200px|right|thumb|Krüdener-suvun vaakuna
Beate Barbara Juliane von Krüdener (o.s. von Vietinghoff genannt Scheel) (22. marraskuuta (J: 11. marraskuuta) 1764 Riika – 25. joulukuuta (J: 13. joulukuuta) 1824 Karasubazar) oli baltiansaksalainen paronitar, uskonnollinen mystikko ja kirjailija, joka vaikutti laajalti eurooppalaisen protestanttisuuden kuten Sveitsin reformoidun kirkon ja Herrnhutin veljesseurakunnan piirissä ja jonka ajatukset vaikuttivat myös Venäjän keisari Aleksanteri I:een.
Syntyperä Barbara von Krüdener syntyi Riiassa, Liivinmaan kuvernementissa. Hänen isänsä, paroni Otto Hermann von Vietinghoff genannt Scheel, joka oli toiminut everstinä Katariina II:n sodissa, oli toinen Liivinmaan kahdesta kanslerista ja erittäin varakas. Hänellä oli järkiperäiset näkemykset, ja hän oli johtava vapaamuurari. Barbaran äiti, kreivitär Anna Ulrika von Münnich, oli tunnetun venäläisen kenttämarsalkka Burkhard Christoph von Münnichin lapsenlapsi ja vakaumuksellinen luterilainen.
Isä Barbara von Krüdenerin isä, Otto Hermann von Vietinghoff-Scheel, oli vaurastunut jo nuorella iällä, jolloin hän osoittautui taitavaksi liikemieheksi. Suuresti kunnianhimoisena hän saavutti suurta menestystä kaupallisissa yrityksissään. Hän sai hankituksi suuret omaisuudet Kossessa (nykyisessä Viitinassa Virossa) ja Alüksinessä (nykyisessä Marienburgissa) ja omisti lisäksi Riiassa suuren talon, jossa hänen tytär Barbe-Julie syntyi. Vaikka hänelle ei koskaan myönnetty virallista arvonimeä, hän saavutti yksityisen kanslerin ja senaattorin aseman ja saattoi täydellä syyllä sanoa olevansa Vietinghoff ja esiintyä korkea-arvoisena aatelismiehenä.
Äiti Barbe-Julien äiti, Anna Ulrika von Münnich von Vietinghoff-Scheel, oli aatelista syntyperää. Hänen isoisänsä, kuuluisa kenttämarsalkka Burkhard Christoph von Münnich, oli tosin välillä karkotettu moneksi vuodeksi Siperiaan, mutta oli ansioitunut myös Venäjän Turkkia vastaan käyneissä sodissa. Katariina II oli myös pitänyt häntä yhtenä suosikeistaan, vaikka joskus pitikin häntä epäluotettavana. Kotonaan rouva Vietinghoff kuitenkin hyötyi isoisänsä menestyksestä. Hän sai kaksi poikaa ja kolme tytärtä. Vanhin poika kuoli kuitenkin varhaislapsuudessaan ja vanhin tytär oli kuuromykkä, joka jouduttiin vuonna 1777 sijoittamaan hoitokotiin.
Koulutus Krüdenerin koulutus oli hänen oman ilmoituksensa mukaan käsittänyt ranskan kieltä, erityisesti sen oikeinkirjoitusta, sekä esiintymistaitoa ja ompelua. Ranskan taitonsa ansiosta hän pystyi lukemaan suurten filosofien kuten Voltairen ja ensyklopedistien teoksia. Hän perehtyi myös ranskalaiseen kulttuuriin, jota hänen vanhempansa, kuten muutkin aateliset, pyrkivät jäljittelemään. Ranskan ohella hän osasi nuoruudestaan lähtien myös saksaa, olivathan hänen molemmat vanhempansa saksalaista syntyperää. Ranskalaisten ihanteiden ja kulttuurin vaikutuksesta uskonnollisten aiheiden opiskelu ei häntä sanottavasti kiinnostanut. Hänen vanhempansa olivat tiettävästi luterilaisia, joskin Clarence Fordin mukaan on epävarmaa, olivatko he luterilaisia vai ortodokseja.
Avioliitto
Clarence Fordin mukaan Barbara oli avioituessaan vielä keskenkasvuinen, hiljainen ja ikäisekseen liian pitkä, mutta suurten silmiensä ja kiharaisen kastanjanruskean tukkansa sekä hyvin muodostuneiden käsiensä ja käsivarsien vuoksi hänestä arveltiin tulevan kaunis. Osittain hänen kauneutensa, mutta toisaalta myös suvun suuren varakkuuden vuoksi hän sai useita kosijoita. Hänen omasta kiivaasta vastustuksestaan huolimatta hänen vanhempansa kuitenkin saattoivat hänet järjestettyyn avioliittoon lähellä asuneen paronin, Burkhardt-Alexis-Constantine Krüdenerin kanssa.
