Louise Florence Pétronille Tardieu d’Épinay (11. maaliskuuta 1726 Valenciennes – 17. huhtikuuta 1783 Pariisi) oli ranskalainen aatelinen, markiisitar, kirjallinen mesenaatti ja kirjailija.

Hänen ystäväpiiriinsä kuuluivat muun muassa ensyklopedisti Denis Diderot, matemaatikko Jean le Rond D'Alembert, paroni Paul Thiry D'Holbach, Friedrich Melchior von Grimm ja Jean-Jacques Rousseau. Grimm oli hänen pitkäaikainen rakastajansa vuodesta 1754 lähtien aina hänen kuolemaansa asti. Épinay piti kirjallisuussalonkiaan La Chevretten linnassa Montmorencyssä Pariisin pohjoispuolella. Vuonna 1756 hän pyysi Rousseaun asumaan linnansa maille tälle rakennettuun taloon, josta keskinäisten riitojen ja erimielisyyksien vuoksi hän määräsi filosofin muuttamaan pois vuonna 1757.

Suku, avioliitto ja lapset

Hänen vanhempansa olivat jalkaväen prikaatikenraali Louis-Gabriel Tardieu, paroni d'Esclavelles (1666–1736) ja Florence-Angélique Prouveur de Preux (1695–1762). Hän oli heidän ainoa lapsensa. Hänen isänsä kaatui taistelussa hänen ollessaan 10-vuotias ja hänet lähetettiin Pariisiin tätinsä Marie-Josèphe Prouveurin huostaan. Prouveur oli naimisissa Louis-Denis de La Live de Bellegarden, erittäin varakkaan veronkerääjän ja maanomistajan kanssa.

Louisen koulutus jäi olemattomaksi hänen äitinsä välinpitömättömyyden vuoksi, joka ei osoittanut mitään kiintymystä tytärtään kohtaan. Louisen kirjallinen työ juontaa juurensa kokonaan tämän puuttellisen aiheuttamista katumuksista ja turhautumisesta. Kuten tuolloin oli yleistä, hänet sijoitettiin luostarikouluun vuosiksi 1737–1739 odottamaan avioliittoa.

Hän meni naimisiin 19-vuotiaana 23. joulukuuta 1745 Saint-Rochin kirkossa Pariisissa, serkkunsa Denis-Joseph La Live d'Épinayn (1724–1782) kanssa, josta tuli veronkantaja. Avioliiton myötä hänestä tuli markiisitar ja Houdetotin kreivitär Sophie Lalive de Bellegarden käly. Avioliiton ensimmäiset vuodet olivat onnellisia ja heille syntyi kaksi lasta. Vuonna 1762 Denis La Live erotettiin veronkantajan virastaan. Avioliitto kääntyi onnettomaksi ja Louise d'Épinay uskoi, että hänen miehensä holtiton tuhlaavaisuus, irstailu ja uskottomuus oikeuttivat hänen virallisen avioeronsa alle viiden avioliittovuoden jälkeen vuonna 1749.

Heille syntyivät lapset:

Louis-Joseph de La Live d'Épinay (25. syyskuuta 1746 – 10. huhtikuuta 1813), sotilas, toimittaja ja muusikko Françoise-Suzanne-Thérèse de La Live d'Épinay (24. elokuuta 1747 – 3. kesäkuuta 1748), kuoli alle vuoden iässä Angélique-Louise-Charlotte de La Live d'Épinay (1. elokuuta 1749 – 1. kesäkuuta 1824), aviomies Denis d'Épinay tunnisti hänet tyttärekseen, mutta hän oli luultavasti äitinsä ja Louis Dupin de Francueilin välisen suhteen tulos Jean-Claude Leblanc de Beaulieu (29. toukokuuta 1753 – 13. heinäkuuta 1825), myös Louis Dupinin lapsi, lähetettiin maaseudulle ja otettiin kirkon palvelukseen, hänestä tuli Soissonsin ja Arlesin piispa.

Kirjallinen toiminta ja mesenointi pienoiskuva|La Chevretten linna Montmorencyssä Pariisin pohjoispuolella (Deuil-la-Barre, Val-d'Oisen departementti, Île-de-France) Épinay asettui La Chevretten linnaan Montmorencyn laaksossa Pariisin pohjoispuolella ja otti siellä vastaan ​​useita arvovaltaisia ​​vieraita. Kiinnyttyään voimakkaasti Jean-Jacques Rousseauhon hän sisustutti tälle vuonna 1756 Montmorencyn laaksossa pienen talon, jolle antoi nimen L´Érmitage, ”Erakkomaja”. Hänen yhteistyönsä Rousseaun kanssa oli lyhytkestoinen ja myrskyisä: vuonna 1756 hän hyväksyi emäntänsä tarjouksen majoituksesta ”Érmitagessa” ja kirjoitti siellä romaaninsa La Nouvelle Héloïse (1761). Tässä piilopaikassa Rousseau löysi jonkin aikaa sen hiljaisen ja luonnollisen maaseudun nautinnot, joita hän niin suuresti ylisti. Rousseau vahvisti Tunnustuksissaan, että tästä hyötyi vain hänen mesenaattinsa, mutta koska filosofista tuli Madame d’Épinayn Geneven-vierailun jälkeen tämän katkera vihollinen, hänen lausunnoilleen asiasta voidaan antaa vain vähän painoarvona. Rousseau riiteli emäntänsä kanssa, ja heistä tuli leppymättömiä vihollisia ja joulukuussa 1757 madame d'Épinay irtisanoi filosofin.

