Geografika (, ) on Strabonin kirjoittama antiikin aikainen maantieteellinen teos, joka kuvaa koko tunnettua maailmaa sellaisena kuin se oli ajanlaskun alun tienoilla. Se on ainoa Strabonilta säilynyt teos, mutta se oli jatkoa hänen kirjoittamalleen historiateokselle, joka ei ole säilynyt nykyaikaan.
Historia Teoksen synty
Strabon eli noin vuosina 64/63 eaa. – 25 jaa. Hän oli kotoisin Amaseiasta Vähästä-Aasiasta ja opiskeli Nysassa. Vuodesta 44 eaa. hän kävi useita kertoja Roomassa. Hän asui pitkään myös Egyptin Aleksandriassa, jossa hän opiskeli matematiikkaa, tähtitiedettä ja historiaa. Hän matkusteli muutoinkin paljon ympäri antiikin maailmaa, ja tutustui ainakin Italiaan, Kreikkaan, Vähään-Aasiaan, Pontoksen eli Mustanmeren alueeseen sekä Egyptiin ja Aithiopiaan.
Strabonin maantieteen alan teos Geografika on hänen tärkein ja ainoa säilynyt teoksensa. Se on jatkoa hänen kirjoittamalleen laajalle historiateokselle Historika hypomnemata, joka ei ole säilynyt nykyaikaan. Geografikan arvellaan syntyneen historiateosta varten koostetusta aineistosta. Näin Strabon, joka tunnetaan ennen kaikkea maantieteilijänä, olisi ollut ennemmin historioitsija, josta tuli tämän seurauksena myös maanteteilijä.
pienoiskuva|vasen|pysty|Strabon. Kuvitteellinen kaiverruspiirros vuodelta 1584. Geografikan ajoituksesta ja kirjoituspaikasta on ollut tutkijoiden parissa paljon erimielisyyttä. Aiemmin Strabonin katsottiin usein kirjoittaneen teoksensa Roomassa paikallisten ystäviensä pyynnöstä noin vuonna 18 jaa. Nykyisin hänen katsotaan sen sijaan koonneen teoksensa aineiston Roomassa ja Aleksandriassa, mutta kirjoittaneen sen synnyinkaupungissaan Amaseiassa Vähän-Aasian kreikkalaiselle yleisölle noin vuonna 7 eaa. Tämän katsotaan selittävän sitä, että teoksessa on virheitä ja puutteita tuon ajan Rooman kaupungin asioiden suhteen. Se selittäisi myös sen, etteivät roomalaiset, kuten Plinius vanhempi, vaikuta tunteneen teosta, vaikka se oli hyvin tunnettu idässä ja esimerkiksi Josephus lainaa sitä. Lisäksi se sopii paremmin Strabonin ajoituksen kanssa: jos teos olisi syntynyt vasta vuonna 18 jaa., Strabon olisi ollut sitä kirjoittaessaan jo varsin vanha.
Teoksen ajoitus voidaan päätellä siitä, ettei Strabon juurikaan mainitse Augustuksen elämän tapahtumia enää vuoden 6 eaa. jälkeen, ja vaikka hän mainitsee Tiberiuksen, tuolloinkin kyseessä ovat pääasiassa tapahtumat, jotka ajoittuvat Julius Caesarin kuolemaa seuranneiden sisällissotien aikaan tai vuosien 31–7 eaa. väliselle ajalle. Koska Strabon ylistää Augustusta ja Tiberiusta aina kun se on mahdollista, tällaiset puutteet tuskin olisivat mahdollisia, jos teos olisi kirjoitettu vasta 18 jaa. Strabon kuitenkin muokkasi teosta myöhemmin juuri vuonna 18 jaa., ja tästä ovat peräisin teoksessa olevat maininnat vuosien 7 eaa. ja 18 jaa. väliseltä ajalta, kuten Tiberiuksen myötämielinen suhtautuminen maanjäristyksessä kärsineitä Vähän-Aasian kaupunkeja kohtaan, Zenonin kruunaus Armenia majorin kuninkaaksi (18 jaa.), Varuksen tappio ja Germanicuksen triumfi. Jotkut teoksen osat, kuten senaatin hallussa olleiden Rooman provinssien luettelo, olivat alun perin jo varhaisemmalta ajalta, noin 22–11 eaa.
