Eduskuntatalo () on Arkadianmäellä Etu-Töölön kaupunginosassa Helsingin keskustassa sijaitseva parlamenttirakennus, jossa Suomen eduskunta kokoontuu. Eduskuntatalo on Helsingin pääkadun varrella, osoitteessa Mannerheimintie 30.
Rakennushistoria Eduskuntatalo 1931 pienoiskuva|vasen|Eliel Saarisen Valtiopäivätalosta olisi avautunut näkymä Tähtitorninvuorelta merelle. Sisäänkäyntiä olisi koristanut kaksi leijonaveistosta. pienoiskuva|vasen|Rakennustöitä vuonna 1930. Suomen ensimmäinen yksikamarinen eduskunta valittiin keväällä 1907. Säätyvaltiopäivien vanhat kokoontumispaikat Säätytalo ja Ritarihuone olivat liian pieniä 200-jäsenistä eduskuntaa varten, joten vuonna 1907 järjestettiin arkkitehtikilpailu uuden eduskuntatalon rakentamisesta. Seuraavana vuonna kilpailun voittajaksi valittiin Eliel Saarinen, joka oli suunnitellut Tähtitorninvuorelle massiivisen kansallisromanttisen parlamenttirakennuksen. Keisari Nikolai II torjui suunnitelman ja vetosi liian korkeisiin toteutuskustannuksiin. Hylkäämiseen saattoi kuitenkin vaikuttaa myös se, että rakennuksesta olisi tullut näkyvä kansallinen symboli Suomessa, joka oli tuolloin vielä osa Venäjää. Eduskunta toimi 1930-luvun alkuun tilapäistiloissa. Vuodet 1907–1910 istunnot pidettiin Helsingin VPK:n talossa Hakasalmenkadulla (nyk. Keskuskatu) ja 1910–1930 Heimolan talossa Hallituskadulla (nykyisin Yliopistonkatu) Vuorikadun kulmassa. Molemmat rakennukset on sittemmin purettu. Valiokunnat sekä eduskunnan hallinto-osasto ja kirjasto toimivat Säätytalossa, jonka laajentamista eduskuntataloksi pidettiin pitkään yhtenä vaihtoehtona. [ { "type": "ExternalData", "service": "geoshape", "ids": "Q2744984", "properties": {"fill": "#ff0000", "stroke": "#ff0000", "stroke-width": 2} } ]Vuonna 1918 asetettiin komitea pohtimaan juuri itsenäistyneen maan uusien hallintorakennusten sijoittamista Helsingin keskustaan Unioninkadulle (Komiteanmietintö N:o 2/1920). Komitean sihteerinä toiminut arkkitehti J. S. Sirén luonnosteli tuolloin ensimmäisen hahmotelmansa Suomen uudeksi eduskuntataloksi, mikä jo ennakoi sittemmin toteutunutta julkisivua pylväsrivistöineen.Nikula s. 331-332 Tämäkään suunnitelma ei johtanut toimenpiteisiin.
Rakennushanke sai uutta vauhtia vuonna 1923, kun Heimolan talon vuokra oli kohonnut riittävän korkealle. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta asetti 21. maaliskuuta 1923 eduskuntatalolautakunnan suunnittelemaan uutta eduskuntataloa. Sen jäseniksi valittiin Kyösti Järvinen, Amos Anderson, Wäinö Wuolijoki, Väinö Tanner ja Santeri Alkio.pienoiskuva|Eduskuntatalon julkisivua.|360x360pxVuonna 1924 järjestettiin kilpailu eduskuntatalon sijainnista. Paikaksi ehdotettiin muun muassa Norrménin talon tonttia Katajanokalla. Lopulta valittiin kuitenkin kallioinen Arkadianmäki Läntisen viertotien eli nykyisen Mannerheimintien varrella Etu-Töölössä. Seuraavana vuonna järjestettiin eduskuntatalon suunnittelukilpailu, jossa voiton vei arkkitehtitoimisto Borg–Sirén–Åberg ehdotuksellaan Oratoribus (latinaa, tarkoittaa Puhujille). Kilpailuehdotuksen varsinainen laatija, J. S. Sirén, sai lopullisen suunnittelutyön hoidettavakseen. Talon rakennustyöt aloitettiin vuonna 1926 ja se valmistui vuonna 1931. Se vihittiin käyttöön 7. maaliskuuta 1931. Jo aiemmin eduskunta aloitti työskentelynsä talossa 2. helmikuuta alkaen,Eduskunta kokoutui eilen. Helsingin sanomat 3.2.1931, s. 4. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Suomen presidentinvaali 1931 järjestettiin istuntosalissa 16. helmikuutaP. E. Svinhufvud presidentiksi. Helsingin sanomat 17.2.1931, s. 5. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. ja tasavallan presidentiksi valittu P. E. Svinhufvud aloitti toimikautensa antamalla 2. maaliskuuta juhlallisen vakuutuksen talossa, myös ennen sen käyttöön vihkimistä.Tasavallan presidentin vaihdos. Helsingin sanomat 3.3.1931, s. 4. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.
