pienoiskuva|Pääministeri Per Albin Hansson julisti Ruotsin olevan puolueeton 1. syyskuuta 1939 Saksan hyökättyä Puolaan ja aloitettua näin toisen maailmansodan.
Hanssonin III hallitus () oli Ruotsin hallitus, joka oli virassa 13. joulukuuta 1939 – 31. heinäkuuta 1945. Hallitus muodostettiin sosiaalidemokraattien, talonpoikaisliiton, oikeiston ja kansanpuolueen kokoomushallitukseksi, kun naapurimaassa Suomessa oli syttynyt sota Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen 30. marraskuuta 1939.Lindqvist, 2000, 419–420 Sosiaalidemokraattien ryhmässä suurin muutos oli edellisen hallituksen Suomen ystävän, ulkoministeri Rickard Sandlerin jääminen syrjään uudessa hallituksessa puolueisiin lukeutumattoman Christian Güntherin korvatessa hänet. Hanssonin III hallitus istui aina toisen maailmansodan loppuun asti eli kesään 1945.
Hallituksen tavoitteista
Hanssonin hallituksen keskeisimmät tavoitteet olivat Ruotsin pitäminen toisen maailmansodan ulkopuolella ja kokoomushallituksen pitäminen koossa. Kaikki muut päätökset olivat näille kahdelle tavoitteelle alisteisia.
Ulkopoliittiset haasteet
Suomen talvisota right|thumb|150px|Ruotsalaisten talvisodan vapaaehtoissotilaiden värväysjuliste, jossa silloin ajankohtainen Suomen tuen teksti "Finlands sak är vår" oli muutettu muotoon "Finlands sak är din". Hallituksen keskeinen ulkopoliittinen kysymys oli suhde käynnissä olevaan talvisotaan Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Hallituksen syntyhetkellä Ruotsissa oli käynnistynyt vapaaehtoisten värväys sotilaiksi Suomeen.von Schmidt-Laussitz, 2008, 40 Ruotsin hallitus hyväksyi lopulta 11. tammikuuta 1940 8 000 asevelvollisen ja 400 vakinaisen väen upseerin ruotsalaissotilaan määrän vapaaehtoisjoukoksi.von Schmidt-Laussitz, 2008, 41-42
Helmikuussa 1940 Ruotsin hallitus joutui ottamaan uudelleen kantaa maan asemaan suomalaisten pyydettyä Ruotsin sotilaallista mukaantuloa. Pääministeri Hanssonin vastaus oli kielteinen, mikä herätti suurta katkeruutta muidenkin kuin Suomi-aktivistien piirissä. Kuningas Kustaa V katsoi olevansa velvollinen sanelemaan valtioneuvoston pöytäkirjaan lausunnon, joka kaunopuheisemmin puolusti hallituksen kannanottoa.Lindqvist, 2000, 434–436 Jatkona tälle oli maaliskuussa tapahtunut länsivaltojen eli Britannian ja Ranskan pyyntö saada tuoda joukkoja Suomen avuksi Pohjois-Ruotsin kautta, minkä Hanssonin hallitus torjui.Lindqvist, 2000, 438–440 Sota Suomen ja Neuvostoliiton välillä päättyi pian tämän jälkeen Moskovan rauhaan.
Tammikuussa 1941 ulkoministeri Christian Günther totesi Halmstadissa pitämässään puheessa Ruotsin hallituksen suhtautumisessa Talvisotaan ja sen loppuvaiheisiin maaliskuussa 1940:
Saksa miehittää Tanskan ja Norjan pienoiskuva||Ruotsalaiset sotilaat marssilla Norjan rajalle keväällä 1940. Saksan miehitettyä Tanskan ja Norjan huhti-toukokuussa 1940 Ruotsin oli uusittava omat puolustussuunnitelmansa.
