pienoiskuva|Veronique -ohjuksen valmistelutöitä. M1 eli MSBS M1 (Missile Mer-Sol Balistique Stratégique, SLBM) oli Ranskan laivaston ensimmäinen käyttämä ydinohjus. SEREB:n valmistama, 20 000 kg:n omamassan IRBM- tyyppisen strategisen ohjuksen palvelusuraa kesti vuodet 1971 - 1974, jolloin sen alkoi korvata M2.https://www.globalsecurity.org/wmd/world/france/nuke.htm Viitetty 19.3.2021. M2 jakoi osin saman ohjuskärjen (MR-41) tämän tyypin kanssa, jonka kantama oli sekin suunnilleen sama 3 000 km. Ydinkokeita toteutettiin, alkaen vuonna 1968, ja MR-41 -ydinkärkien tuotanto aloitettiin 1969. Redoutable -luokan veneillä (SNLE:t; Sousmarin Nucléaire Lanceur d'Engins) suoritettu partiointi aloitettiin vuonna 1972, Le Redoutablen valmistuttua telakalta 1. joulukuuta 1971. Ranska oli saavuttanut oman ydinpommitusvalmiutensa, vuoden 1964 tietämillä (AN-11).https://www.globalsecurity.org/wmd/world/france/nuke.htm Viitattu 20.3.2021.
Ydinkärki MR-41.1:n räjäytysteho oli 500 kilotonnia, ja se perustui kiihdytettyyn ydinfissioon. Ase omasi omassa lajissaan, eräitä suurimmista olevia tuhovoimia, joka lähenteli lämpöydinpommia. MR-41.2:n tuhovoima 1 megatonnia oli vain lämpöydinfuusion kautta saavutettavissa.https://nuclearweaponarchive.org/France/FranceOrigin.html Viitattu 5.6.2026.pienoiskuva|Ranskalainen M1 MSBS -laivastoydinohjus.
Ohjuksen kantoyksikön eli raketti-osion ura, poikkesi ydinkärjen palvelusurasta jossain määrin. Omalla osuudellaan, suhteellisen kevyehkö, 1 360 kg omamassan taistelukärki oli suhteellisen edistyksellinen, joten sitä käytettiin enemmissä määrin ja pidemmän aikaa. Ydinkärkeä myös päivitettiin ja sen tuhotapaa muutettiin, eli lämpöydinkärki astui tässä mukaan, fissioituvasta fuusioituvaksi. MR-41 ohjuskärjestä oli olemassa kahta eri varianttia, joista jälkimmäisen omamassa lienee ollut ensimmäistä kevyempi. Tämä tarkoitti samalla myös laukaisumassan pienentymää. MR-41.2 omasi 700 kg omamassan, vaikkakin se oli lämpöydinkärki.https://www.globalsecurity.org/wmd/world/france/nuke.htm Viitattu 5.6.2026. pienoiskuva|SEREB:in, myöh. Ariane -raketteja. Kuvassa tyypit Saphir ja Emeraude.
Veronique -ohjuksilla oli aloitettu Ranskan ydinasemahdin (Force de Frappe) turvaaminen, AN-11 ydinpommien jälkeen. Muun ohella Saphir; myös itse strategisen Saphir -ohjuksen ohella - saman niminen ydinkoe, eli noin 120 kT Monique (suurin Afrikassa tehty ydinkoe, v. 1965) oli myös eräs kehitysvaiheissa mukana kulkeneita valmistelutöitä, Ranskan mannertenvälisiä (ICBM) ydinohjusten (SSBS- 2 ja 3) asesuunnitelmia varten, jotka toteutettiin Plateau d'Albionilla.https://nuclearweaponarchive.org/France/FranceOrigin.html Viitattu 3.2.2026. Ranskan kolmikantaan pohjautuvassa ydinasestrategiassa (aseiden eri toimitustavat, joita kolme) oli ydinaseet oltava laukaistavissa kolmella eri tapaa: maalla, merellä ja ilmassa.VP-83/11, Fitchett, J.: s. 36 & 39.
Ranska oli saanut ohjusteknologiaa haltuunsa muun muassa murtuneen Natsi-Saksan kautta. Olihan myös useita V-kostoaseiden, (V-Aggregat rakettisarja) laukaisutukikohtia sijainnut sen maaperällä.Humble, R.; Toisen maailmansodan lentokoneet, 1975/1976: s. 28-29.
Lähteet
Valitut Palat/Readers Digest: 11/1983. Fitchett, Joseph: Ydinasekilvan kolmas mahti. (s. 35–40)
Viitteet
Luokka:Ranskalaiset ohjukset Luokka:Ranskan ydinaseet