Salomoninsaaret asutettiin noin 4 000 vuotta sitten, jolloin melanesialaisen väestön esi-isät saapuivat saarille Kaakkois-Aasiasta. Ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat Salomoninsaarille vuonna 1568, jolloin alueella vieraili espanjalaisen Álvaro de Mendaña de Neiran johtama retkikunta. Hän vaikuttui saarten luonnonrikkauksista, ja nimesi saaret Raamatun kuningaan Salomon mukaan. Siirtomaavallat kiinnostuivat Salomoninsaarista vasta 1800-luvulla. Maa oli Brittiläisen siirtomaavallan alla aina vuoteen 1978 saakka, jolloin Salomoninsaaret itsenäistyi.

Historia Varhaishistoria Salomoninsaaret asutettiin arkeologisten ja kielitieteellisten todisteiden perusteella noin 4 000 – 5 000 vuotta sitten. Salomonin saariston pohjoisosista, Papua-Uuteen-Guineaan kuuluvulta Bukan saarelta on löytynyt todisteita 30 000 vuotta vanhasta asutuksesta. Sieltä väestö jatkoi itään ja etelään Vanuatuun, Uuteen-Kaledoniaan ja Fidžille sekä Polynesian Tongalle ja Samoalle. Ensimmäiset asukkaat puhuivat austronesialaisia kieliä.

Varhaisimpia todisteita esihistoriallisesta Lapita-kulttuurista on löydetty Santa Cruzin saarilta ja Riuttasaarilta. Löydökset ajoittuvat noin vuodelle 1500 eaa. Näiltä saarilta on löydetty Lapita-kulttuurille ominaisia työkaluja, keramiikkaesineitä ja simpukankuorista tehtyjä koruja. Noin vuodelta 1000 eaa. peräisin olevia esineitä on löydetty myös Guadalcanalin luolista, sekä syrjäisiltä Anutan ja Tikopian saarilta. Tänä aikakautena yhteisöt elivät pienissä kylissä, jotka harjoittivat omavaraista maataloutta, vaikka jo tällöin olivat muodostuneet laajat saarten väliset kauppaverkostot.

Eurooppalaisten tulo

Espanjalainen löytöretkeilijä Álvaro de Mendaña de Neira vieraili saarilla vuonna 1568 ja uudestaan vuonna 1595. Mendañan tavoitteena oli perustaa alueelle siirtokunta, mutta hän kuoli malariaan, ja selviytyjät palasivat kahden kuukauden kuluttua takaisin Peruun, josta he lähtivät alun perin matkaan. Mendaña löysi saarilta kultaa ja nimesi ne kuningas Salomon mukaan Salomoninsaariksi luultuaan löytäneensä yhden hänen tarunhohtoisista kultakaivoksistaan. Myöhemmät espanjalaisten tekemät tutkimusmatkat Tyynenmeren lounaisosissa vuosina 1595 ja 1606 eivät kyenneet vahvistamaan Mendañan ilmoittamia löytöjä. Maantieteilijät epäilivät saarten olemassaoloa, ja vasta 1700-luvun lopulla, ranskalaisten ja englantilaisten merenkulkijoiden lisähavaintojen jälkeen Salomoninsaaret kartoitettiin tarkemmin. Englantilainen löytöretkeilijä Philip Carteret vieraili 1767 Santa Cruzin saarilla ja Malaitalla. Tätä ennen saaren asukkaiden kosketus ulkopuolisiin vierailijoihin oli vähäistä. Hänen jälkeensä alueelle tuli lisää löytöretkeilijöitä ja valaanpyytäjiä.

Britannian protektoraatiksi pienoiskuva|right|Salomoninsaarelaisia sotureita vuodelta 1895 Kun Englanti perusti siirtokunnan Sydneyyn, alkoi säännöllinen laivaliikenne kulkea yhä enemmän Salomoninsaarten vesien läpi, 1700-luvun loppupuolella. Eurooppalaiset siirtomaavalloittajat eivät olleet erityisen kiinnostuneita Salomoninsaarista ennen 1800-lukua. Vasta 1800-luvun puolivälissä alueelle tuli eurooppalaisia lähetyssaarnaajia ja kauppiaita. Saarilta alettiin viedä työvoimaa Fidžille ja eräiden muiden saarten plantaaseille. Saksan keisarikunta julisti vuonna 1885 pohjoiset Salomoninsaaret siirtomaakseen ja Iso-Britannia otti vuonna 1893 haltuunsa loput saarista. Nämä yhdistettiin vuonna 1899 Brittiläisiksi Salomonsaariksi, kun Saksa luopui alueestaan ja sai vastineeksi Samoan. Britit perustivat Salomoninsaarille plantaaseja, jolloin lopetettiin työvoiman pakkosiirto muille saarille.

Brittiläinen siirtomaahallinto oli pääasiassa inhimillistä, mutta se oli kiinnostuneempi eurooppalaisten kauppiaiden ja viljelijöiden etujen ajamisesta, kuin paikallisten asukkaiden. Salomoninsaarten paikallisväestöä rangaistiin ankarasti siirtomaa-ajan lakia ja järjestystä vastaan ​​​​tehdyistä rikkomuksista. Vuonna 1927 Malaitalla puhkesi kapina siirtomaavallan veronkerääjiä vastaan. Veronkerääjät murhattiin kwaio-kansan jäsenten toimesta. Siirtomaavalta vastasi tähän raa’alla rangaistusretkikunnalla, jolla oli sota-alus tukenaan. Retkikunta poltti ja ryösti kyliä ja surmasi monia kwaioja. Kapinaa johtanut Basiana hirtettiin yhdessä joidenkin toveriensa kanssa.