Koko suunnittelu- ja rakennustyön ajan Sirénin lähin apulainen oli arkkitehti Arvo Muroma. Suunnittelua varten perustetussa piirustuskonttorissa työskentelivät myös arkkitehdit Hugo Borgström, Risto Luukkonen sekä Sirkka Koskela. Rakennustyömaan vastaavina mestareina toimivat aluksi Kaarlo Angervuori ja myöhemmin Oskari Tuominen.
Eduskuntatalon rakennuskivet louhittiin Kalvolan Taljalan kylässä sijaitsevasta Rantalan graniittivuoresta. Kivet kuljetettiin Kuurilan rautatieasemalle, jossa ne lastattiin rautatievaunuihin Hämeenlinnaan vietäviksi. Kivet muokattiin lopulliseen asuunsa Heinäsen kivenveistämössä Hämeenlinnassa.Eduskuntatalon graniittipinta, Suomen Kuvalehti, 24.03.1928, nro 13, s. 22, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Laajennusosat 1978 thumb|Ilmakuva Eduskuntatalosta vuonna 2020. Kuvassa näkyvät sivuille rakennetut matalammat laajennusosat.|270x270px Toisen maailmansodan jälkeen eduskunnan työkenttä laajeni ja monipuolistui ja se alkoi kärsiä pahenevasta tilapulasta. Kahden tai neljän edustajan yhteishuoneissa työskennelleille kansanedustajille haluttiin saada omat työhuoneet, ja lisäksi paisunut hallinto sekä kirjasto tarvitsivat lisätiloja. Suunnittelukilpailu rakennuksen laajentamisesta järjestettiin vuonna 1970, ja Arkkitehtitoimisto Pitkänen, Laiho & Raunion suunnittelema kolmiosainen laajennus valmistui vuonna 1978.
Laajennusosat suunniteltiin siten, että ne sulautuivat ympäristöönsä eivätkä muuttaneet Eduskuntatalon ulkonäköä. Päärakennuksen molemmille puolille, Sirénin suunnittelemien henkilökunnan asuntosiipien taakse, rakennettiin matalat A- ja B-rakennukset, joihin sijoitettiin kansanedustajien työhuoneita. Lisäksi eteläisessä A-rakennuksessa ovat lähetystöjen vastaanottotilat ja auditorio sekä pohjoisessa B-rakennuksessa eduskunnan maineikkaat saunatilat. Päärakennuksen takana on puolikaaren muotoinen kirjasto- ja hallintorakennus (C-rakennus). Päärakennuksen ja C-rakennuksen väliin jää Puhemiehenaukioksi nimetty puolipyöreä aukio.
Eduskuntatalo peruskorjattiin vuosina 1979–1985. 1980-luvun alussa C-rakennuksen vieressä sijaitseva Hilding Ekelundin suunnittelema Kaupunkiliiton talo siirtyi eduskunnan työhuone- ja kokoustiloiksi (D-rakennus).
Lisärakennus 2004
Edelleen lisätilan tarpeessa järjestettiin vuosina 1998–2000 suunnittelukilpailu eduskunnan lisärakennuksesta, joka valmistui vuonna 2004 ja jolle vuonna 2006 annettiin nimi Pikkuparlamentti.
Peruskorjaus 2015–2017 pienoiskuva|vasen|Eduskuntatalon peruskorjaus käynnissä syksyllä 2015. Eduskunnan käytössä olevat eri kiinteistöt peruskorjattiin vuosina 2007–2017. Itse Eduskuntatalon peruskorjaus alkoi keväällä 2015. Viimeinen peruskorjausta edeltävä täysistunto Eduskuntatalossa pidettiin 14. maaliskuuta 2015. Päärakennusremontin ajan eduskunta kokoontui väistötiloissa viereisen Sibelius-Akatemian konserttisalissa. Tavoitteena oli saada korjaustyöt valmiiksi vuoteen 2017 mennessä, jolloin vietettiin Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaa.
Ensimmäistä kertaa Eduskuntatalon talotekniikkaa ja rakennetta peruskorjattiin kokonaisuutena. Talotekniikka, vesi- ja viemäriputket, lämmitysjärjestelmät ja ilmanvaihto uusittiin kokonaan. Samoin vesikatto uusittiin, ikkunat korjattiin ja neljän sisäpihan julkisivut remontoitiin. Myös portaat kunnostettiin, sisäpuolisia pintarakenteita konservoitiin ja rakennuksen alle louhittiin uusia tiloja. Remontissa pyrittiin palauttamaan sisätilojen vanhat värisävyt ja istuntosalin pronssiveistokset vaihdettiin takaisin alkuperäisiin kullattuihin kipsiveistoksiin. Myös Eduskuntatalon alkuperäiset huonekalut, ovet ja muu irtaimisto kunnostettiin.
Peruskorjauksen kokonaiskustannusten arvioitiin olevan 273 miljoonaa euroa. Kustannusarvio kolminkertaistui vuodesta 2007.
Peruskorjaus valmistui elokuussa 2017, ja kansanedustajat aloittivat syysistuntokauden 5. syyskuuta 2017 peruskorjatussa Eduskuntatalossa.Eduskunta paljasti vihdoin istuntosalin veistokset. Yle uutiset 4.9.2017
Eduskuntatalon arkkitehtuuri thumb|Pylväskapiteelit ovat kuvanveistäjä Gunnar Finnen käsialaa. thumb|Lehteriyleisön entiset sisäänkäynnit ovat pääportaiden molemmin puolin. thumb|Sisätilojen art deco -koristelua. Eduskuntatalo edustaa pohjoismaista 1920-luvun klassismia. Talon suunnittelija J. S. Sirén sovelsi antiikin kreikkalais-roomalaisen arkkitehtuurin muotokieltä antamaan rakennukselle monumentaalisuutta, jonka tuli symbolisoida vahvaa valtiota, demokraattista kansanvaltaa ja kansanyhteisyyttä.Hakala-Zilliacus, s. 312–313. Rakennuksen suunnittelu sai vaikutteita muun muassa Berliinissä sijaitsevista Saksan valtiopäivätalosta ja Altes Museumin rakennuksesta. Myös Tukholman konserttitalo toimi eräänä esikuvana.
Rakennus on 25 metriä korkea ja siinä on kuusi kerrosta. Tunnusomaista massiiviselle kuutiomaiselle rakennukselle on pääjulkisivun mahtava pylväsportiikki ja sen eteen levittäytyvä avoportaisto. Pylväsrivin neljätoista pylvästä kohoaa Eduskuntatalon neljännen kerroksen korkeudelle. Pylväiden koristelu noudattaa niin sanottua korinttilaista tyyliä. Niiden voimakkaasti tyylitellyt kapiteelit suunnitteli kuvanveistäjä Gunnar Finne. Pylväät kannattelevat palkistoa ja attikaa, joka on rakennuksen viidennen kerroksen kohdalla pyöreine ikkunoineen. Koko pääfasadin levyisten portaiden kummallakin puolella on symmetrisesti terassimaiset korkein kaari-ikkunoin varustetut siipirakennukset, joihin sijoitettiin muun muassa palveluskunnan tiloja ja asuntoja. Siipirakennuksiin liittyy myös lehteriyleisön sisäänkäynnit alaspäin levenevine oviaukkoineen, jotka ovat muistuma egyptiläisestä temppeliarkkitehtuurista. Symmetria hallitsee kaikkea niin ulko- kuin sisätiloissakin.Hakala-Zilliacus, s. 139–146.
Eduskuntatalon julkisivujen ulkoverhoilussa käytettiin suomalaista Kalvolan punertavanharmaata graniittia, jonka katsottiin ilmentävän hyvin rakennuksen lujaa kansallista luonnetta. Julkisivujen friisien klassistiset koristeaiheet samoin kuin pääfasadin ikkunoiden ja ovien yläpuolella olevat tyylitellyt leijonanpäät pohjautuivat Gunnar Finnen luonnoksiin. Talon graniittitöitä on pidetty suomalaisten kivenhakkaajien mestarinäytteenä.Hakala-Zilliacus, s. 118.
Eduskuntatalon tärkeimmän ja keskeisimmän tilan, täysistuntosalin, J. S. Sirén sijoitti rakennuksen keskelle ikään kuin graniittimuurien suojaan. Täysympyrän muotoinen sylinterimäinen istuntosali oli aikanaan parlamenttirakennuksissa uutuus.Hakala-Zilliacus, s. 165. Luonnonvalo saliin tulee kupolikatossa olevasta lanterniinityyppisestä kattoikkunasta. Rakennuskompleksin keskellä olevaa istuntosalia ja sen vieressä olevia ahtaita valopihoja kiertävät rakennuksen neljään siipeen sijoitetut muut huonetilat. Istuntosalista on suora yhteys Valtiosaliin rakennuksen julkisivun puolella. Tämä istuntosalin etuhalli, kuten Sirén itse kuvasi, ”on oivallisesti käytettävissä edustustarkoituksia, suuria vastaanottoja ym. tilaisuuksia varten, ja galapukujen loistolle ovat salin hillitty väriakordi ja nousevat suhteet tällöin hyvänä taustana”.Sirén, s. 93. Sisätilojen värityksen Sirén oli suunnitellut yhdessä taidemaalari Bruno Tuukkasen kanssa.