Argonautika

Argonautika (, ) on Apollonios Rhodoslaisen kirjoittama antiikin kreikkalainen eeppinen runoelma, joka kertoo argonauttien matkasta Kolkhiiseen hakemaan kultaista taljaa. Se kirjoitettiin hellenistisellä kaudella 200-luvulla eaa. Eepos on säilynyt nykyaikaan kokonaisuudessaan.Race, William H.: ”Argonautica: Introduction”. Teoksessa Apollonius Rhodius 2009, s. ix–xiv.

Argonautika edustaa antiikin kirjallisuudessa oppinutta eepostyyppiä, joka eroaa sekä Homeroksen eepoksista että myöhemmästä roomalaisesta eepoksesta. Teoksen keskiössä ovat Iasonin johtama sankarijoukko sekä Kolkhiin prinsessa Medeia, jonka rakkaus Iasoniin ja sisäinen ristiriita muodostavat eepoksen psykologisen ytimen. Argonautika kuvaa sekä matkan varrella kohdattuja myyttisiä vaaroja ja koettelemuksia että henkilöhahmojen tunteita, epävarmuutta ja moraalisia valintoja. Teos vaikutti merkittävästi myöhempään antiikin kirjallisuuteen, erityisesti Vergiliuksen Aeneikseen.Seaton, R. C.: ”The Argonautica: Introduction”. Teoksessa

Historia Teoksen synty

Apollonios Rhodoslaisesta tiedetään vain vähän. Hän oli todennäköisesti kotoisin Aleksandriasta, vietti aikaa Rhodoksella, oli Kallimakhoksen oppilas ja toimi Aleksandrian kirjaston ylikirjastonhoitajana. Koska hänen virkakautensa katsotaan ajoittuneen ennen Eratosthenesta, se sijoittuu todennäköisesti noin vuosille 270–245 eaa.

Argonauttien tarina oli kerrottu jo aiemmin ennen Apolloniosta usein sekä runo- että proosamuodossa, ja Argonautikan skolioissa mainitaan monien kirjoittajien nimet, vaikka heidän teoksensa ovat kadonneet. Tunnetuin varhaisempi kertomus, joka on säilynyt, on Pindaroksen neljäs pytholainen oodi, josta Apollonios on ottanut monia yksityiskohtia. Apollonios kokosi eepoksensa aineiston Aleksandrian kirjastosta, ja hänen skoliasteillaan on tapana tarkoin osoittaa, mistä lähteistä hän on kulloinkin ammentanut kertomuksensa.

pienoiskuva|vasen|pysty=0.85|Argo-laiva. Konstantínos Volanákisin maalaus. Nykyisin Argonautika on yksi vain kolmesta ajalta ennen Rooman keisariaikaa säilyneestä kreikkalaisesta eepoksesta Homeroksen Iliaan ja Odysseian ohella. Sen vastaanotto on vaihdellut eri aikoina: antiikin aikana Apolloniosta pidettiin huolellisena mutta Homerokseen verrattuna heikompana runoilijana, ja pitkään teosta pidettiin lähinnä oppineena mutta keinotekoisena hellenistisen kauden tuotteena. Nykytutkimuksessa Argonautikaa on kuitenkin arvioitu uudelleen, ja sitä pidetään nykyisin omaperäisenä teoksena, joka yhdistää aiemman kirjallisen perinteen hellenistisen maailman esteettisiin ja kulttuurisiin kysymyksiin.

Aleksanteri Suuren valloitusten myötä alkaneella hellenistisellä kaudella kreikkalainen maailma muuttui ratkaisevasti: kaupunkivaltioiden sijaan syntyi laajoja imperiumeja, ja kulttuurinen painopiste siirtyi Aleksandriaan. Kirjallista menneisyyttä alettiin kerätä, säilyttää ja tutkia, mistä kaupungin Museion kirjastoineen on keskeinen esimerkki. Hellenistiset runoilijat kohtasivat valtavan perinnön ja pyrkivät muokkaamaan sitä uudella tavalla. Aika oli sellainen, että kirjailijat olivat taipuvaisempia kommentoimaan menneisyyden teoksia kuin tuottamaan omaperäistä kirjallisuutta. Kirjallisuus oli ikään kuin tekemässä inventaariota itsestään. Homerosta toki ihailtiin kaikkien suulla, mutta häntä ihailtiin enemmän kuin jäljiteltiin. Eeppinen runous oli poissa muodista, ja tältä kaudelta tunnetaan monia epigrammeja – osa Kallimakhoksen kirjoittamia – jotka kohdistuvat niin sanottuja ”kyklisiä” runoilijoita vastaan; tällä tarkoitettiin tuolloin niitä, jotka jatkuvasti viljelivät eeppiselle runoudelle ominaisia kuluneita ja tavanomaisia epiteettejä ja sanontoja. Kallimakhos oli täysin aikansa hengen mukainen julistaessaan, että ”suuri kirja” on ”suuri paha”, ja pyrki rajaamaan runollisen toiminnan mahdollisimman kapeaksi sekä aiheen että laajuuden osalta. Theokritos oli hänen kanssaan samaa mieltä sekä periaatteessa että käytännössä.

