thumb|upright=0.8|Julius von Hann Julius (von) Hann (23. maaliskuuta 1839 – 1. lokakuuta 1921Hann, Julius von, Österreichisches Biographisches Lexikon 1815–1950 (ÖBL). Band 2, s. 179. Verlag der Österreichischen Akademie der Wissenschaften, Wien 1959. Viitatu 26.10.2025 ) oli itävaltalainen meteorologi.Hann, Julius, Tietosanakirja osa 3, palsta 106, Tietosanakirja-osakeyhtiö 1911
Hann opiskeli Wienissä matematiikkaa ja fysiikkaa. Hän oli vuodesta 1865 opettajana eri kouluissa, vuodesta 1868 Wienin yliopiston yksityisdosentti, 1869 Wienin meteorologisen keskuslaitoksen apulainen, 1873 fysikaalisen maantieteen ylimääräinen professori, 1877 saman aineen vakinainen professori ja meteorologisen keskuslaitoksen johtaja, 1900 kosmisen fysiikan professori.
Hann oli sääopin eli klimatologian asiantuntija ja toimitti useita alan julkaisuja. Hän esitti yleiset syyt koko maapalloa käsittävään suureen ilmakiertoon. Hän selitti maa- ja merituulten, Alppi-seutujen föhn-, Adria-alueen sirocco-, Argentiinan ja Uruguayn pampero-tuulten synnyn. Hän laski, missä määrin ilmakehän lämpötila ylöspäin alenee (0,57-0,58 °C 100 metriltä). Hän tutki merivirtoja, suunnitteli sadekarttoja ja ensimmäisen koko maapalloa käsittävän isotermikartan (1884). Hän kiinnitti ensimmäisenä huomion järvien vedenkorkeuden aikakautiseen vaihteluun. Hän toimitti yhdessä Karl Jelinekin kanssa ja tämän kuoltua 1877 yksin aikakauskirjaa Zeitschrift der österreichischen Gesellschaft für Meteorologie sen perustamisesta 1866 asti.
Julkaisut Die Erde als Ganzes (5. p. 1896) Ferdinand von Hochstetterin ja Alois Pokornyn julkaiseman Allgemeine Erdkunden ensimmäinen osa Handbuch der Klimatologie (2. p. 1897) Die Temperaturverhältnisse der österreichischen Alpen länder (1885) Die Verteilung des Luftdruckes über Mittel- und Südeuropa (1887) Lehrbuch der Meteorologie (1901).
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Meteorologit Luokka:Itävaltalaiset professorit Luokka:Vuonna 1839 syntyneet Luokka:Vuonna 1921 kuolleet