillä säilyi 1500-luvulle asti.

Historiankirjoituksen lajit Orientalistien keskuudessa on vakiintunut käsitys, että arabiankielistä kirjallista toimintaa edelsi pitkä suullisen tarinankerronnan vaihe, sillä historiateokset nojautuvat kirjallisten lähteiden sijaan tarinaperinteeseen, ja teoksissa myös näkyvät suulliselle perinteelle ominaiset retoriset muodot. Tyypillinen rakenne on lyhyt anekdootti, joita asetellaan peräkkäin.Robinson, 2003, s. 15, 20 Historiankirjoituksen lajeista varhaisin on maghazi, joka tarkoittaa "sotaretkiä" ja ennen muuta Muhammedin sotaa Mekkaa vastaan. Robinson, 2003, s. 28–29 Muhammedin sotaretket saavat valtaosa Ibn Ishaqin Muhammed-elämäkerrasta, ja myös al-Waqidin Maghazi edustaa samaa lajityyppiä. Ibn Ishaqista kerrotaan, että hän ja hänen veljensä Musa (Mooses) taistelivat Irakissa ja samalla kokosivat sotilasleireissä tarinoita Muhammedista.Newby, 1989, s. 5 Hans Jansen pitää tietoa uskottavana, koska Ibn Ishaqin Muhammed-elämäkerta sisältää runsaasti sotilaallista aineistoa.Jansen, 2008, s. 20-21 Seuraavissa lajityypeissä alkoivat korostua elämäkerrat (sira) kuten Ibn Sa'din teoksessa "Sukupolvet". Sen jälkeen suosituksi tulivat hadith -kokoelmat, joissa julkaistiin tietoa Muhammedin elämäntavasta (sunna). Tämä kirjallisuuden laji kohosi muita tärkeämmäksi, sillä islamilainen laki eli šaria tuli perustumaan pääasiassa näihin kokoelmiin. Muhammedin elämäkerta + Tärkein varhainen kirjallisuus, joka kokosi islamilaista perimätietoa. Hoyland, 2017, s. 237–238; Ohlig 2008, s. 14 Tekijä Teoksen nimi Kotoisin Kuolinvuosi Ibn Ishaq Sirat rasul Allah (kadonnut) Medina 767 Al-Waqidi Sotaretkien historia Medina 822 Ibn Hisham Sirat Rasul Allah Irak 834 Ibn Sa'd Sukupolvet Irak 845 Ibn Khayyat Kronikka Irak 854 Al-Bukhari Sahih al-Bukhari Uzbekistan 870Ibn Abd al-Hakam Egyptin valloitus Egypti 871 Muslim Sahih Muslim Iran 875Ibn Majah Sunan ibn Majah Iran 886 Abu Dawud Sunan Abi Dawud Iran 888 At-Tirmidhi Jami at-Tirmidhi Turkmenistan 892 Baladhuri Valloitukset Irak 892 Al-Tabari Vuosikirjat ym. Iran 922 An-Nasa'i Sunan an-Nasa'i Iran 951 Perimätiedon saattaminen kirjalliseen muotoon alkoi 700-luvun puolivälin jälkeen, jolloin Ibn Ishaq kirjoitti Bagdadissa laajan Muhammed-elämäkerran Sirat rasul Allah.Ibn Ishaq, 1955 Teos on kadonnut, mutta tärkeimmät osat siitä on ennallistettu kirjasta tehtyjen lukuisten referaattien avulla. Niistä tärkein on Ibn Hishamin 800-luvun alussa kirjoittama Profeetta Muhammedin elämäkerta.Ibn Hisham, 1999

Ibn Sa'd (785–845), al-Waqidin sihteeri, kirjoitti kahdeksanosaisen teoksen "Suuret sukupolvet" (Kitāb aṭ-ṭabaqāt al-kabīr), joka on kokoelma elämäkertoja Muhammedin lisäksi hänen lähipiiristään ja seuraajistaan. Tämän teoksen alkuperäisen, nyt kadonneen version oli kirjoittanut al-Waqidi.Landau-Tasseron, Ella 1998, s. xxiv (The History of al-Tabari)

