Ingarskila ån valuma-alue (vesistöaluetunnus 81.064) on Uudellamaalla pääasiassa Inkoossa ja Siuntiossa sijaitseva pieni vesistöalue, jonka laskujoki on Torbackaån. Se laskee Inkoossa Suomenlahteen Degeröfjärdenin Stävövikenissä.

Yleistä Sijainti Ingarskila ån valuma-alue sijaitsee Suomenlahden rannikkoalueella (81), jossa ovat kaikki Suomenlahteen laskevat, ja päävesistöjen väliin jäävät, pienet vesistöalueet, alkaen idästä Venäjän rajalta päätyen länteen Hankoniemeen. Valuma-alue jää päävesistöjen Siuntionjoen vesistön (22) ja Karjaanjoen vesistön (23) väliselle rannikkoalueelle. Siellä sijaitsee 14 valuma-aluetta tai välialuetta (vesistöaluetunnukset 81V063–81V078), jotka on määritetty kolmannessa jakovaiheessa erikseen rannikkoalueen maa-alasta.

Ingarskila ån valuma-alue on 22 kilometriä pitkä ja 14 kilometriä leveä. Sen pinta-ala on 159,96 neliökilometriä (tai 159,94 km² ) ja järvisyys 0,17 %. Se sijaitsee Inkoossa, Siuntiossa, Lohjalla ja Raaseporissa. Sen lähes koko pohjoispuolen vedenjakaja on yhteinen Siuntionjoen vesistön (22) kanssa. Luoteessa valuma-alue seuraa Ensimmäistä Salpausselkää, jonka takana on Karjaanjoen vesistö (23). Valuma-alueen kaakkoispuolella sijaitsee välialue 81V063 Kopparnäsissä, eteläpuolella välialue 81V065 Torbackanjoelta Inkoonjoelle asti ja länsipuolella Ingå ån valuma-alue (81.066).

Pääuoman kulku ja pituus Erässä vesistöraportissa mainitaan, että noin 30 kilometriä pitkä vesistön pääuoma Ingarskilanjoki () laskee Torbackanjokena () Suomenlahteen. Yleinen käsitys on, että molemmat joet kuuluvat vesistöalueen pääuomaan. Perustelut tälle saadaan tutkimalla uomaverkoston sivuhaaroja. Pääuomaan valitaan yleensä se jokihaara, joka on virtaamaltaan suurin. Tässä yhteydessä ei virtaamatietoja ole käytettävissä, joten niiden sijasta käytetään usein valuma-alueen pinta-aloja. Pienellä alueella valuma-alueen pinta-ala korreloi hyvin virtaaman kanssa. Vesistöviranomaisen julkaisemia valuma-aluetietoja voi lukea esimerkiksi Paikkatietoikkunan verkkopalvelusta. Niiden mukaan ensimmäinen merkittävä sivu-uoma on Tobackanjoen Kocksbybäcken, jonka valuma-alueen pinta-ala on 10,83 km², ja seuraava Solbergån, jonka pinta-ala on 49,09 km². Torbackanjoella on yläpuolista valuma-aluetta vielä 97,16 km² jäljellä. Noustessa yläjuoksulle, muuttuu joen nimi Ingarskilanjoeksi. Sen merkittävä sivu-uoma on Storängsbäcken, jonka valuma-alue on 11,64 km², kun nimikkojoella se on 56,81 km². Vesistöviranomainen ei Paikkatietoikkunassa ole enää merkinnyt latvaosuudelle sivu-uomia, joten merkitty joki on pääuomaa. Sen latvaosuuksilla on nimiä Pärthyvelbäcken ja Båtsbäcken. Pääuomalle kertyvää pituutta voi arvioida samoja tietoja hyödyntäen. Yhdistämällä eri osuuksien uomanpituuksia saadaan Båtsbäckenia Suopellolle noustessa joen pituudeksi 33,1 kilometriä.

