Riachuelon taistelu oli jokitaistelu Paraguayn ja Brasilian laivastojen välillä kolmoisliiton sodassa 11. kesäkuuta 1865. Pedro Ignacio Mezan johtamat paraguaylaiset yrittivät yllättää Francisco Manoel Barroson johtaman brasilialaisten laivaston Paranájoella lähellä siihen laskevan Riachuelojoen suuta. Yllätys epäonnistui. Taistelu päättyi paraguaylaisten laivaston tappioon ja neljän aluksen menetykseen. Paraguaylaisille lopputulos merkitsi heidän laivastonsa menetystä tehokkaana toimijana koko loppusodan ajaksi. Ilman laivastonsa tukea paraguaylaiset eivät enää myöskään kyenneet hyökkäämään Paraguayn ulkopuolelle.
Tausta
Paraguaylaiset Paraguayn presidentti ja diktaattori marsalkka Francisco Solano López oli iskenyt joukkoineen Argentiinan Corrientesin ja Misionesin maakuntaan tavoitteenaan laajemmin eteneminen kohti Brasilian Rio Grande do Sulia. 13. huhtikuuta paraguaylaiset valtasivat Corrientesin kaupungin. Brasilia, Argentiina ja Uruguay solmivat vastauksena kolmoisliiton Paraguayta vastaan 1. toukokuuta 1865. Brasilian laivaston aluksilla saapuneet argentiinalaiset joukot valtasivat Corrientesin takaisin 25. toukokuuta, vaikkakin he joutuivat vetäytymään takaisin laivoillaan saatuaan tietää paraguaylaisten vahvistuksista. Elokuussa 1865 paraguaylaiset olivat vallanneet myös Misionesin maakunnan, mutta López oli tajunnut Brasilian laivaston muodostavan sodan kannalta olennaisen tekijän. Tästä syystä se oli tuhottava.Esposito 2019, s. 38-41 järjesti 9. kesäkuuta 1865 kokouksen paraguaylaisten linnoittamassa Humaitássa kokouksen, johon osallistui hänen johtavia upseerejaan. Paraguayn laivastoa edusti kapteeni Pedro Ignacio Meza, tämän alainen kapteeni Remigio Cabral ja Yberan kapteeni luutnantti Pedro V. Gill. Kokouksen aihe oli hyökkäyksen toteutus Brasilian laivastoa vastaan. Upseerit ehdottivat yllätyshyökkäystä ennen auringonnousua.Whigham 2018, 308–313
Mezan komentama paraguaylainen laivasto käsitti alukset Tacuarí, Paraguarí, Ygurey, Yporá, Marqués de Olinda, Pirabebé, Salto Oriental, Ybera ja Jejuí. Paraguaylaisten laivoista vain Tacuarí oli varta vasten sotalaivaksi rakennettu alus. Muut olivat sota-aluksiksi muunnettuja kauppalaivoja. 300-tonninen Salto Oriental ja 120-tonninen Pirabebé olivat potkurihöyrylaivoja. Kaikki muut laivat olivat siipiratasaluksia. Joka aluksella oli oma brittiläinen laivastoinsinööri. Kaikilla heistä oli kokemusta mereltä, mutta kukaan ei ollut toiminut jokitaisteluissa.
Paraguaylaisten laivasto oli tykeissä mitattuna alivoimainen. Heidän yhdeksällä aluksellaan oli 44 tykkiä, kun brasilialaisten yhdellätoista aluksella tykkejä oli 68. Unkarilaislähtöinen paraguaylaisiin liittynyt Franz von Wisner ehdotti epäsuhdan tasoittamiseksi kuuden chatan käyttöä. Chata oli nimitys matalille kannettomille proomuille. Niille saatettiin asentaa yksi kolmen tai neljän miehistön jäsenen käyttämä mörssäri tai 8-tuumainen tykki. Ne eivät liikkuneet itse, vaan ne oli hinattava asemaansa. Meza ei pitänyt ajatuksesta, uskoen niiden vain hidastavan laivojensa liikettä. Solano López päätyi kuitenkin kannattamaan Wisnerin suunnitelmaa.
