pienoiskuva|Karhunsappea pullossa Karhunsappi on perinteisessä kiinalaisessa lääkinnässä hyödynnettävä lääkeaine, jota saadaan karhun sappirakosta. Karhunsapen keräämiseen käytettäviä tuotantoeläimiä kutsutaan puolestaan sappikarhuiksi. Sappinesteen lisäksi myös kuivattua karhun sappirakkoa käytetään lääkinnällisiin tarkoituksiin.
Koostumus Karhunsappi koostuu sappihapoista, aminohapoista, sappipigmenteistä ja rasvasta. Siinä on myös hieman fosfolipidejä ja metallijäämiä. Sappihappojen osalta karhunsapessa on ursodeoksikoolihappoa, kenodeoksikoolihappoa ja koolihappoa.
Karhunsapen vaikuttavaa ainetta eli ursodeoksikoolihappoa on mahdollista tehdä laboratoriossa. Vuonna 2009 ursodeoksikoolihappoa valmistettiin noin 200 000 kilogrammaa vuodessa. Sitä käytetään paljon myös länsimaalaisessa lääketieteessä. Synteettistä ursodeoksikoolihappoa sisältäviä valmisteita ovat esimerkiksi kanadalainen Ursofalk, taiwanilainen Nuso ja ranskalainen Ursolvan.
Käyttö pienoiskuva|Karhunsappipillereitä Ensimmäisenä karhunsappea alettiin hyödyntää Kiinassa perinteisessä lääketieteessä. Ensimmäinen kirjallinen maininta on peräisin vuodelta 659. Satoja vuosia sitten käyttö levisi myös Koreaan ja Japaniin. Sittemmin käyttö on levinnyt laajemmalle Aasiaan ja aasialaisten yhteisöjen mukana myös muualle maailmaan. pienoiskuva|Karhunsappituotteita Karhunsappea käytetään lääkkeenä kuumeeseen, detoksifikaatioon eli myrkkyjen poistoon kehosta, tulehduksiin, turvotukseen ja kipuihin. Sitä on käytetty myös karbunkkelipaiseiden, epilepsian, kouristuksien, tic-oireiden ja maksan kuumuudesta juontuvan silmien punoituksen hoidossa.
Karhunsappi on maultaan kalaista ja karvasta, ja sitä sisältävät tuotteet ovat pilleri- tai pulverimuodossa. Kuivattua karhun sappirakkoa myydään kokonaisena, suikaleina ja kapselimuodossa, jolloin kapselin sisällä on pulveria. Lääkettä käytetään niin sisäiseen kuin ulkoiseenkin käyttöön. Ulkoisessa käytössä karhunsappipulveria levitetään hoidettavalle alueelle joko sellaisenaan tai veteen sekoitettuna.
Joidenkin nykyaikaisten farmakologisten tutkimusten mukaan karhunsapella olisi lukuisia myönteisiä terveysvaikutuksia liittyen esimerkiksi tulehdusten estämiseen, kivunlievitykseen ja kouristusten ehkäisyyn. Karhunsapella olisi myös näköä parantava, stressiä lievittävä, kuumetta alentava ja rauhoittava vaikutus ja myönteisiä vaikutuksia maksaan.
Markkinoilla on nykyään myös paljon ei-lääkinnällisiä karhunsappea sisältäviä tuotteita, kuten shampoita, tonic-vesiä, kasvovoiteita ja viinejä. Ylimäärätuotteet kulkeutuvat laittoman kaupan kautta myös kansainvälisille markkinoille ympäri maailmaa.
Tuotanto pienoiskuva|Myanmarilainen sappikarhutarha vuonna 2008. Perinteisesti lääkintää varten on kerätty sappirakkoja kauluskarhuista ja ruskeakarhun alalajista Ursus arctos pruinosuksesta. Esimerkiksi isopandat eivät eritä ursodeoksikoolihappoa, jossa karhunsapen terveysvaikutukset ovat. Nykyään tuotannossa käytetään myös mustakarhuja, malaijikarhuja ja toista ruskeakarhun alalajia Ursus arctos isabelinusta. Kauluskarhuja salametsästetään Kaakkois-Aasiassa esimerkiksi Vietnamissa, Kambodžassa, Laosissa, Myanmarissa, Indonesiassa ja Malesiassa. Niiden määrä on vähentynyt huomattavasti liiallisen metsästyksen takia.
1980-luvulla Kiinassa alettiin perustaa sappikarhutarhoja, jotta villejä karhuja ei metsästettäisi yhtä paljon ja jotta karhunsapen tuotanto olisi tasaisempaa.
Keräystavat tarhassa Karhutarhoissa käytössä on useampia menetelmiä, joiden avulla sappea kerätään.