Kun nuorella paronittarella ei ollut ulospääsyä tilanteesta, hän alkoi rukoilla Jumalaa pelastuakseen. Pian tämän jälkeen hän sairastui tuhkarokkoon, joka ainakin väliaikaisesti teki hänet vähemmän viehättäväksi ja sai myös paronin toistaiseksi luopumaan avioliittoaikeestaan. Tämän vuoksi Barbara alkoi uskoa, että hänellä oli henkilökohtainen side Jumalaan.
Kun paroni Krüdener, joka oli häntä 16 vuotta vanhempi leskimies, uusi kosintansa, Barbara päätti kuitenkin suostua. Krüdener oli oppinut, Leipzigin yliopistossa opiskellut ja paljon matkustellut mies, joka isänsä tavoin oli päässyt Katariina II:n suosioon. Diplomaattina hän kuitenkin oli kylmä ja varautunut, kun taas Barbara oli pintapuolinen, huvittelunhaluinen ja kaipasi kyltymättömästi huomiota ja imartelua. Lisäksi hän oli hyvin tuhlaavainen, mikä usein johti heidät taloudellisiin vaikeuksiin. Aluksi kaikki sujui hyvin, sillä vaikka mies olikin vaimoaan huomattavasti vanhempi eikä saanut tältä osakseen mitään voimakkaita tunteita, hänen arvonimensä ja yhteiskunnallinen asemansa olivat sellaiset, että hän pystyi järjestämään vaimolleen kaiken tämän haluaman. Tämä yhteiskunnallisesti edullinen asema jätti nuorelle paronittarelle kuitenkin paljon toivomisen varaa. Vaikka hän oli aineellisesti vauras, hän oli romanttisesti tyytymätön. Ensin hän tuli murheelliseksi sen vuoksi, että "nuoruuden kokemattomuudessaan hän oli tehnyt valintansa järkiperustein, mutta toivoi samaan aikaan tyydyttävänsä myös ainutlaatuisen romanttisen sydämensä kaipaukset". Ensin hän yritti uskotella itselleen, että hänen aviomiehensä olisi jotakin, mitä tämä ei ollut: rakastaja. Tämä ilmenee selvästi varsinkin hänen kirjassaan olevasta kuvauksesta. "Loistava kreivin kuvaus Valérie-teoksessa esittää paroni Krüdenerin enemmänkin sellaisena, miksi hänen vaimonsa kiihkeä mielikuvitus mielellään hänet kuvasi, ei sellaisena kuin hän todella oli. Todellisuudessa hän ei ollut valmis antautumaan romanttisen sankarin rooliin." Tämä käsitys sekä ero hänen todellisen ja kuvittelemansa aviomiehen välillä teki avioliiton epävakaaksi ja johti vaimon rakkaussuhteisiin muiden kanssa.
31. tammikuuta 1784 heille syntyi poika, joka sai kummina toimineen suurherttua, myöhemmin keisari Paavali I:n mukaan nimen Paul. Samana vuonna paroni Krüdener nimitettiin suurlähettilääksi Venetsiaan ja kaksi vuotta myöhemmin Müncheniin, josta hän vuonna 1787 siirtyi Kööpenhaminaan.
Vuonna 1787 Barbara von Krüdener synnytti tyttären, joka sai nimen Juliette. Lapsen syntymä osaltaan pahensi niitä hermostollisia häiriöitä, joista hän oli jo jonkin aikaa kärsinyt, ja päätettiin, että hänen on terveytensä vuoksi matkustettava etelään. Hän lähtikin pienen tyttärensä sekä tytärpuolensa Sophien kanssa. Vuonna 1789 hän oli Pariisissa, kun Ranskan säädyt pitkän tauon jälkeen kokoontuivat. Vuotta myöhemmin hän tutustui Montpellierissä nuoreen ratsuväen upseeri Charles Louis de Frégevilleen, ja heidän välilleen syntyi rakkaussuhde. He palasivat yhdessä Kööpenhaminaan, jossa paronitar ilmoitti aviomiehelleen, ettei hänen sydämensä enää voinut kuulua tälle. Paroni suhtautui asiaan kylmän rauhallisesti. Hän ei halunnut kuullakaan avioerosta, vaan yritti järjestää sopuratkaisun käyttäen hyväkseen sitä, että samaan aikaan Frégevillen oli lähdettävä sotaan. Mikään ei auttanut: Barbara kieltäytyi jäämästä Kööpenhaminaan ja matkusti ensin Riikaan, sitten Pietariin, jossa hänen isänsä oli tuolloin Preussin suurlähettiläänä, sekä edelleen Leipzigiin ja Sveitsiin. Vuonna 1794 paroni Krüdener nimitettiin suurlähettilääksi Madridiin ja vuonna 1800 Berliiniin, jossa hän jälleen tapasi puolisonsa. Mutta Preussin ankarat hovipiirit suhtautuivat häneen kielteisesti, ja hän kärsi edelleen taloudellisista vaikeuksista. Kun kaiken lisäksi keisari Paavali I, jonka suosiossa Krüdener oli ollut, murhattiin, myös Krüdenerin asema kävi erittäin vaaranalaiseksi. Paronitar käytti tilaisuutta hyväkseen ja vetäytyi Teplitzin kylpylään, josta käsin hän kirjoitti aviomiehelleen, että lääkärit olivat käskeneet hänen pysyä etelässä talven yli. Tämän jälkeen hän ei enää koskaan tavannut miestään, joka kuoli 14. kesäkuuta 1802.