Koskia ja patoja Torbackanjoen koskipaikkoja on kolme. Yksi sijaitsee Solbergånin yhtymäkohdasta hieman ylöspäin, toinen Kocksbybäckenistä alaspäin ja kolmas on Strandin koski lähellä suistoa. Kaksi ylintä ovat 1990-luvun puolivälissä rakennettuja koskea ja Strandin koski on kunnostettu vuonna 1997.

Ingarskilanjoen osuudella on Knutsin virtapaikka Ingarskilan kylässä sillan jälkeen, ja Malmgårdin kohdalla sijaitsee Myllykoski, Ingarskilan mylly (ja pato) ja sen alapuolella Myllykoski. Myllypadon alapuolisten koskipaikkojen yhteispinta-ala oli 1980-luvulla noin 0,4 hehtaaria, josta pääuomassa oli puolet, Solbegånissa 0,1 hehtaaria ja Kocksbybäckenissä alle 0,1 hehtaaria. Myllyn rinnalle rakennettiin vuonna 1988 kalatie. Kusansissa on pääuomassa Kusforsen.

Hydrologiaa Virtaamat Joen virtaamat voivat vaihdella nopeastikin. Joen alajuoksulla keskivirtaama (MQ) on 1,6 kuutiometriä sekunnissa (m³/s) ja keskialivirtaama (MNQ) on 0,1 m³/s.

Vedenlaatu Yläpuolinen Ingarskilanjoen ja Torbackanjoki virtaavat maatalousvaltaisen haja-asutusalueen läpi ja tästä johtuva hajakuormitus on ensisijainen vedenlaadun heikentäjä. Vesi on luontaisesti saven samentamaa. Valuma-alueella sijaitsee Inkoon suljettu kaatopaikka, joka on eräs pistemäinen kuormituksen aiheuttaja. Jokiveden laatu on välttävää.

Meritaimenkanta Ingarskilanjoen meritaimenkanta on 1980-luvun lopulla tehdyissä geneettisissä tutkimuksissa todettu oleva eri kuin kalanviljelykannoista, mutta toisaalta se on ollut lähellä Siuntionjoen kalakantaa. Tämän havainnon jälkeen joesta pyydystettiin talteen emokalasto, josta on voitu istuttaa takaisin jokeen omaa perimää kantavia poikasia luontaista kantaa vahvistamaan. Valuma-alueen eri osissa on uomia perattu eri syihin vedoten monia kertoja. Taimenien lisääntymisalueiden yhteispinta-ala on silloin väistämättä pienentynyt. 1980-luvulla tehdyissä inventoinneissa oli Myllypadon alapuolisten koskipaikkojen pinta-ala 0,4 hehtaaria, josta puolet sijaitsi pääuomassa, 0,1 hehtaaria Solbergånissa ja Kocksbybäckenissä alle 0,1 hehtaaria. Pääuomaan rakennettiin kaksi kynnysmäistä koskialuetta 1990-luvun puolivälissä. Toinen sijaitsee Solbergånissa kilometrin matkan yhtymäkohdasta ylävirtaan ja toinen tästä yhtymäkohdasta alavirtaan päin. Solbergånissa ja Kocksbybäckenissä on muitakin poikastuotantoalueita.

Meritaimenen kalakantaa on suojeltu monin eri ottein ja nykyään on voimassa täydellinen suojelu uomaverkostossa virtapaikoissa ja osan vuotta joensuistossa.

Valuma-alueen rakenne Pääuoman alajuoksulla Torbackanjoen sivu-uoma on Kocksbybäcken, joka yhtyy pääuomaan kolme kilometriä suistosta. Se on 6,5 kilometriä pitkä ja yhtyy pääuomaan idästä. Puron valuma-alueen pinta-ala on 10,83 neliökilometriä (km²). Seuraava sivujoki on Solbergån, joka on 14,3 kilometriä pitkä ja sen valuma-alue on 49,09 km². Se yhtyy pääuomaan luoteesta. Sen sivu-uomia ovat Purisbäcken, oja Maggböle träskistä (9 ha) ja Kålträskbäcken (6,4 km, 10,26 km²), jonka latvajärviä ovat Lammträsk ja Kopparträsk (9 ha). Pääuoma on muuttunut Ingarskilanjoeksi, kun siihen yhtyy Åskilassa pohjoisesta Skvatterbäcken (5 km), joka alkaa Djupträskistä (5 ha). Puroon yhtyy vasemmalta Ålkila träskin (5 ha) laskupuro. Ingarskilanissa siihen yhtyy lounaasta tuleva Storängsbäcken (11,64 km²), Gråmarbölestä tuleva johtoja ja Bredslättistä tuleva Bisabäcken. Pääuoman Långängsbäckeniin yhtyy pohjoisesta Kusansin takaa alkava Djupbäcken, samalta suunnalta tuleva Ristenbäcken, Pärthyvelbäckenin ja Båtbäckeniin yhtyvä Kvarnkärssbäcken.

Historiaa pienoiskuva|Inkoon pitäjän kartta vuodelta 1844. Ingarskila esiintyy kirjallisissa lähteissä ensin vuonna 1450 (?) muodossa Ingwarskila, Ingwardskylæ bol vuonna 1451 ja Jngewaldzkijhla vuonna 1527. Katsotaan, että nimiö on peräisin miehen nimestä Ingevalder ja sen päätteenä esiintyvä kil on voinut tarkoittaa peltoa tai niittyä, jotka niemissä ja lahdissa saattoivat olla kiilan muotoisia. Maankohoaminen mahdollisti laajenevat peltomaat ja samalla peltojen tyyppi säilyi pitkään samanlaisena vakiinnuttaen paikkansa nimistössä. Kun kylä sai tällä tavalla nimensä ja joki vastaavasti kylältä nimensä, on joen täytynyt olla kulkuväylä mereltä kylälle. Maankohoaminen on lopulta katkaissut vesireitin, kun joki on seurannut merestä kuivunutta merenpohjaa. Alajuoksulla on muodostunut uusi lahti, jonne kehittyi Degerbyn kylä. Sitä jokiosuutta on myöhemmin alettu kutsua omalla nimellään. Kun asutus levisi yläjuoksulle päin ja soita raivattiin niityiksi ja lopulta viljelyyn, alettiin eri osuuksia kutsua niiden ympäristön mukaan.

Otollisia vesimyllyn paikkoja on merkitty Kalmbergin kartastoon vuonna 1855. Niitä on ollut Solbergin kylässä Solbergånissa, ylempänä Wassböle byssä, Ålkilassa Skvatterbäckenissä, Ingarskilan kylässä Myllykoskessa ja Kusans byssä pääuomassa.

Vesistöalueella on aikojen kuluessa tehty runsaasti perkauksia. Koko vesistöalueen pääuoma ja kaikki sen sivu-uomat on jossain vaiheessa perattu. Merkittävimpiä perkauksia oli Ingarskilanjoella talvella 1988 tehty tulvasuojeluperkaus. Silloin pääuomaa perattiin Ingarskilan myllypadolta ylävirtaan päin runsaan viiden kilometrin matkalla. Samalla kunnostettiin myllypadon yläpuolista koskea ja vesimyllyn sivulle rakennettiin kalatie. Perkauksia jatkettiin vuonna 1996 pääuoman alaosassa Torbackanjoella. Samalla rakennettiin Torbackanjokeen kaksi koskimaista pohjapatoa. Uudenmaan ympäristökeskus kunnosti vuonna 1996 Strandin kosken, joka on pääuoman alin koski. Sekä pääuomassa että siihen laskevassa Solbergåssa on vuodesta 1995 lähtien soraistettu taimenen lisääntymisalueita talkootyönä, jota on johtanut Virtavesien hoitoyhdistys.

Huomautukset

Lähteet

Aiheesta muualla