Pian Suomen talvisodan jälkeen Pohjolan rauha järkkyi uudelleen, kun Saksa marssi 9. huhtikuuta 1940 Tanskaan ja Norjaan. Tähän liittyen Saksa vaati Ruotsia pysymään puolueettomana, pitää puhelinlinjat toimivina Norjan suuntaan, jatkaa malmitoimituksia ja estää brittien mahdollinen sabotaasitoiminta.Lindqvist, 2000, 446–447 Tässä yhteydessä mobilisoi joukkonsa maansa rajoille, kaikkiaan 320 000 ruotsalaissotilasta.Lindqvist, 2000, 448
Norjan vastarinnan loputtua ja Saksan saatua koko Norjan haltuunsa toukokuun loppuun mennessä Saksa vaati saksalaissotilaiden lomalaiskuljetusten käynnistämistä. Sen mukaan Saksa saisi kuljettaa sotilaita ja aseita miehittämäänsä Norjaan ja sieltä pois Ruotsin rautateiden kautta. Hanssonin hallitus joutui näin tinkimään puolueettomuudestaan Saksan painostuksen vuoksi. Pääministeri Hansson myönsi päiväkirjassaan, hallituksen kokouksissa ja valtiopäivillä, että Ruotsi luopui puolueettomuudestaan, mutta hän päätti olla ilmoittamatta siitä kansalle. Sopimus lomalaiskuljetuksista () tehtiin 18. kesäkuuta 1940.Lindqvist, 2000, 473 Liikenne laajeni pian kattamaan lomalaiskuljetukset linjalla Etelä-Norjan Kornsjøstä Trelleborgiin ja Pohjois-Norjan Narvikista Trelleborgiin. Trelleborgista oli yhteys edelleen Pohjois-Saksaan.Lindqvist, 2000, 472–476
Suomen ja Ruotsin valtioliittoajatus
Pohjoismaisen puolustusliiton ajatus oli ollut esillä jo talvisodan kestäessä, jolloin Suomen ulkoministeri Väinö Tanner otti asian esille pääministeri Hanssonin kanssa. Hansson oli suhtautunut asiaan myötämielisesti. Puolustusliittoon oli liitetty myös Norja. Neuvostoliitto ilmoitti heti talvisodan jälkeen maaliskuun lopulla, että Neuvostoliitto vastustaisi kyseistä liittoa. Puolustusliittoajatus jäi sillä kertaa siihen.Paasikivi, 1979, s. 42–49
Vaikka puolustusliittoajatus oli keväällä rauennut, asia nousi pian uudelleen esille. Nyt kyseessä oli kysymys Ruotsin ja Suomen välisestä valtioliitosta. Norja oli jo saksalaisten miehittämä. Ruotsin kansalaisista muodostunut ryhmä, joka käytti nimeä Decemviri, lähestyi elokuussa 1940 Suomen ja Ruotsin hallituksia esittämällä Ruotsin ja Suomen valtioliittoa. Ryhmän muistion mukaan valtioliitto estäisi Neuvostoliiton laajenemisen Skandinaviaan. Lisäksi Saksalla ei olisi syytä estää liittoa.Suomen historian pikkujättiläinen, s. 712–718. Lindqvist, 2000, s. 503–506
Ruotsin ja Suomen ulkoministeriöt arvioivat asiaa ja kävivät kirjeenvaihtoa kolmisen kuukautta syksyllä 1940. Ei ole tarkkaan tiedossa, kuinka vakavissaan hallitukset olivat. Neuvostoliiton tiedustelu sai kuitenkin vihiä asiasta, ja Neuvostoliitto ilmoitti kummallekin osapuolelle kielteisen kantansa asiaan eli kokevansa liittoajatuksen Suomen kanssa keväällä solmitun rauhansopimuksen vastaiseksi. Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov keskusteli asiasta Suomen Moskovan lähettilään J. K. Paasikiven kanssa jo syyskuun lopulla.Paasikivi, 1979, s. 53–57 Hanke keskeytyi lopullisesti joulukuussa 1940.
