Curaçao (/kyrɑˈsɑo/;Uusi kieliopas, Tammi 2011 holl. [kyːraːˈsʌu]; papiamentuksi Kòrsou [ˈkɔrsɔu̯]) on Alankomaiden kuningaskuntaan kuuluva autonominen maa Pienillä-Antilleilla Karibialla. Siihen kuuluvat pääsaari ja pienempi Klein Curaçao. Hieman Venezuelan rannikolta pohjoiseen sijaitseva Curaçao muodostaa Aruban ja Bonairen kanssa niin kutsutut ABC-saaret. Curaçaon pinta-ala on 444 neliökilometriä, ja vuoden 2020 alussa siellä asui arviolta yli 156 000 ihmistä. Curaçao on kuulunut Alankomaille käytännössä vuodesta 1634 lähtien, ja se oli 1600- ja 1700-luvuilla Karibian orjakaupan keskuksia. Saaresta tuli 1900-luvulla merkittävä öljynjalostamo, kun Royal Dutch Shell alkoi jalostaa siellä Venezuelan Maracaibojärveltä porattua öljyä. Öljynjalostusteollisuuden lisäksi Curaçaon keskeisiä talouden aloja ovat matkailu ja kansainväliset finanssipalvelut.
Curaçaon väestö on monikulttuurista, ja saaren virallisia kieliä ovat kreolikieli papiamentu, hollanti ja englanti. Ulkomailla syntyneiden osuus väestöstä oli vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan 24 prosenttia. Curaçaoon on muuttanut erityisesti naisia, ja naisten osuus asukkaista onkin poikkeuksellisen suuri.
Maantiede thumb|left|Curaçaon kartta thumb|left|Curaçaon korkein kohta Sint Christoffelberg. Curaçao sijaitsee eteläisellä Karibianmerellä 70 kilometriä Venezuelan rannikolta pohjoiseen. Se muodostaa yhdessä naapurisaarten Aruban ja Bonairen kanssa niin kutsutut ABC-saaret. Saaret kuuluvat geologisesti Etelä-Amerikan mannerjalustaan, mutta niitä pidetään silti Pienten Antillien lounaisena jatkeena.
Curaçao on 444 neliökilometrin laajuinen. Pinta-alaan lasketaan mukaan myös asumaton 170 hehtaarin Klein Curaçaon saari, joka sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Curaçaon saaren kaakkoisesta kärjestä kaakkoon.Important bird areas in the Caribbean, s. 149. Curaçaon saari on noin 62 kilometriä pitkä ja 4–14 kilometriä leveä. Saaren kapein kohta on sen keskiosassa. Curaçao on pääosin tasainen, mutta siellä täällä on joitakin kukkuloita. Korkein niistä on 372 metrin korkuinen Sint Christoffelberg, jonka näkee usein ensimmäisenä, kun saarta lähestyy pohjoisesta tai lännestä. Curaçaon länsirannikolla on kalkkikivisiä kalliojyrkänteitä ja itärannikolla puolestaan monia hiekkarantoja ja laguuneja. Lähes koko Curaçaota ympäröi koralliriutta.
Curaçao ja muut ABC-saaret kuuluvat eteläisen Karibian kuivaan vyöhykkeeseen, ja ilmasto onkin puolikuiva tai kuiva. Kuivakausi on helmikuulta kesäkuulle ja sadekausi syyskuulta tammikuulle. Vuoden keskilämpötila on noin 28 °C, eikä kesän ja talven välillä ole eroa kuin muutaman asteen verran. Pasaatituulet viilentävät päiviä ja lämmittävät öitä.