Toinen maailmansota pienoiskuva|Yhdysvaltalaisia merijalkaväen sotilaita Guadalcanalilla toisen maailmansodan aikana. Toisen maailmansodan aikana japanilaiset miehittivät Salomoninsaaret vuoden 1942 alussa. Yhdysvaltain joukot pysäyttivät japanilaisten etenemisen ja hyökkäsivät Guadalcanaliin elokuussa 1942. Guadalcanalin taistelusta muodostui yksi Tyynenmeren sodan ratkaisevimmista taisteluista. Sotatoimien aikana Yhdysvallat liittolaisineen sai vahvaa tukea Salomoninsaarten paikallisväestöltä. Sodan jälkeen Guadalcanalin saarella sijainneesta Honiarasta tehtiin Salomoninsaarten pääkaupunki, entisen pääkaupungin Tulagin tilalle.

Itsenäisyys Sodan merkittävänä seurauksena syntyi Salomoninsaarten väestön poliittisen tietoisuuden herääminen ja siten nationalistisen liikkeen syntyminen, joka tunnetaan nimellä Maasina Ruru, joka toimi vuosina 1944-1952. Vastauksena maailmanlaajuiseen siirtomaavallan purkautumiseen, Salomonsaaret lähti perustuslailisen kehityksen tielle. Maa nimettiin virallisesti uudelleen Salomoninsaariksi vuonna 1975. Maa saavutti itsenäisyytensä 7. heinäkuuta 1978. Maan ensimmäiseksi pääministeriksi nousi Peter Kenilorea, joka oli toiminut merkittävänä johtohahmona maan itsenäisyyden saavuttamisessa. Hän toimi pääministerinä vuoteen 1986 saakka. Hänen jälkeensä pääministerksi nousi toinen itsenäisyyttä edeltäneen ajan poliitikko, Solomon Mamaloni. Hän toimi hallituksen päämiehenä useaan otteeseen 1980- ja 1990-luvuilla. Mamaloni jätti pääministerin paikan korruptiosyytösten takia ja hänet korvasi vuonna 1997 Bartholomew Ulufa’alu.

Salomoninsaaret ajautui etniseen väkivaltaan vuonna 1998, jolloin Guadalcanalin kapinalliset ryhtyivät taisteluun syrjäyttääkseen saarta hallinneen malaitalaisen vähemmistön. Tämän seurauksena malaitalainen Ulufa’alu syrjäytettiin vallankaappauksessa vuonna 2000. Hänen seuraajakseen tuli Manasseh Sogavare. Samana vuonna Salomoninsaarille saapuivat australialaisia ja uusiseelantilaisia rauhanturvajoukkoja, ja rauhansopimus allekirjoitettiin. Satunnainen väkivalta kuitenkin jatkui edelleen. Jännitteet maan sisällä olivat johtaneet maan hallinnon romahtamiseen, eikä se kyennyt tarjoamaan palveluja tai varmistamaan yleistä turvallisuutta. Ulkomaista apua Salomoninsaaret sai laajojen omaisuus- ja infrastruktuurivahinkojen korjaamiseksi.

Vuonna 2001 maan pääministeriksi nousi Allan Kemakeza. Taloudellisen, poliittisen ja yhteiskunnallisen epävakauden jatkuessa Salomonsaarilla Kemakeza pyysi vuonna 2003 apua Tyynenmeren saarten foorumilta. Tämän johdosta perustettiin Australian johtama alueellinen avustusoperaatio (RAMSI, Regional Assistance Mission to Solomon Islands), joka lähetti joukkoja Salomoninsaarille auttamaan järjestyksen ylläpitämisessä.

Salomoninsaarten suurimmat tukijat vuosituhanneen vaihteen levottomuuksien toipumisessa, olivat erityisesti Japani, Uusi-Seelanti, Australia ja Euroopan unioni. Toipuminen eteni hitaasti ja vuonna 2006 puhkesi hallituksen vastaisia mellakoita, joiden yhteydessä osia Honiarasta poltettiin ja ryöstettiin. Uusi pääministeri Snyder Rini erosi oltuaan virassa kahdeksan päivää ja Manasseh Sogavare tuli hänen tilalleen. Sogavare vastusti RAMSI:n joukkojen läsnäoloa, ja hän uhkasi karkottaa monikansalliset joukot maasta. Osapuolet saivat aikaan kompromissiratkaisun, jonka myötä RAMSI:n joukot pysyivät maassa. RAMSI:n joukot pysyivät Salomoninsaarilla vuoteen 2013 saakka, jolloin se lopetti sotilasoperaationsa, mutta se jätti maahan henkilöstöä avustamaan poliisioperaatioissa. Lopullisesti RAMSI:n operaatio päättyi vuonna 2017.

Sisäistä kuohuntaa Salomoninsaarilla on aiheuttanut 2020-luvun taitteessa Sogavaren vastaiset mielenosoitukset. Maan oppositiossa aiheutti tyytymättömyyttä, että Sogavaren hallinto katkaisi suhteensa Taiwaniin ja solmi diplomaattisuhteet Kiinan kanssa. Malaitalla sisäpoliittiset ristiriidat herättivät taas keskustelua Malaitan itsenäisyydestä. Salomoninsaarten perinteiset länsimaiset liittolaiset taas olivat huolissaan siitä, että Kiina perustaisi Salomoninsaarille sotilastukikohdan, vaikka Sogavare kiisti tämän. Sogavare toimi pääministerinä vuoteen 2024 saakka, jolloin hänen tilalleen nousi Jeremiah Manele. Tulevaisuuden huolenaiheina maalla on ilmastonmuutokseen sopeutuminen. Saarivaltiona Salomoninsaaret on altis merenpinnan nousulle ja sen vaikutuksille.

Lähteet Viitteet

*