Saksan valta Euroopassa kasvaa – juhannuskriisi
Koko vuoden 1940 ja suurimman osan vuodesta 1941 Adolf Hitlerin johtama Saksa vahvisti valtaansa Euroopassa. Kesäkuussa 1941 tapahtunut Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon asetti Ruotsin puolueettomuuden jälleen koetukselle.
Suomeen tuli kesäkuussa 1941 saksalaisjoukkoja, ja Suomi oli Saksan kanssasotijana hyökkäyksessä Neuvostoliittoon. Kriisi puhkesi Ruotsissa juhannusviikolla 1941 Saksan vaatiessa Ruotsia sallimaan joukkojensa kauttakuljetuksen Ruotsin alueen läpi Suomeen, mikä kyseenalaisti Ruotsin puolueettomuuden.Sara Griberg: Midsommarkrisen 1941 Allt om historia 27.5.2011 (Internet archive). Viitattu 18.9.2024.
Vaatimuksena oli, että Ruotsin oli sallittava kenraali Erwin Engelbrechtin komentaman ja 15 000 miestä käsittävän niin sanotun Engelbrecht-divisioonan kuljetus Norjasta rautateitse Ruotsin kautta Suomeen, jossa se osallistuisi hyökkäykseen. Vaatimuksen katsottiin loukkaavan Ruotsin puolueettomuutta, mutta Saksan nootissa vihjattiin, että siitä kieltäytyminen tulkittaisiin vihamieliseksi eleeksi.Boheman 1964, 133–134. Hanssonin hallituksessa sosiaalidemokraattiedustajat Wigforss, Möller ja Sköld halusivat antaa Saksalle kieltävän vastauksen, ulkoministeri Günther ja porvarillisiin puolueisiin kuuluvat suosittelivat myöntymistä. Sosiaalidemokraattisen puolueen valtiopäiväryhmä puolestaan antoi kaksi vastausta. Niistä toinen oli kieltävä, sillä ehdolla, että toiset puolueet suostuisivat jakamaan vastuun tästä kiellosta. Muussa tapauksessa vastaus olisi myöntävä. Neuvottelujen kuluessa pääministeri Hansson ilmoitti kuningas Kustaan lausuneen, ettei hän voisi ottaa kieltoa vastuulleen. Olipa kuningas viitannut kruunusta luopumisen mahdollisuuteen, mikäli vastaus olisi kielteinen. Näissä oloissa hallitus antoi periksi saksalaisvaatimuksille. Pääministeri Hanssonin päävaikuttimena oli pelko hallituksen hajoamisesta.Lindqvist, 2000, 514–516
Ruotsalaisille Engelbrecht-divisioonan kuljetus nähtiin välttämättömänä. Kuljetus vaati Oslon ja Haaparannan välillä yli 100 erillistä junakuljetusta ja 17 päivää heinäkuun alkupäivinä.Lindqvist, 2000, 516 Heinäkuun lopulla Hitlerin lähettämän saksalaisen erikoislähettiläs Karl Schnurren tekemä uusi esitys ulkoministeri Güntherille kauttakulkuluvasta uudelle divisionalle sai välittömästi kielteisen vastauksen hallitukselta.Erlander, 1972, 288 Päätös olisi saattanut johtaa Ruotsin miehitykseen, mutta suomalaiset kieltäytyivät marsalkka Mannerheimin johdolla ehdottomasti osallistumasta operaatioon. Toisen divisioonan kuljetus järjestettiin myöhemmin laivakuljetuksena Suomeen käyttäen Ruotsin aluevesiä Itämerellä.Lindqvist, 2000, 517
Vammautuneiden saksalaissotilaiden kuljetus Ruotsin halki