Curaçaon kasvillisuus on kuivaa pensaikkoa, josta kohoaa monia pylväsmäisiä kaktuksia. Monien laajojen lahtien rannoilla on mangrovea. Suolaiset ja matalat laguunit ovat tärkeitä vesilinnuille.Important bird areas in the Caribbean, s. 143 Suolajärvissä ruokailee muun muassa karibianflamingoja. Ne ovat myös tärkeitä paikallisesti uhanalaisille kalatiiroille ja amerikanpikkutiiroille. Saaren linnustoon kuuluu myös muun muassa savanniaratin ja tornipöllön kotoperäiset alalajit. Nisäkäslajeja saarella elää 11, muun muassa valkohäntäpeuran kotoperäinen alalaji. Curaçaolla tavataan useita iguaanilajeja, sekä sen rannoilla on merikilpikonnien munintapaikkoja.
Historia Ensimmäiset asukkaat ja espanjalaiset Curaçaon ensimmäiset asukkaat saapuvat saarelle noin 2900 eaa. Orinocojoen alueelta. Espanjalaisten saapuessa vuonna 1499 saarella eli arawakkeja, joiden uskotaan kuluneen caquetioiden heimoon, jotka asuttivat myös Falcónin aluetta ja Guajiran niemimaata.
Espanjalainen tutkimusmatkailija Alonso de Ojeda löysi saaren vuonna 1499. Koska saarelta ei löytynyt arvokkaita metalleja, espanjalaiset pitivät sitä hyödyttömänä. He siirsivät vuonna 1513 lähes kaikki intiaanit työvoimaksi Hispaniolan saaren kaivoksiin. Lisäksi espanjalaiset toivat Curaçaoon encomienda-järjestelmän, jossa encomenderot saivat luvan käyttää intiaaneja työvoimana. Espanjalaiset tuottivat Curaçaolla karjataloustuotteita ja brasilianpuusta saatavaa väriainetta.Römer-Kenepa 2013, s. 35–36.
Hollannille Hollannin Länsi-Intian kauppakomppania valtasi Curaçaon vuonna 1634. Saaren pääkaupunki Willemstadista tuli kauppakomppanian Karibian-keskuspaikka. Hollantilaiset antoivat vuonna 1675 Willemstadtille vapaasataman aseman, minkä ansiosta se oli avoinna ulkomaalaisillekin aluksille.Römer-Kenepa 2013, s. 40–41. Curaçao oli orjakaupan keskus. Vilkkaimpina vuosina 1600-luvun jälkipuoliskolta 1700-luvun alkuneljännekselle saarella kaupattiin 2 500–3 000 orjaa vuodessa. Pääosa orjista kuljetettiin eteenpäin alueen muihin maihin.Römer-Kenepa 2013, s. 42–43.
Hollannin Länsi-Intian kauppakomppania meni konkurssiin vuonna 1791, ja Curaçao siirtyi suoraan Hollannin alaisuuteen. Hollanti siirtyi vuonna 1795 Ranskalle Batavian tasavaltana. Ranskan ja Britannian erimielisyydet näkyivät myös Karibialla, ja Britannia valtasi myös Curaçaon. Saari kuului Britannialle vuosina 1800–1803 ja 1807–1816, jolloin siitä tuli Alankomaiden kuningaskunnan siirtomaa.Römer-Kenepa 2013, s. 44–45.
Vaikka alankomaalaiset kehittivät Curaçaon taloutta, saari ajautui 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla taloudellisiin vaikeuksiin orjuuden lakkauttamisen jälkeen vuonna 1863. Venezuela asetti vuonna 1882 kaikille curaçaolaisille tuontitavaroille 30 prosentin lisämaksun. Saaren heikon taloudellisen tilanteen takia monia saarelaisia muutti Kuuban sokeriplantaaseille sekä rakentamaan Panaman kanavaa ja Surinamen rautateitä. Talous kääntyi voimakkaaseen nousuun 1900-luvun alussa. Siihen vaikutti erityisesti Curaçao Petroleum Industry Companyn avaaminen vuonna 1914. Se siirtyi pian Royal Dutch Shellin haltuun, ja sinne kuljetettiin öljyä jalostettavaksi pienillä aluksilla Venezuelan Maracaibojärveltä.Römer-Kenepa 2013, s. 46–47.