Uskonnollinen kehitys
Napoleonin sotien lähestyessä loppuun uskonnolliset ajatukset yleistyivät uudelleen samaan aikaan, kun Ranskan vallankumouksen aatteisiin oli petytty ja niille etsittiin vaihtoehtoa. Barbara von Krüdener vaikutti omalta osaltaan sveitsiläiseen Réveil-nimiseen herätysliikkeeseen, ja jonkin aikaa hänen ajatuksillaan oli suuri vaikutus myös Venäjän keisari Aleksanteri I:een. Yhdessä Réveilin jäsenen Henri-Louis Empaytazin kanssa hän vaikutti osaltaan myös Pyhän Allianssin uskonnollisiin näkökohtiin.
Sillä välin rouva Krüdener oli juhlinut Coppetin intellektuaalisessa seurassa ja Pariisissa. Hän oli nyt 36-vuotias, ja hänen kauneutensa oli lakastumassa, mutta hän halusi yhtä kiihkeästi kuin ennenkin tulla ihailluksi. Hän kokeili hartiahuivitanssia jäljitellen Emma Hamiltonia ja tavoitteli kuuluisuutta myös kirjailijana. Vuonna 1803, otettuaan vastaan neuvoja Chateaubriandilta ja muilta tunnetuilta kirjailijoilta, hän julkaisikin romaaninsa Valérie, jonka sankaritar vain hieman peitellysti kuvasti häntä itseään. Tammikuussa 1804 hän palasi Riikaan, Liivinmaalle.
Hänen uskonnollinen kääntymyksensä tapahtui Riiassa. Muuan herrasmies, johon hän oli tutustunut, kaatui kuolleena hänen jalkoihinsa. Tämä järkytti suuresti hänen muutoinkin tasapainotonta mieltään. Lohdutusta hän sai suutarinsa puheista, joka oli innokas herrnhutilainen. Vaikka hän näin "saikin rauhan", hänen hermotautinsa ei parantunut, ja lääkärinsä määräyksestä hän matkusti Wiesbadenin kylpylään.
Königsbergissä hän tapasi Preussin kuningattaren Luisen ja, mikä vielä merkittävämpää, erään Adam Müller -nimisen talonpojan, joka väitti, että Jumala oli hänen kauttaan antanut profeetallisen sanoman kuningas Fredrik Vilhelm III:lle. Kiliasmi oli ilmassa. Napoleon I:tä pidettiin Antikristuksena, ja viimeisten päivien uskottiin olevan käsillä. Pietistisen liikkeen vaikutuksesta tämä uskomus oli laajalle levinnyt niin kuninkaallisissa hoveissa kuin maalaispappiloissakin ja esiintyi myös romaaneissa: pohjoisesta päivänkoitosta saapuisi Jumalan lähettiläs, Antikristus kukistettaisiin ja Kristus tulisi hallitsemaan maan päällä tuhat vuotta. Nämä tapaamiset ratkaisivat rouva Krüdenerin uskonnollisen kehityksen suunnan.
Hän matkusti lyhyeksi ajaksi Herrnhutiin, Määriin, ja sen jälkeen Dresdenin kautta Karlsruheen, jossa hän tapasi Johann Heinrich Jungin, jolla oli ollut suuri vaikutusvalta Badenin, Tukholman ja Pietarin hoveissa. Sekä Venäjän Aleksanteri I:n puoliso Elisabet Aleksejevna että Ruotsin Kustaa IV Aadolfin puoliso Fredrika Dorotea olivatkin syntyjään Badenin prinsessoja. Jung perehdytti Krüdenerin kiliastiseen uskoon ja yliluonnollisen maailman saloihin. Saatuaan kuulla, että Vogeeseilla asui Jean Frédéric Fontaines -niminen pastori, joka profetoi ja teki ihmeitä, hän päätti lähteä tämän luo. Niinpä 5. kesäkuuta 1801 hän saapui protestanttiseen Sainte-Marie-aux-Minesin pappilaan yhdessä tyttärensä Julietten, tytärpuolensa Sophien ja erään venäläisen kamaripalvelijan kanssa.