Joillain tarhoilla karhunsapen keräyksessä hyödynnetään katetria. Karhun sappirakkoon viilletään haava, ja sappirakkoa vedetään lähemmäs karhun mahaa. Sappirakkoon asetetaan lateksinen tai ruostumattomasta teräksestä valmistettu katetri, jota pitkin sappi tippuu itsekseen astiaan tai tarhan hoitajat poistavat sapen katetrista ruiskun avulla. Astiana toimii muovipussi, jota suojaa karhun ympärillä oleva metallikorsetti. Katetri on pituudeltaan noin 10–20 cm ja pysyy paikallaan metallilevyjen avulla. Joissain katetreissa on ulkona olevassa päässä kannus, jonka tarkoitus on estää katetria luisumasta sappirakkoon ja karhua pureskelemasta katetria. Niissä tarhoissa, joissa sappi poistetaan katetrista ruiskulla, katetrit saatetaan keräysaikojen väliseksi ajaksi tukkia kangaspaloilla tai vanulla. Sen on tarkoitus estää sapen valuminen hukkaan. Ruiskumenetelmässä vaikeaa on se, että pitkä ja kapea katetri tukkeutuu helposti saostuneesta sapesta ja mädästä.
Toinen menetelmä on tehdä karhun sappirakkoon pysyvästi reikä ja tehdä karhun vatsassa olevasta kudoksesta sappirakkoon johtava käytävä. Sappirakon on tarkoitus olla jatkuvasti auki. Karhut muodostavat huomattavan tehokkaasti uudiskudosta haavojen paikalle. Karhutarhurit pyrkivätkin usein pitämään haavan avoimena polttamalla sitä kuumalla metallilla, jolloin haava arpeutuisi, tai vaurioittamalla kudosta säännöllisesti terävillä työkaluilla. Vuodesta 1996 asti Kiinan laki on määrännyt, että kaikissa sappikarhutarhoissa on käytettävä tätä menetelmää. Koska menetelmä tuottaa karhutarhureille käytännön vaikeuksia, lakia kierretään joillain tarhoilla lisäämällä karhun sisälle lyhyemmäksi leikattu muovinen katetri, jonka pää jää niukasti piiloon ihon alle.
Tarhattujen karhujen elinolot pienoiskuva|Sappikarhu häkissäänPerinteisesti yhdessä tarhassa on paljon pieniä häkkejä, joissa karhut elävät vuosien ajan pääsemättä kunnolla liikkumaan. Eräässä vuonna 2009 julkaistussa tutkimuksessa avattiin entisten sappikarhun terveystietoja, jotka kiinalainen karhujen suojeluyhdistys oli laatinut karhut haltuunotettuaan. Yhdistyksen vierailemilla tarhoilla karhujen asuinhäkit olivat usein vain hieman karhua suurempia, ja suurimmalla osalla tarhoista karhut viettivät koko elämänsä häkissä. Sappea kerättiin tarhoilla 1–3 päivän välein. Tarhoilla oli tapana ruokkia karhuja liian vähän rahansäästösyistä ja siksi, jotta sappea erittyisi enemmän. Suurimmassa osassa tarhoja vettä ei ollut pidetty vapaasti tarjolla karhuille, vaan karhuja juotettiin sapen keräyksen yhteydessä yhteistyökyvyn parantamiseksi.
Sapen keräys on karhulle erittäin kivuliasta. Joillain tarhoilla käytössä on sellaisia häkkejä, joissa karhun voi painaa mahalleen litteäksi häkin pohjaa vasten. Se helpottaa sapen keräystä, koska karhu ei pysty liikkumaan ja tappelemaan vastaan. On karhuja, joita pidetään tuossa asennossa päiviä tai viikkoja.
Osa karhuista vaikuttaa kestävän sapen keräystä muita paremmin, koska ne eivät keräyksen aikana tappele vastaan tai osoittavat vain jonkin verran epämukavuutta. Sen sijaan ne pysyvät keräyksen ajan kyyryssä ja keskittyvät veden juomiseen. Karhutarhurit valitsevat nämä karhut esiteltäviksi mahdollisille turisteille ja virallisille vieraille.
Pennut vieroitetaan emosta noin kolmen kuukauden iässä tai aikaisemminkin, minkä jälkeen ne elävät häkissä yksin tai muutaman kuukauden ajan yhdessä sisaruksen kanssa. Luonnossa pennut elävät emonsa seurassa 1,5 vuotta. Liian aikaisin vieroitetut pennut kehittävät joskus aikuisikään asti jatkuvia stereotyyppisiä käytöstapoja. Ne esimerkiksi imeskelevät omia ja toistensa turkkia ja käpäliä.
Joillain tarhoilla on ainakin ennen ollut myös sellaisia karhunpoikasia, jotka on muutaman kuukauden iässä otettu pois emoltaan ja opetettu esiintymään vierailijoiden viihdyttämiseksi. Tarha saa vieraita viihdyttävistä pennuista lisätuloja. Noin kahden vuoden iässä myös näiltä pennuilta aletaan kerätä sappea.