pienoiskuva|vasen|pysty|Strabonin Geografikan kansilehti vuodelta 1620. Monet Strabonin maantieteen alan tiedoista perustuvat hänen omiin matkoihinsa ja havaintoihinsa. Geografikan toisessa kirjassa hän sanoo kuvaavansa osaksi maita ja meriä, joilla on matkannut itse, ja osaksi sitä, mistä on saanut tietoja suullisesti tai kirjallisesti. Itä-länsisuunnassa hän oli matkannut Armeniasta Etrurian rannikon pohjoispäähän, ja pohjois-eteläsuunnassa Mustaltamereltä Aithiopian rajoille. Hän arveli itse, ettei maantieteestä kirjoittaneiden joukossa ollut toista yhtä laajalti matkustanutta, sillä ne, jotka olivat olleet kauempana jossakin suunnassa, eivät olleet käyneet yhtä kaukana toisessa suunnassa. Strabon mainitsee suoraan käyneensä edellä mainittujen lisäksi muun muassa seuraavissa paikoissa: Egypti, Korintti, Gyaros, Populonia, Kappadokian Komana, Efesos, Mylasa, Amaseia, Nysa ja Fryygian Hierapolis. Strabonin kuvauksista vaikuttaisi näkyvän se, perustuivatko hänen tietonsa omiin havaintoihin vai kirjoihin: omiin havaintoihin perustuvat ovat laajempia ja yksityiskohtaisempia, kirjoihin perustuvat suppeita.Strabon: Geografika, s. 117.
Strabon vaikuttaa nähneen vain vähän Hellasta eli varsinaista Kreikkaa: hän oli käynyt ainoastaan Korintissa, Argoksessa, Ateenassa ja Megarassa ja näiden paikkojen lähiseudulla. Hän ei nähnyt Peloponnesosta sen enempää kuin näki matkallaan Argokseen, eikä esimerkiksi tiennyt, että Mykenen rauniot olivat edelleen olemassa.Strabon: Geografika, s. 372. Todennäköisesti Strabon matkusti Kreikan läpi vain matkallaan Brundisiumiin, jonka kautta oletettavimmin kulki Roomaan. Etrurian Populonia ja Luna olivat pohjoisimmat paikat Italiassa, joissa hän kävi. Hän sai todennäköisesti Alppien tuonpuolista aluetta, Galliaa, Germaniaa ja Britanniaa sekä todennäköisesti myös Hispaniaa koskevat tietonsa ollessaan Roomassa. Egyptissä käydessään hän viipyi jonkun aikaa Aleksandriassa, ja matkusti Niiliä pitkin etelään aina Egyptin etelärajalle Syeneen ja Filaihin saakka.
Geografika oli kirjoitettu ennemmin virkamiesten käyttöön kuin opiskelijoille tai laajalle yleisölle. Strabon sanoo itse, että teos oli suunnattu niille, joilla oli tarpeellinen koulutus ja erityisesti niille, jotka toimivat ylemmässä hallinnossa: sen tarkoituksena oli tarjota tällaiselle yleisölle ne historialliset ja maantieteelliset tiedot, joita ilman poliittiseen toimintaan osallistuminen ei ollut mahdollista. Tämän vuoksi hänen teoksensa ei tarjoa kovin yksityiskohtaisia kuvauksia, lukuun ottamatta kohteet, jotka olivat erityisen merkittäviä, eikä se myöskään rajoitu luonnonmaantieteeseen: se kuvaa myös merkittävät poliittiset tapahtumat, joissa kukin maa oli ollut osallisena, tärkeimmät kaupungit ja niissä vaikuttaneet merkkihenkilöt, sekä eri alueiden luonnontuotteita; lyhyesti sanottuna sen, mikä kussakin maassa oli luonteenomaisinta ja mielenkiintoisinta.
Yleisesti Strabon seuraa teoksessaan Eratosthenestä, ja tämän teos muodostaa selvästi pohjan Geografikalle. Geografikaa ei voida kuitenkaan nähdä pelkkänä Eratostheneen teoksen uutena laitoksena. Stabon tutki, korjasi ja laajensi sen aineistoa huomattavasti, sillä maantieteestä kirjoittaneelle käytettävissä ollut aineisto oli lisääntynyt huomattavasti Eratostheneen ajoista, ja lisää kuvauksia eri maiden maantieteestä, politiikasta ja historiasta. Matematiikassa teos on merkittävä lähde Eratostheneen, Hipparkhoksen ja Poseidonioksen ajatuksiin.
Vaikutus ja tekstihistoria
Strabonin Geografikaa ei juuri vaikuta arvostetun antiikin aikana ehkä siksi, että tuohon aikaan oli käytettävissä parempiakin lähteitä. Sen mainitsevat vain Markianos Herakleialainen teoksessaan Ulkoisen meren periplus sekä Athenaios ja Harpokration.Harpokration: Kymmenen puhujan käyttämistä sanoista, . Pausanias ei lainaa Geografikaa, mikä ei ole niin yllättävää, mutta huomionarvoisempaa on, ettei Plinius vanhempi viittaa siihen teoksessaan Naturalis historia, mikä kertoo siitä, ettei hän ilmeisesti tuntenut teosta. Teoksesta oli ilmeisesti vain vähän kopioita liikkeellä antiikin aikana ja ne olivat kalliita, mutta hinta ei yksin olisi estänyt Pliniusta saamasta teosta käsiinsä.
