Valtiorikosylioikeus (lyh. VRYO; ) oli vuosina 1918–1920 Suomessa toiminut tuomioistuin, joka tuomitsi Suomen sisällissotaan punaisten puolella osallistuneita valtiorikosoikeuksien ylempänä oikeusasteena.
Toiminta Valtiorikosylioikeus perustettiin samassa yhteydessä ja samalla lailla kuin valtiorikosoikeudet. Niin sanottu tynkäeduskunta hyväksyi lain 28. toukokuuta 1918. Valtiorikosoikeuksien päätöksiin ei liittynyt normaalia muutoksenhakuoikeutta, mutta tuomitut saivat anoa valtiorikosylioikeudelta armoa seitsemän päivän ajan tuomion antamisesta. Lisäksi valtiorikosoikeudet saattoivat itse alistaa oikeuskysymyksen ratkaisun valtiorikosylioikeudelle, jos vähintään kaksi valtiorikosoikeuden jäsentä sitä vaati. Valtiorikosylioikeuteen kuului seitsemän jäsentä, joista neljän jäsenen tuli olla lainoppineita ja aiemmin tuomareina toimineita sekä kahden jäsenen esiupseerin arvoisia sotilaita.Kekkonen 1991, s. 49–50.Laki eräiden valtiorikosten käsittelemistä varten asetettavista tuomioistuimista sekä oikeudenkäynnistä niissä. Histdoc.net (Pauli Kruhse). Viitattu 20.8.2021. Tuomarijäsenet nimesi senaatin oikeusosasto ja sotilasjäsenet armeija ylipäällikön esityksestä. Seitsemäs jäsen oli maallikko.
Valtiorikosoikeuksissa käsitellyistä 75 575:stä tapauksesta 27 467 eteni valtiorikosylioikeuden käsittelyyn. Näistä lähes kaikki olivat tuomittujen tekemiä armonanomuksia. Vain 464 tapausta alistettiin ylioikeuden ratkaistavaksi valtiorikosoikeuksien omasta pyynnöstä. Kahdessa kolmasosassa tapauksista valtiorikosylioikeus vahvisti valtiorikosoikeuden tuomion sellaisenaan, muissa tapauksissa se yleensä lievensi tuomiota. Vain hyvin pienessä osassa tapauksista tuomio koveni. Valtiorikosoikeuksien antamista 555:stä kuolemantuomiosta 274 vahvistettiin valtiorikosylioikeudessa.Kekkonen 1991, s. 57–58. Kansanedustajien valtiorikosoikeudessa saamat tuomiot alistettiin kaikki valtiorikosylioikeuden harkittaviksi. Siellä ne alenivat huomattavasti.
Toisin kuin valtiorikosoikeudet, valtiorikosylioikeus käsitteli tapauksia vain kirjallisesti. Syytetyt eivät olleet itse paikalla.Olli Korjus: Kuusi kuolemaantuomittua, s. 338–339. Atena, Jyväskylä 2014.
Valtiorikosylioikeus ja valtiorikosoikeudet lakkautettiin valtioneuvoston päätöksellä 1. kesäkuuta 1920 alkaen.1920: Muita aiheita... Historiakone, Agricolaverkko. Viitattu 20.8.2021.Kekkonen 1991, s. 60.
Osastojen puheenjohtajat Valtiorikosylioikeus oli jaettu kahdeksaan osastoon. Syyskuussa 1918 osastojen puheenjohtajina toimivat seuraavat henkilöt:Valtiorikosylioikeus. Uusi Suometar 8.9.1918, s. 5. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 20.8.2021.
I osasto: J. B. Nordgren II osasto: A. W. Heikkilä (syyskuun lopussa tilalle tuli A. CederbergValtiorikosylioikeus. Uusi Suometar 1.10.1918, s. 4. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 20.8.2021.). III osasto: F. A. Pehkonen IV osasto: V. A. Blåfield V osasto: N. Hj. Neovius VI osasto: A. A. Jusélius VII osasto: B. F. Mölsé VIII osasto: A. E. von Weissenberg.
Lähteet Kekkonen, Jukka: Laillisuuden haaksirikko: Rikosoikeudenkäyttö Suomessa vuonna 1918. Lakimiesliiton kustannus, Helsinki 1991.
Viitteet
Aiheesta muualla Valtiorikosoikeudet ja valtiorikosylioikeus. Arkistojen portti. Valtiorikosylioikeuden päätöstaltiot ja aktit sekä vuoden 1918 Sotavankilaitoksen vankikortisto tutkijoiden vapaaseen käyttöön Digitaaliarkistossa. Kansallisarkisto 5.12.2016.
Luokka:Suomen entiset tuomioistuimet Luokka:Suomen sisällissota