Khalifa ibn Khayyat (k. 854) kirjoitti teoksen Kitāb al-Tārīḫ (Historiankirja tai Kronikka), joka kertoo muslimien historiasta Muhammedin ajoista 800-luvulle. Teos löydettiin marokkolaisesta kirjastosta vuonna 1966.Schacht 1969, s. 79

Koraani Ibn Ishaqin teosta vanhempia tekstejä ovat varmuudella vain eräät Koraanin katkelmat. Yksi vanhimmista on Birminghamin käsikirjoitus, jonka pergamentti on radiohiilitutkimuksen perusteella ajoitettu välille 568–645.

Islamilaisen perinteen mukaan Muhammed sai ilmestyksiä vuosina 610–632, mutta Koraani koottiin vasta noin vuonna 650 kalifi Uthmanin aikana. Gabriel Said Reynolds on todennut, että tämä löytö haastaa perinteisen käsityksen Koraanin kokoamisen ajankohdasta ja herättää kysymyksiä tekstin historiasta.

Käsikirjoitus sisältää katkelmia Koraanin kolmesta suurasta (18:17–31, 19:91–98 ja 20: 1–40). Niissä ei ole erityisesti islamilaista sisältöä, vaan varhaiskristillisiä tarinoita, kuten kertomus Marian ilmestyksestä tai luolaan nukkuneista unikeoista.

Toinen varhainen teksti on Sanaan käsikirjoitus, jonka kahdesta kirjoituskerroksesta alempi on ajoitettu 600-luvun alkupuolelle. Sanaan käsikirjoitus kattaa noin puolet Koraanista. Käsikirjoitus löydettiin vuonna 1972 Sanaan suuren moskeijan ullakon purkutöiden yhteydessä, mutta sitä ei toistaiseksi ole päästy perusteellisesti tutkimaan. Vanhin täydellinen Koraani on vuodelta 870.Ohlig 2010, s. 394

Historiankirjoituksen osalta Koraani ei tarjoa tietoja Muhammedista, sillä hänet mainitaan varmuudella vain kerran. Ohlig, 2013, s. 286 Koraanin suurat ovat pääasiassa Mooseksen kirjojen kommentaareja sekä saarnoja, joissa varoitetaan Viimeisestä tuomiosta. Kirjasta puuttuvat myös aikaa ja paikkaa koskevat viittaukset. Tekstien yhteydet islamin historiaan perustuvat sen takia tulkintoihin, jotka 800- ja 900-luvun tafsir -kirjallisuudessa on tehty.

Sotaretkien historia ja oikeaan johdetut kalifit

Islamilaisista valloituksista kertoo oma kirjallisuuden tyyppinsä, futuh -kirjallisuus. Sana tarkoittaa valloittamista "vapauttamisen" mielessä.Lewis 1991, s. 92–93 Tärkein valloitussodista kertova lähde on persialaisen al-Tabarin monumentaalinen Profeettojen ja kuninkaiden historia. Se on käännetty englanniksi nimellä The History of al-Tabari ja käsittää 40 osaa.

Toinen lähde on Kitab Futuh al-Shaam (arab. كتاب فتوح الشام, Kirja Syyrian valloituksesta). Sen oletettu kirjoittaja on Abu al-Basri, joka tunnetaan paremmin nimellä al-Azdi. Kirjan ensimmäiset versiot ilmestyivät 1000- ja 1100-luvuilla islamilaisessa Espanjassa. Kirjoittajasta ei tiedetä mitään, ja hänen nimensä mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1179. Al-Azdin teosta on luonnehdittu "historialliseksi fiktioksi", missä sankarit puhuvat enemmän kun tekevät.Shoshan, 2016, s. 8–9