Teoksen maine alkoi kasvaa 400-luvulla, ja Stefanos Byzantionlainen käytti sitä laajasti 500-luvulla. Erityisesti sitä käytettiin Bysantin valtakunnassa. Muutoin Geografika tunnettiin melko huonosti myös keskiajalla, ja siihen kirjoitettiin vain vähäisiä skolioita. Siksi sen säilyminen nykyaikaan saattaa olla pelkkää sattumaa. On mahdollista, että se on säilynyt nykyaikaan vain yhden keskiajalla olemassa olleen käsikirjoituksen kautta. Tämä käy ilmi siitä, että säilynyt teksti on hyvin turmeltunutta ja kaikissa tunnetuissa käsikirjoituksissa on suurimmaksi osaksi samat virheet ja aukkokohdat. Huomattavin on suuri aukko kirjan VII lopussa. Jossakin käsikirjoituksessa on kuitenkin ollut tekstin tiivistelmä, joka on nykyisin täyttämässä aukkoa. Teoksen tärkeimpiin käsikirjoituksiin lukeutuvat 900-luvulta peräisin oleva Codex Parisinus gr. 1397, 1200-luvulta oleva Codex Parisinus gr. 1393 sekä 1300-luvulta oleva Athous Vatop. 655, joka käsittää koko teoksen.
Teoksen editio princeps eli ensimmäinen painettu laitos oli Aldus Manutiuksen Venetsiassa vuonna 1516 toimittama. Sama teksti oli myös Marcus Hopperin ja Conrad Heresbachin laitoksessa (Basel, 1549) sekä Wilhelm Xylanderin (Holzmann) laitoksessa (Basel, 1571) yhdessä latinankielisen käännöksen kanssa. Seuraava laitos oli Isaac Casaubonin toimittama (Geneve, 1587, ja Pariisi, 1620, fol.), ja siinä oli mukana latinankielinen käännös ja kommentaari.
Uusia tekstilaitoksia ei syntynyt pitkään aikaan. Theodorus Jansonius Almeloveen julkaisi Casaubonin laitoksesta uusintapainoksen (Amsterdam, 1707). L. G. de Bréquigny aloitti uuden laitoksen, mutta siitä ilmestyi vain kolme ensimmäistä kirjaa (Pariisi, 1763). Hän teki kuitenkin ranskankielisen käännöksen. Thomas Falconerin laitos (Oxford, 1807, 2 osaa, fol.) sai alkunsa Johann Philipp Siebenkeesin laitoksen (Leipzig, 1811) jälkeen, mutta valmistui ennen sitä. Siebenkees sai valmiiksi vain kuusi ensimmäistä kirjaa (2 osaa, 8vo.). Koko työn saattoi loppuun Karl Heinrich Tzschucke vuonna 1811. Seuraavan tekstilaitoksen teki Adamántios Koraís (Pariisi, 1815–1818, 4 osaa, 8vo.). Sitä voidaan pitää teoksen ensimmäisenä todellisena kriittisenä laitoksena. Gustav Kramerin laitos valmistui vuonna 1852.
Teoksen ensimmäinen latinankielinen käännös painettiin jo paljon ennen kreikankielisen tekstin painamista, vuonna 1470. Guarino da Verona käänsi ensimmäiset kymmenen kirjaa ja Gregorio da Tiferno loput. Seuraava käännös, kuten jo mainittua, oli mukana Xylanderin tekstilaitoksessa ja tämän jälkeen myös Almeloveenin ja Siebenkeesin-Tzschucken laitoksissa joillakin korjauksilla. Teoksen ensimmäinen käännös nykykielelle oli Alfonso Bonacciolin italiankielinen käännös vuonna 1552 (tai 1562, Venetsia).
Sisältö pienoiskuva|pysty=1.2|Strabonin maailman kartta.
Strabonin teos käsittää 17 kirjaa. Niistä kirjat I ja II muodostavat maantieteen metodia käsittelevän johdannon. Kirjat III ja IV käsittelevät Hispaniaa ja Galliaa, V ja VI Italiaa ja Sisiliaa, VII Pohjois- ja Itä-Eurooppaa, VIII–X Hellasta eli Kreikan ydinalueita, XI–XIV Vähä-Aasiaa, XV Intiaa ja Persiaa, XVI Assyriaa, Babyloniaa, Syyriaa ja Arabiaa, ja XVII Egyptiä sekä Libyaa eli muuta Pohjois-Afrikkaa. Pelkän maantieteen kuvauksen lisäksi teos voidaan nähdä myös tietosanakirjana koko antiikin ajan ihmisten tuntemasta maailmasta, historiamaantieteen kuvauksena sekä maantieteen filosofian esityksenä.
Yleiskuva
Teoksen sisältö kirjoittain ja luvuittain on: