Lännentäpläskunkki (Spilogale gracilis) on läntisessä Pohjois-Amerikassa elävä haisunäätälaji.
Tuntomerkit Kokonaispituudellaan 35–45 cm:n pituinen lännentäpläskunkki on pienempi kuin tavallinen haisunäätä (Mephitis mephitis). 336–734 g painavat urokset ovat huomattavasti painavampia kuin naaraat (227–482 g), mutta keskimäärin ne ovat vain noin 6 % pidempiä. Aikuisen lännentäpläskunkin turkki on raidallinen ja musta-kermanvalkoinen, vartalon etuosan molemmilla puolilla on kolme pitkittäistä raitaa ja takaosissa kolme pystyraitaa. Yksi pitkittäisraitojen pari kulkee selkärangan molemmin puolin, toinen pari kulkee hartioiden yli ja ulottuu eteenpäin sen kasvoille. Kolmas pari kulkee alempana olkapäiden yli ja kaareutuu alaspäin vartalon keskeltä muodostaen ensimmäisen pystysuuntaisen raidan. Tämän takana toinen pari pystysuoria raitoja kulkee polvista lantioon, kun taas viimeiset raidat ovat usein vain täpliä. Erikoistapauksissa turkin normaalisti mustat alueet voivat esiintyä punaisen tai ruskean sävyinä. Turkin valkoiset raidat voivat esiintyä myös harmaan tai keltaisen eri sävyinä. On kuitenkin epäselvää, mikä aiheuttaa värivaihtelun.
Lännentäpläskunkin korvat ovat lyhyet ja pyöreät, kun taas kasvoissa on valkoinen täplä silmien välissä ja valkoinen laikku kummankin korvan alla. Eläimellä on silmiinpistävän suuri, pitkäkarvainen häntä, joka on 10–16 cm pitkä. Hännässä oleva karva on pääosin mustaa, mutta kärjestä ja joskus myös yläpinnasta valkoista. Etujalkojen kynnet ovat pidemmät ja kaarevammat kuin takajalkojen kynnet. Lännentäpläskunkin ainutlaatuinen mustavalkoinen pilkku- ja raidakuosi ja sen pieni koko erottavat sen tavallisesta haisunäädästä.
Kuten muillakin sukulajeillaan, lännentäpläskunkilla on kaksi suurta myskirauhasta, jotka avautuvat aivan peräaukon sisäpuolelle ja joista se voi suihkuttaa niiden sisältöä tahdonalaisesti. Myski on samanlaista kuin haisunäädällä, mutta se sisältää lisäkomponenttina 2-fenyylietaanitiolia ja siitä puuttuu joitakin muiden lajien tuottamia yhdisteitä. Näiden erojen sanotaan antavan länsimaiselle lännentäpläskunkin myskille pistävämmän tuoksun, mutta se ei pysty levittämään sitä yhtä laajalle kuin haisunäätä.
Levinneisyys ja asuinympäristö pienoiskuva|Lännentäpläskunkin levinneisyysalue Lännentäpläskunkkia tavataan kaikkialla Yhdysvaltojen länsiosassa, Meksikon pohjoisosissa ja Brittiläisen Kolumbian lounaisosissa. Niiden elinympäristöä ovat sekametsät, avoimet alueet ja viljelysmaat. Lännentäpläskunkin suosimat alueet vaihtelevat suuresti sen mukaan, mitä resursseja lähialueella on saatavilla. Idahon ja Washingtonin kaltaisilla alueilla ne suosivat ranta-alueita, joilla on pensaikkoja piiloutumiseen ja ruokkimiseen, mutta esimerkiksi Oregonin itäosissa tai Meksikon pohjoisosissa niitä löytyy usein kallioiden ja kanjoneiden läheltä.