Robinson Ellis on tiivistänyt aleksandrialaisen kirjallisen tyylin piirteet seuraavasti: ”Muodon ja mitan täsmällisyys, sanaston hienostuneisuus, oppineisuus, joka usein rappeutuu pedanteriaksi ja hämäryydeksi, sekä päättäväinen kaiken arkisen välttäminen aiheessa, tunteessa ja viittauksissa.” Nämä piirteet ovat selvemmin nähtävissä Kallimakhoksella kuin Apollonioksella, mutta ne ovat epäilemättä havaittavissa myös jälkimmäisellä. Apollonios näyttää kirjoittaneen Argonautikan osin uhmakkuudesta, osoittaakseen kykenevänsä eeppiseen runouteen. William H. Race luonnehtii Argonautikaa ”Homerokseksi uudelleenluotuna hellenistiselle yleisölle”. Se on syvästi homeerinen mutta poikkeaa Homeroksesta tyylissä, kerronnassa ja rakenteessa. Siinä näkyy myös Pindaroksen ja erityisesti Euripideen vaikutus, etenkin myyttien uudelleentulkinnassa ja henkilöhahmojen psykologisessa kuvauksessa.

Vaikutus ja tekstihistoria pienoiskuva|pysty=0.8|Argonautikan kansilehti latinankielisestä laitoksesta vuodelta 1572.

Teoksen ilmestyminen näyttää herättäneen suurta huomiota, sillä jo aikalaiset, kuten Kharon Naukratislainen, kirjoittivat siitä kommentaareja. Myöhemmin Argonautikaa luettiin paljon roomalaisten keskuudessa, ja sillä oli suuri vaikutus roomalaiseen runouteen. Ennen kaikkea se vaikutti Vergiliukseen, jonka Aeneis-eepos on paljossa velkaa Apolloniokselle. Argonautika tarjosi Vergiliukselle mallin monikerroksiselle eepokselle, joka yhdisti arkaaisen eepoksen piirteitä, tragediaa, lyriikkaa, historiaa – erityisesti kertomuksia kaupunkien perustamisesta ja etnografiaa – sekä uskontoa.

Eepos vaikutti myös muun muassa Catullukseen ja Ovidiukseen. Varro Atacinus saavutti suurta mainetta Argonautikan käännöksellään.Quintilianus: Puhujan kasvatus (Institutio oratoria) 10.1.87. Valerius Flaccuksen Argonautica on vapaahko jäljitelmä Apollonioksen runoelmasta. Keisari Anastasios I:n hallituskaudella Marianos Skholastikos laati Apollonioksen runosta kreikankielisen parafraasin, joka käsitti jambisäettä.

Nykyisin tuntemamme skoliat eepokseen ovat lyhennelmiä Lukillos Tarrhalaisen, Theonin (tai Ailios Theonin) ja Sofokleen kommentaareista; kaikki nämä kommentaattorit näyttävät eläneen ennen kristillistä aikaa. Myös eräs Eirenaios (sama kuin grammaatikko Eirenaios?) mainitaan kriittisen ja selittävän Argonautikan kommentaarin kirjoittajana.Skoliat Apollonios Rhodoslaisen Argonautikaan 1.1299, 2.127, 2.1015. Yleisiä Apollonioksen skolioita kutsutaan firenzeläisiksi skolioiksi, koska ne julkaistiin ensimmäisen kerran Firenzessä, ja ne erotetaan pariisilaisista skolioista, jotka julkaistiin ensi kertaa G. Schaeferin Argonautikan laitoksessa ja jotka koostuvat pääasiassa sanallisista selityksistä ja huomautuksista.