Saksan hyökkäyksessä Pohjois-Suomesta käsin Neuvostoliittoon vammautuneita saksalaissotilaita tuli tarvetta kuljettaa Ruotsin halki Norjaan. Kuljetukset nähtiin osana lomalaiskuljetussopimusta. Tällä kerralla kuljetukset tapahtuivat Torniosta Osloon Ruotsin rataverkkoa käyttäen. Haavoittuneiden kuljetuksista ei tehty mitään virallista ilmoitusta tai sopimusta. Ne käynnistyivät välittömästi Engelbrecht-divisioonan siirron jälkeen.Hellström, 2003, 6 Ruotsin Punaisen Ristin johto ilmoitti salaisessa kirjeessä 16. elokuuta kuninkaalle, että pääministeri Hansson oli esittänyt ”erityisenä toiveena” Punaisen Ristin ottavan vastuun kuljetuksista. Lehdistöä kiellettiin myös kirjoittamasta kuljetuksista.Hellström, 2003, 40
Ulkoministeri Günther esitteli asiaa vasta 16. kesäkuuta 1942 eli lähes vuoden kuluttua kuljetusten käynnistymisestä valtiopäivien salaisessa istunnossa:
Hallitus päätti 29. kesäkuuta 1943, että kauttakulku oli lopetettava ennen lokakuuta 1943. Se lopetettiin 5. elokuuta.Hellström, 2003, 8
Ruotsalaiset sotilaina Suomen jatkosodassa
Jatkosodan sytyttyä heinäkuussa 1941 Suomen ja Neuvostoliiton välillä ruotsalaisia ilmoittautui halukkaina osallistumaan vapaaehtoisina sotaan suomalaisten rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Ruotsin armeijan ylipäällikkö kenraali Olof Thörnell kannatti ruotsalaisten osallistumista sotaan suomalaisten rinnalla, jotta ruotsalaisille saataisiin kokemusta sen hetken sodankäynnistä. Kenraali Thörnell neuvotteli asiasta ulkoministeri Güntherin kanssa, jonka esityksestä Hanssonin hallitus antoi 4. heinäkuuta luvan 200 armeijan upseerille ja 5 000 varusmiehelle siirtyä vapaaehtoiseksi Suomeen.Stade 1991, 141–142 Hallituksessa vapaaehtoisten lähettämistä vastustivat sosiaalidemokraattitaustaiset valtiovarainministeri Wigforss ja sosiaaliministeri Möller sekä kansanpuolueen kulkulaitosministeri Gustaf Andersson i Rasjön.Stade 1991, 154–155
Ruotsalaisten tultua Suomeen Hangon rintamalle, jossa olivat vastassa Neuvostoliiton Hangon sotilastukikohdan joukot, vedettiin suomalaisjoukkoja vastaavasti pois alueelta. Samalla Hangon rintama tuli hyvin vahvasti ruotsinkielisten joukko-osastojen vastuulle, sillä ruotsalaisvapaaehtoisten lisäksi siellä oli suomenruotsalaisia yksiköitä.Stade 1991, 157–159 Puna-armeijan yksiköt saivat 25. marraskuuta määräyksen vetäytyä Hangon tukikohdastaan Itämeren laivaston avustuksella. Viimeiset puna-armeijan yksiköt vetäytyivät Hankoniemeltä 2. joulukuuta 1941, ja suomalais-ruotsalaiset yksiköt saavuttivat Hangon keskustan aamulla 4. joulukuuta nostaen Suomen lipun Hangon kaupungintalon katolle. Pian sen jälkeen suurin osa ruotsalaisvapaaehtoisista palasi Ruotsiin.
Helmikuun 1942 kriisi
Ruotsin hallitus joutui antamaan Saksan lähetystölle 20. tammikuuta 1942 laajan, tiukasti salatun muistion myönnytyksistä, joita Ruotsin hallitus oli antanut Saksalle ja sen kanssa liitossa sotineelle Suomelle. Muistiossa mainittiin Suomessa sotimassa olleet ruotsalaiset vapaaehtoiset, henkilöstön ja materiaalin kauttakulkukuljetukset Norjaan ja Suomeen, kuriirilennot, saksalaisten joukko- ja materiaalikuljetusalusten suojelu Ruotsin aluevesillä, ruotsalaisten toimittamat ruoka- ja kalustotäydennykset, suomalaisille lapsille annettu apu ja ruotsalaisten maatalousjärjestöjen apu Karjalan maatalouden jälleenrakennukseen.