Toinen maailmansota vauhditti Curaçaon taloutta, sillä saaren öljy oli tärkeää liittoutuneille. Koska Alankomaat oli Saksan valtaama, Yhdysvallat perusti saarelle tukikohdan sen turvaamiseksi. Yhdysvallat kohensi saaren liikenneinfrastruktuuria. Talouden nousukausi vauhditti muuttoa Curaçaolle. Saarella oli noin 33 000 asukasta vuonna 1915, ja noin 119 000 asukasta vuonna 1955. Saarelle saapui paljon työntekijöitä Alankomaista, Karibian englanninkielisiltä saarilta, Surinamesta, Kolumbiasta, Venezuelasta ja Madeiralta, ja saaren talous monipuolistui, kun osa uusista tulokkaista siirtyi vähittäiskauppaan ja palveluihin. Väestönkasvun takia saaren terveysalaa uudistettiin, ja saarelle tuotiin alankomaalainen koulutusjärjestelmä.Römer-Kenepa 2013, s. 51–52.
Yhden osan Alankomaiden kuningaskunnasta muodostanut Alankomaiden Antillit perustettiin vuonna 1948. Se koostui kuudesta Alankomaille kuuluneesta saaresta. Curaçaosta tuli maan hallinnollinen keskus, jossa sen parlamentti kokoontui. Lisäksi jokaisella saarella oli oma paikallisparlamenttinsa. Curaçaolla oli 12 parlamentin 22 paikasta. Aruban jätettyä Alankomaiden Antillit, Curaçaon osuus nousi 14:ään.Römer-Kenepa 2013, s. 57–59.
Jalostamo alkoi vähentää väkeä vuoden 1960 jälkeen, minkä takia talous alkoi jälleen laskea. Shell jätti saaren vuonna 1985, jolloin Curaçaon hallitus osti jalostamon yhden guldenin symbolisella summalla ja vuokrasi sen venezuelalaiselle PDVSA:lle.
Alankomaiden Antillien asema oli useasti kiivaiden keskusteluiden kohteena, ja jokaisella saarella separatismi sai enemmän kannatusta. Useiden kansanäänestysten jälkeen Alankomaiden Antillit hajotettiin lokakuussa 2010. Curaçaosta ja Sint Maartenista tuli Aruban tavoin Alankomaiden kuningaskuntaan kuuluvia maita. Bonaire, Saba ja Sint Eustatius saivat puolestaan erityiskunnan aseman.
Politiikka Curaçao on Alankomaiden kuningaskuntaan kuuluva autonominen maa, jonka asukkailla on Alankomaiden kansalaisuus. Curaçao ei kuulu Euroopan unioniin vaan se on osa EU:n merentakaisia maita ja alueita. Saaren asukkailla on kuitenkin Alankomaiden kansalaisuuden myötä myös EU:n kansalaisuus. Curaçaon valtionpäämies on Alankomaiden monarkki, jota edustaa kuvernööri. Kuvernööriksi valittiin vuonna 2013 Lucille George-Wout.
Curaçaolla on autonomia maan sisäisiin asioihin, mutta Alankomaat vastaa puolustuksesta ja ulkosuhteista. Curaçaon hallitusta johtaa pääministeri. Vuoden 2017 vaalien jälkeen pääministeriksi nelivuotiselle kaudelle valittiin Eugene Rhuggenaath. Parlamantin 21 paikasta kuusi meni Rhuggenaathin puolueelle Partido Alternativa Realille. Äänioikeus on kaikilla 18 vuotta täyttäneillä Curaçaolla asuvilla Alankomaiden kansalaisilla.
Talous thumb|Öljynjalostamo Curaçaolla. Curaçaon talouden keskeisimpiä tekijöitä ovat kaupankäynti, varustamotoiminta, logistiikka, kuivatelakkapalvelut, kansainväliset finanssipalvelut, öljynjalostus ja matkailu. Talouden pohjana on erityisesti öljynjalostusteollisuus, jossa jalostetaan Venezuelasta tuotua raakaöljyä. Saaren satama on Panaman kanavalle johtavien kauppareittien risteyskohdassa, ja satamaa pystyvät käyttämään myös suuret säiliöalukset. Maracaibojärvi on liian matala valtamerialuksille, joten öljy kuljetetaan sieltä pienemmillä aluksilla Curaçaoon. Venezuelan kriisin takia Curaçaon talous on ollut taantumassa vuodesta 2019 saakka, ja huhtikuussa 2019 maan työttömyysaste oli peräti 21,2 prosenttia.
Curaçao on pyrkinyt monipuolistamaan talouttaan rohkaisemalla kevyttä teollisuutta, mutta käytännössä kaikki kulutustuotteet ja elintarvikkeet joudutaan tuomaan. Siirtomaa-aikana Curaçaolla viljeltiin sokeriruokoa, mutta nykyään merkittävin maatalouskasvi on sitruskasvi, jota käytetään curaçaoliköörin valmistamiseen.
Curaçaolla ja Sint Maartenilla on yhteinen keskuspankki, ja ne käyttävät valuuttana Alankomaiden Antillien guldenia.
Curaçaon kansainvälisen lentoaseman kiitotie on Karibian alueen kolmanneksi pisin, ja sitä käyttää tukikohtanaan useampi alueellinen lentoyhtiö. Curaçaon satamat ovat suojaisia luonnonsatamia, ja niistä suurin on pääkaupungissa Willemstadissa, jossa on kaksi risteilyalusterminaalia ja rahtisatama.
Väestö Curaçaossa oli maan tilastokeskuksen mukaan 156 223 asukasta vuoden 2020 alussa. Väestö on vähentynyt noin neljällä tuhannella vuoden 2017 jälkeen, jolloin se oli korkeimmillaan. Vuonna 2011 maassa oli väestönlaskennan mukaan 150 563 asukasta. Vuonna 2001 asukkaita oli noin 130 800. Vuosien 2001–2011 keskimääräinen väestönkasvu oli 1,4 prosenttia vuodessa. Väestö on kasvanut erityisesti maahanmuuton ansiosta.Demography of Curaçao, s. ix.
Maahanmuuton seurauksena Curaçaon väestössä muualla syntyneiden osuus on kasvanut. Ulkomailla syntyneiden osuus väestöstä oli vuonna 2011 noin 24 prosenttia. Heistä suurimman osuuden muodostivat Alankomaissa syntyneet. Seuraavaksi eniten syntyneitä oli Dominikaanisesta tasavallasta. Maahanmuuttajat tulivat aiemmin Alankomaiden Karibian siirtokunnista, mutta uudemmat maahanmuuttajat ovat muun muassa Kolumbiasta, Haitista ja Jamaikalta. Noin 90 prosenttia Curaçaon asukkaista on Alankomaiden kansalaisia.
Curaçaolle on muuttanut erityisen paljon naisia, minkä takia vuonna 2011 sataa naista kohti oli vain 84 miestä. YK:n vuoden 2012 tilastojen mukaan vain Latviassa oli vähemmän miehiä kuin Curaçaolla.Demography of Curaçao, s. 16. Saarelle muutetaan erityisesti töiden perässä. Curaçaon väestö on myös selvästi vanhentunut, ja vuoden 2011 väestönlaskennassa yli 59-vuotiaiden määrä ylitti ensimmäisen kerran alle 15-vuotiaiden määrän. Vuonna 1960 yli 59-vuotiaita oli 6,7 prosenttia väestöstä, kun vuonna 2011 heidän osuutensa oli jo 19,8 prosenttia.Demography of Curaçao, s. 7, 9. Tästä syystä Curaçaon tilastokeskus on arvioinut, että maa tarvitsee edelleen maahanmuuttoa, jotta väestö voisi kasvaa. Väestöpyramidissä on toisaalta katoa 20–34-vuotiaissa 1990- ja 2000-luvuilla tapahtuneen maastamuuton seurauksena. Saarelle muuttaneet eivät ole paikanneet ikärakennetta.Demography of Curaçao, s. 9.