Épinayn läheinen suhde rakastajansa Friedich Melchior Grimmin kanssa, joka alkoi vuonna 1755, oli käännekohta hänen elämässään, sillä tämän vaikutuksesta hän pakeni La Chevretten linnasta sen hankalista olosuhteista. Hänen ystävyytensä Grimmin kanssa oli pitkä ja ongelmaton, ja Épinay teki Grimmin kanssa yhteistyötä hänen kuuluisan uutiskirjeensä Correspondance littérairen toimittamisessa. Joittenkin tietojen mukaan hän teki uutiskirjeen kirjoitustyötä jopa useiden kymmenien vuosien ajan aina vuoteen 1783 asti sekä vaikutti sen sisältöön.

Vuosina 1757–1759 Épinay teki pitkän vierailun Geneveen hakemaan hoitoa sairauteensa sveitsiläiseltä lääkäri Théodore Tronchinilta. Siellä hän oli Voltairen vakiovieras. Grimmin poissa ollessa Ranskasta vuosina 1775–1776 Épinay jatkoi Diderot’n johdolla tämän uutiskirje Correspondance littérairen toimittamista, joka lähetettiin useille sitä tilanneille eurooppalaisille hallitsijoille. Hän vietti suurimman osan viimeisistä vuosistaan La Brichessä, pienessä talossa lähellä La Chevretteä, Grimmin ja pienen kirjailijapiirin seurassa.

Louise Florence Pétronille Tardieu d’Épinay kuoli 57-vuotiaana 17. huhtikuuta 1783 Pariisissa.

Hänet haudattiin nykyisen La Madeleine-kirkon paikalla sijainneeseen Sainte-Marie-Madeleinen kirkkoon Pariisiin.

Kirjallinen perintö Épinayn teos Conversations d'Émilie (1774) on pedagogiikasta kertova tutkielma äidin ja tyttären dialogin muodossa, joka kirjoitettiin hänen tyttärentyttärensä Émilie de Belsuncen koulutusta varten. Teoksen toinen painos palkittiin Ranskan akatemian Prix d’Utilitélla (hyödyllisyyspalkinto) vuonna 1783.

Mémoires on hänen itsensä kirjoittama muistelmateos eräänlaisen omaelämäkerrallisen romanssin muodossa. Madame d’Épinay esiintyy siinä Madame de Montbrillant -nimellä, René tunnistetaan yleisesti Rousseauksi, Volx Grimmiksi ja Garnier Diderot’ksi. Kaikki Mémoires’n yhteydessä julkaistut kirjeet ja asiakirjat ovat aitoja. Hän alkoi kirjoittaa 1760-luvulla Histoire de Madame de Montbrillan -teosta, pseudomuistelmia, joissa hän selitti elämänvalintojaan ja hyökkäsi Tunnustuksia omaelämäkertaansa kirjoittavan Rousseaun kimppuun peläten, että tämä levittäisi hänestä juoruja. Tätä teosta pidettiin myöhemmin 1700-luvun naiskirjallisuuden merkkiteoksena.

Kaksi nimetöntä teosta, Lettres à mon fils (Geneve, 1758), jossa hän esitti aikakaudelleen suurelta osin uusia teorioita lastenkasvatuksesta sekä Mes moments heureux (Geneve, 1759) ovat myös Madame d'Épinayn kirjoittamia. Muita hänen teoksiaan on runomuotoinen kertomus "Le Cadran de l'amour" (1759).

Monet Madame d'Épinayn kirjeistä sisältyvät Correspondance de l'abbé Galianiin (1818). Mémoires et Correspondance de Mme d'Épinay, renfermant un grand nombre de lettres inédites de Grimm, de Diderot, et de J.-J. Rousseau, ainsi que des details ym., julkaistiin Pariisissa (1818) käsikirjoituksena, jonka hän oli testamentannut Friedrich Melchior Grimmille.

Louise d’Épinayn muistelmat ja säilyneet kirjeenvaihdot valistusajattelijoiden kanssa ovat tärkeä aikalaislähde, lähinnä niiden sisältämien biografisten tietojen ansiosta.

Teoksia Les Conversations d'Émilie (1774) Mémoires et correspondance de madame d'Epinay, renfermant un grand nombre de lettres inédites de Grimm, de Diderot, et de J.-J. Rousseau, ainsi que des details (1818) Lettres à mon fils (Geneve, 1758), julkaistu nimettömänä Mes moments heureux (Geneve, 1759), julkaistu nimettömänä Le Cadran de l'amour (1759) Lähteet

Aiheesta muualla

Luokka:Ranskalaiset kirjailijat Luokka:Ranskalaiset aateliset Luokka:Vuonna 1726 syntyneet Luokka:Vuonna 1783 kuolleet