Käyttäytyminen ja ruokavalio Lännentäpläskunkit ovat kaikkiruokaisia yöeläimiä, jotka syövät hyönteisiä, skorpioneja, pieniä selkärankaisia (kuten hiiriä, myyriä, muita jyrsijöitä, kaniineja, pieniä lintuja, pieniä matelijoita ja sammakkoeläimiä), juuria, jyviä, hedelmiä ja marjoja. Yleisiä niiden syömiä hyönteisiä ovat kovakuoriaiset, heinäsirkat ja toukat. Ne syövät myös munia ja raatoja.
Maakotkat ovat yksi niiden harvoista saalistajista. Lännentäpläskunkit viettävät päivän luolissa ja elävät yleensä yksin, vaikka joskus kaksi tai kolme naaraspuolista jakaa saman pesäkolon. Lännentäpläskunkit yrittävät kerätä rasvavarastoja ennen talvea. Vaikka ne eivät nuku varsinaista talviunta, ne voivat nukkua useita viikkoja talven aikana.
Uhattuna ollessaan lännentäpläskunkit käyttäytyvät uhkaavasti tömistellen etujalkojaan ennen kuin ne nostavat takaosansa ilmaan ja näyttävät uhkaajalle huomiota herättävän värityksensä. Vaikka ne voivat ruiskuttaa seisomalla etujaloillaan ja nostamalla takajalkojaan ja häntäänsä ilmaan, ne tekevät sen useammin kaikki neljä jalkaa maassa taivutellen kehoaan niin, että sekä pää että häntä ovat uhkaajaa kohti.
Lisääntyminen Lännentäpläskunkki saavuttaa tyypillisesti sukukypsyyden nopeammin kuin muut haisunäätälajit. Lännentäpläskunkit parittelevat tyypillisesti syyskuussa, kun naaraat ovat kiimassa. Hedelmöityksen jälkeen alkio kehittyy blastokystivaiheeseen, mutta on sitten lepotilassa useita kuukausia ennen kiinnittymistä kohdun seinämään huhtikuun tienoilla. Tämä lepotila mukaan lukien, tiineys kestää 230–250 päivää ja 2–5 poikasen pentue syntyy toukokuussa. Poikaset ovat syntyessään sokeita ja lähes karvattomia ja painavat noin 11 g. Naaraat tulevat sukukypsiksi noin 4–5 kuukauden iässä. Tarhattuna lännentäpläskunkit ovat eläneet lähes kymmenen vuoden ikäisiksi.
Taksonomia ja etymologia Yhdysvaltalainen eläintieteilijä Clinton Hart Merriam kuvasi lännentäpläskunkin (Spilogale gracilis) ensimmäisen kerran vuonna 1890; sen gracilis-nimi on johdettu latinan sanasta "hoikka". Keskustelua käydään edelleen siitä, onko lännentäpläskunkki Yhdysvaltojen itäosissa yleisen täpläskunkin (Spilogale putorius) alalaji. Tällä hetkellä on olemassa seitsemän tunnettua S. gracilis -alalajia, jotka ovat kotoperäisiä Yhdysvaltojen länsiosissa ja Meksikon pohjoisosissa ja jotka löydettiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.
Alalajit Lännentäpläskunkista on tunnistettu 7 alalajia:
S. g. amphialus Dickey, 1929 S. g. gracilis Merriam, 1890 S. g. latifrons Merriam, 1890 S. g. leucoparia Merriam, 1890 S. g. lucasana Merriam, 1890 S. g. martirensis Elliot, 1903 S. g. phenax Merriam, 1890
Vuorovaikutus ihmisten kanssa Skunkkeja pidetään yhä useammin lemmikkeinä ja ne voidaan kouluttaa käyttämään hiekkalaatikkoa aivan kuten kotikissa (Felis catus). Lännentäpläskunkki voi aiheuttaa ongelmia maaseudulla, koska se muodostaa pesiä pihapiireihin ja kotien ullakoille ja sillä on taipumus varastaa munia kanaloista. Lännentäpläskunkki on yksi monista lajeista, jotka ovat opportunistisia ihmissivilisaation laajentuessa eikä se ole edelleenkään uhanalainen.
Lähteet
Luokka:Elinvoimaiset lajit Luokka:Haisunäädät