Tarhattujen karhujen hyvinvointi Vuonna 2009 julkaistussa tutkimuksessa avattiin 241 entisen sappikarhun terveystietoja, jotka kiinalainen karhujen suojeluyhdistys oli laatinut karhut haltuunotettuaan. Tiedot olivat 13 vuoden ajalta. Lähes kaikki karhut olivat kauluskarhuja. 90 % karhuista oli saapuessaan nälkiintyneitä tai alipainoisia. Turkki ei paikoittain kasvanut.pienoiskuva|Sappikarhu pureskelemassa häkin kalteria.95 % eläinsuojelukeskukseen saapuneista karhuista osoitti stereotyyppistä eli kaavamaisesti toistuvaa käytöstä, kuten toistuvia liikesarjoja, kalterien pureskelua tai apatiaa. Suurimmalla osalla karhuista oli kalterien pureskelusta johtuneita ennenaikaisia hammasvaurioita. Joissain tapauksissa stereotyyppinen käytös oli aiheuttanut karhuille karvanlähtöä ja ihovaurioita. Lähes kaikki karhut olivat tavallista aggressiivisempia. Joissain tapauksissa karhun itselleen aiheuttamat vammat vaativat eläinlääkärin apua. Joillain karhuilla esiintyi stereotyyppistä käytöstä vuosien ajan karhutarhan jälkeenkin stressaavissa tilanteissa, kuten ruokinta-aikoina.
Ihmisten turvallisuuden vuoksi karhuilta saatetaan poistaa hampaita ja kynsiä. Tutkimuksessa 6 % eläinsuojelukeskukseen saapuneista karhuista oli sahattu kulmahampaat pois. Sahaaminen tehdään niin, että hampaan ydinontelo ja hammasydin jäävät esiin. Se on karhulle tuskallista. 5 % karhuista oli poistettu kynnet. Kynsien poistoon kuuluu uloimmaisten varvasluiden amputaatio. Kaikilla karhuilla oli haavoja, tulehduksia, sapen polttamaa ihoa ja muita patologisia löydöksiä.
Monet sappikarhut kuolevat sairauksiin ja kroonisiin tulehduksiin. Kauluskarhun keskimääräinen elinikä luonnossa on noin 25 vuotta ja karhutarhassa noin 10 vuotta.
Lainsäädäntö Etelä-Korea Etelä-Koreassa karhutarhaus alkoi 1980-luvun alkupuolella. Karhuja tuotiin Malesiasta ja muualta Kaakkois-Aasiasta. Vuonna 2014 maassa oli noin 1000 sappikarhua ja vuonna 2023 noin 300.
Tammikuussa 2026 Etelä-Koreassa kiellettiin karhujen kasvatus ja hallussapito sekä niiden sapen eristäminen. Lain voimaantulon aikaan maassa oli 199 sappikarhua 11 eri tarhalla ympäri maata. Muutos on linjassa tarkistetun eläinsuojelulain kanssa. Eläinsuojelulain rikkomisesta voi saada jopa kahden tai viiden vuoden vankeusrangaistuksen. Ennen lakimuutosta karhunsapen kerääminen elävistä karhuista oli ollut laitonta, mutta yli 10-vuotiaat sappikarhut oli laillista tappaa niiden sappirakkojen myymistä varten. Vuonna 2022 viranomaiset, karhutarhurit ja eläinsuojeluaktivistit tekivät sopimuksen, jossa luvattiin kieltää karhunsapen tuotanto vuodesta 2026 alkaen.
Etelä-Korean ympäristöministeriö antoi karhutarhojen omistajille puoli vuotta armonaikaa ja lupasi tukea heitä taloudellisesti siihen asti, että karhut oli siirretty pois tarhoilta. Sapen kerääminen tuona aikana oli kiellettyä. Eläinoikeusjärjestöt olivat vastuussa karhujen ostamisesta ja hallitus karhujen uusien pitopaikkojen perustamisesta. Maassa on yksi valtion omistama karhujen suojelualue, johon osa karhuista onkin siirretty, mutta toisen alueen avajaiset ovat viivästyneet vuoteen 2027. Karhuille ei ole Etelä-Koreassa tarpeeksi suojelualueita. Aktivistit ovat käyneet neuvotteluja ulkomaalaisten eläintarhojen kanssa siitä, että karhuja voitaisiin lähettää sinne. Syyskuussa 2026 BBC uutisoi, että viisi eteläkorealaista karhua oli muuttanut suojelualueelle Britanniaan.
Kaakkois-Aasia Karhujen vieminen luonnosta ja karhujen sapen eristäminen kiellettiin Vietnamissa vuonna 2005. Vietnamilaisten sappikarhujen määrä laski vuosien 2005–2023 välillä 4000 karhusta noin 300 karhuun. Karhutarhoja on maassa edelleen olemassa, koska laki sallii sappitarhureiden pitää ennen lakimuutosta omistamansa karhut kunhan he ilmoittavat, että karhuja ei käytetä sapentuotantoon. Vuonna 2023 sappikarhuja oli Laosissa ja Myanmarissa kummassakin 100.
Kiina Karhunsapen suurin markkina-alue on Kiinassa, jossa karhunsappea on myös laillista myydä ja karhujen tarhaus on kannattavaa liiketoimintaa. Vuoden 2023 arvion mukaan Kiinassa on noin 15 000 sappikarhua ja 50 miljoonaa karhunsappituotteiden käyttäjää. Sappikarhujen tarhaus on laillista Kiinassa, mutta villien karhujen pyydystäminen tarhausta varten on laitonta.