Tämän lisäksi López määräsi eversti José Maria Bruguezin tuomaan Paranán rannalle kolme tykkipatteria, eli noin 22 tykkiä. Tykkien ohella paraguaylaisilla oli joitakin Congreve-raketteja, jotka oli tarkoitus tuoda nopeasti tulitueksi Humaitásta ennen hyökkäystä. Meza sai lisäksi tuekseen 6. merijalkaväen pataljoonan, joka tunnettiin myös nimellä Nambí-í, eli "pikkukorvat". Se oli muodostettu lähes yksinomaan paraguaylaisista mustista Laureltystä, ja he olivat osoittautuneet kyvykkäiksi sotilaiksi jo Paraguayn Mato Grosson sotaretken aikana. Heidän tehtävänään oli tukea yritystä vallata brasilialaisten laivoja.
Lopulta valmistuneen suunnitelman mukaan kapteeni Mezan laivasto lähtisi liikkeelle 10. kesäkuuta mukanaan yhdeksän laivaa ja kolme hinattua chata-proomua. Paso de la Patrian saavutettuaan ne ottaisivat mukaansa vielä toiset kolme chataa, ja täältä he hyökkäisivät Brasilian laivaston kimppuun juuri ennen aamunkoittoa, tavoitteenaan yllättää brasilialaiset. Paraguaylaisten laivasto purjehtisi brasilialaisten ohi tulittaen täyslaidallisen juuri auringon noustessa paraguaylaisten takana. Tämän jälkeen he kääntyisivät nopeasti, palaisivat brasilialaisten luo ja tulittaisivat vielä kerran ennen kuin yrittäisivät vallata brasilialaisten laivat. Paraguaylaiset uskoivat, että brasilialaisten laivastolla olisi vaikeuksia purjehtia taistelun alettua. Brasilialaisten laivasto oli suunniteltu merelle, ja heidän miehistöltään puuttui kokemusta joella purjehduksesta. Taistelun oli tarkoitus olla ohi nopeasti.
Brasilialaiset Barroso ja brasilialaiset olivat paraguaylaisten odotuksia paremmin varautuneita. Brasilia oli julistanut Paraguayn saartoon 26. tammikuuta 1865, ja heidän aluksensa olivat purjehtineet Corrientesin vesille huhtikuussa amiraali Francisco Manoel Barroson komennuksessa. Barroso tunsi Paranán tämän osan jo hyvin, ja brasilialaiset olivat esimerkiksi kartoittaneet joen hiekkasärkkiä, joihin paraguaylaisilla oli edelleen tapana ajaa aluksensa karille. Barroso oli myös saanut hioa strategiaansa rauhassa ilman laivaston komentaja Joaquim Marques Lisboan puuttumista asioihin, sillä tämä oli edelleen Buenos Airesissa.
Brasilialaisten laivat olivat kaikki hyvin aseistettuja, varta vasten sotalaivoiksi rakennettuja potkurihöyrylaivoja. Barroson laivasto käsitti alukset Amazonas, Jequitinhonha, Belmonte, Parnaíba, Ypiranga, Mearim, Yguatemí, Araguarí, Beberibé, Ivaí ja Itajaí.
Ivaí ja Itajaí oli lähetetty toukokuussa alavirtaan Bella Vistaan, mutta ne olivat edelleen tarpeeksi lähellä kutsuttavaksi paikalle tarvittaessa. Muut yhdeksän laivaa oli ankkuroitu Chacon puolelle Paranáa vastapäätä siihen laskevaa Riachuelon jokea noin kahdeksan kilometrin päässä Corrientesisin kaupungista. Ankkuripaikalla oli hyvä näkyvyys joelle, samalla kun kaksi saarta tarjosi suhteellista suojaa pohjoisesta tulevilta hyökkäyksiltä. Brasilialainen merijalkaväki valvoi joen vastarantaa vihollisen liikkeiden varalta. Barroso osasi odottaa jonkinlaista iskua jokea pitkin, ja ylävirtaan oli lähetetty pikettialus. Joukoille oli annettu määräys täydestä valmiudesta.
Taistelu Paraguaylaisten eteneminen Paraguaylaisten laivasto lähti liikkeelle keskiyöllä 10.–11. kesäkuuta 1865. Suunnitelman toteutuksessa oli heti ongelmia. Lähtö oli myöhässä ja ajoituksen takia hyökkäystä ei voitu toteuttaa ennen aamunkoittoa. Meza sai hinattua kolme chataa Paso de la Patriaan, mutta sinne saavuttuaan Yberan akselin sen potkuriin yhdistävä metallitappi oli katkennut, eikä alusta voitu ohjata. Korjauksiin kuluisi aikaa, joten Meza päätti jättää aluksen taakse. Aamuaurinko nousi 11. kesäkuuta ja varhaisaamun usva joen yllä alkoi haihtua. Kello oli noin yhdeksän, kun Barroson pikettilaiva Mearim ilmoitti havainneensa paraguaylaiset. Toisella signaalilla paraguaylaisia ilmoitettiin olevan kahdeksan ja niiden purjehtivan alavirtaan kohti brasilialaisia. Varoitus oli saatu ajoissa, jättäen Barrosolle runsaasti aikaa toimia. Hänen lippulaivaltaan annettiin käsky käynnistää höyrykoneet ja nostaa ankkurit. Miehistö otti asemansa harjaantuneesti. Laivoilla oli ollut rajallisesti hiiltä, mutta miehistö oli sattunut tuomaan polttopuuta Chacosta edellisenä päivänä.Whigham 2018, 313-324
Paraguaylaisten kärjessä purjehti lippulaiva Tacuarí. Sen takaa tulivat Paraguarí, Ygurey, Yporá, Marqués de Olinda, Pirabebé, Salto Oriental ja Jejuí. Niiden nopeus oli noin kymmenen solmua ja niiden etuna oli joen kahden solmun virtaus. Ne tajusivat nopeasti, että ne olivat menettäneet yllätysetunsa. Meza ohjasi aluksia pitkin joen vasenta puolta, jossa joki oli syvempi ja helpompi purjehtia, mutta tämä liike kauempaa ei tehnyt alkuperäisen suunnitelman mukaisesta taistelun aloituksesta täyslaidallisella mahdollista. Paragualaiset avasivat tulen kello 9.25. Heidän purjehtiessaan brasilialaisten ohi brasilialaiset vastasivat tuleen. Joen peittyessä ruudinsavuun oli mahdotonta arvioida välittömästi aiheutettuja vahinkoja. Mearim väitti upottaneensa yhden chatan. Jejuí sai osuman höyrykoneeseensa, mutta sen brittiläisen insinöörin onnistui korjata se nopeasti. Myös muut paraguaylaiset saivat osumia, mutta suuremmilta tuhoilta oli vältytty. Yksi paraguaylainen sotilas oli menettänyt päänsä tykinkuulan osumasta ja hän jäi ainoaksi kaatuneeksi. Samaan tapaan Barroso oli välttynyt suuremmilta vahingoilta, jotka jäivät lähinnä joiksikin sirpaleiden osumiksi. Muutamia merijalkaväen miehiä haavoittui.
Meza teki ensimmäisen tulenvaihdon jälkeen seuraavan alkuperäisestä suunnitelmasta poikenneen päätöksensä. Paraguaylaiset eivät kääntyneetkään välittömästi takaisin kohti brasilialaisia. Sen sijaan alukset pysähtyivät paraguaylaisten Riachuelon asemien eteen. Kello 10.00 Meza määräsi chatat irrotettavaksi ja niistä tuli nyt käytännössä osa armeijan rannikkopuolustuksia. Epävarmana seuraavasta liikkeestään hän kutsui koolle alaisensa komentajansa lippulaivallaan. Seurasi tauko taistelussa. Meza odotti brasilialaisten liikettä rannikkotykkien suojaamana. Britit ehdottivat lotjien upottamista jokeen vihollisen liikkeiden ohjaamiseksi, mutta Meza kieltäytyi. Hän sai myös tietää jonkun unohtaneen ottaa mukaan vihollisen laivojen valtaukseen ja vallattujen laivojen hinaamiseen tarvittavia koukkuja. Lopulta Meza päätti alempien upseerien ehdotuksesta jatkaa taistelua. Paragualaisten palatessa taisteluasemiin brasilialaiset olivat kuitenkin jo liikkeellä.
Brasilia hyökkää thumb|Karille ajanut Jequitinhonha. Brasilalaisten puolella Barroson yksi vaihtoehdoista oli jättää taistelu kokonaan ja purjehtia ylävirtaan kohti Paraguayn pääkaupunkia Asunciónia. Hän tiesi paraguaylaisten tuoneen tykkejä jokea puolustavasta Humaitásta Corrientesiin ja se muodosti näin ollen aikaisempaa pienemmän esteen hyökkäykselle Paraguayn hermokeskukseen. Lopulta Barroso päätyi pitämään tätä vaihtoehtoa liian spekulatiivisena. Hänellä oli rajallinen määrä ammuksia ja muita tarvikkeita. Meza yrittäisi todennäköisesti seurata häntä ylävirtaan, eikä Barrosolla ollut erillistä käskyä toteuttaa muita kuin saarto-operaatioita. Barroso päätti iskeä paraguaylaisia laivoja vastaan nyt, eikä myöhemmin. Hän määräsi aluksensa hyökkäämään ja tuhoamaan vihollisen niin läheltä kuin mahdollista. Upseerit yllättyivät määräyksestä ja he eivät saaneet hyökkäystä tarkentavia yksityiskohtia. Brasilaialaiset purjehtivat kärjessään Belmonte ja Jequitinhonha. Barroson lippulaiva Amazonas kolmantena teki yhtäkkisen käännöksen, Barroson mukaan koska tämä oli tarpeellista alusten ohjaamisen kannalta. Tämä aiheutti kuitenkin loput kuusi alusta seuraamaan lippulaivaa, jolloin kaksi kärkilaivaa hyökkäsivät kahdestaan. Barroso tajusi virheensä ja viestitti hyökkäysmääräykset muille aluksille, mutta tällöin oli jo liian myöhäistä.
Jequitinhonhan kapteeni Joaquim José Pinto huomasi lippulaivan liikkeet. Hän päätti yrittää palata brasilialaisten mukaan kääntymällä itään. Tällöin huomattiin lippulaivan liikkuvan nyt poispäin ja Pinto päätti iskeä paraguaylaisten rannikkotykkejä vastaan. Tämä vaati taas uutta käännöstä itään. Käännöksen aikana Jequitinhonha tömäsi hiekkasärkkään. Paraguaylaisten tykistön Bruguez näki tapahtumat ja avasi tulen alusta vastaan. Nyt jumissa oleva Jequitinhonha vastasi tuleen. Luutnantti Joaquim Francisco de Abreun Belmonte oli tällä välin edennyt yksin paraguaylaisia vastaan. Se avasi tulen kello 11.20. Paraguaylaisten vastatuli oli armotonta ja alus vetäytyi lopulta kärsien yhdeksän kaatuneen ja kahdenkymmenenkolmen haavoittuneen tappiot. Aluksen puisessa rungossa oli nyt 37 reikää, monet niistä vesirajan alapuolella. Abreu määräsi uppoamista peläten ajamaan aluksen rantaan pienellä joen saarella yrittämään korjauksia vihollisen tulen ulkopuolella.