Argonautikan ensimmäinen painettu laitos (editio princeps) oli J. Lascariksen toimittama firenzeläinen editio vuodelta 1496 (4:o), joka sisälsi jo mainitut skoliat. Seuraava oli F. Asulanuksen Editio Aldina (Venetsia 1581, 8:o), joka oli vain hieman enemmän kuin firenzeläisen painoksen uusintapainos. Sitä seurasi J. Hölzlinin laitos (Leiden, 1641). Ensimmäinen todella kriittinen laitos oli R. F. Brunckin toimittama (Strasbourg 1780, 4:o ja 8:o). Beckin laitos (Leipzig 1797, 8:o) jäi keskeneräiseksi; siitä ilmestyi vain yksi nide, joka sisälsi tekstin, latinankielisen käännöksen ja muutamia kriittisiä huomautuksia.Race, William H.: ”Argonautica: Bibliography”. Teoksessa Apollonius Rhodius 2009, s. xviii–xxi.

G. Schaefer julkaisi laitoksen (Leipzig 1810–1813, 2 nidettä, 8:o), joka paransi Brunckin työtä ja on ensimmäinen, jossa painettiin pariisilaiset skoliat. A. Wellauerin toimittama laitos (Leipzig 1828, 2 nidettä, 8:o) sisälsi 13 käsikirjoituksen variantit, skoliat sekä lyhyet selitykset. Myöhempiä laitoksia ovat R. Merkelin (Leipzig 1854), R. C. Seatonin (Oxford 1900), H. Fränkelin (Oxford 1961), F. Vianin (Pariisi 1974–1981) ja G. Pompellan (Hildesheim 2006) laitokset.

Sisältö

Argonautika kertoo Iasonin johtamasta sankarijoukosta, argonauteista, jotka purjehtivat Argo-laivalla Iolkoksesta Kolkhiiseen noutamaan kultaista taljaa. Päähenkilöitä ovat Iasonin ohella mm. Herakles, Orfeus, Kastor ja Polydeukes sekä Kolkhiin kuninkaan Aieteen tytär Medeia. Matkan varrella argonautit kohtaavat lukuisia vaaroja ja myyttisiä kansoja. Kolkhiissa Iason joutuu suorittamaan mahdottomilta näyttäviä tehtäviä, mutta Medeia rakastuu häneen ja auttaa taikavoimillaan taljan ryöstössä. Pakomatkalla Medeia pettää isänsä ja syyllistyy vakaviin rikoksiin Iasonin puolesta. Paluumatka kulkee mutkikkaita reittejä ja sisältää sovitusta vaativia tekoja, kunnes argonautit pääsevät lopulta palaamaan Kreikkaan. Eepos yhdistää sankarimyyttiä, seikkailukertomusta ja psykologista henkilökuvausta, erityisesti Medeian sisäistä ristiriitaa kuvatessaan.

Runoelma koostuu neljästä kirjasta ja käsittää heksametrisäettä. Kaksi ensimmäistä kirjaa käsittelevät matkaa Iolkoksesta Kolkhiiseen. Iasonin ja Medeian rakkaustarina täyttää suuren osan kolmannesta kirjasta. Neljäs kirja kertoo paluumatkasta pitkää kiertotietä kotiin. Varsinaisen eepoksellisen yhtenäisyyden sijasta teos koostuu lähinnä sarjasta erilaisia episodeja. Ne muodostavat eräänlaisen runomittaisen matkaoppaan, ja monet episodeista ovat varsin viehättäviä; ja erityisesti yhden näistä episodeista suuri kauneus ja voima antaa runoelmalle sen pysyvän arvon: se on Iasonin ja Medeian rakkaustarina. Runoelmaa ei kuitenkaan sido yhteen mikään muu kuin itse matka.

Kirja I

Kirja I käsittää säettä. Se alkaa Apollonin invokaatiolla ja kertoo lyhyesti hänen profeetallisesta varoituksestaan Iolkoksen kuninkaalle Peliaalle: hän tulisi tuhoutumaan sellaisen miehen kautta, jolla on vain yksi sandaali. Iason on äskettäin osoittautunut juuri tällaiseksi mieheksi menetettyään toisen sandaalinsa ylittäessään tulvivan puron. Tämän vuoksi Pelias on uskonut hänelle tehtävän, jonka toivoo olevan hänelle kohtalokas: matkan Kolkhiiseen hakemaan kultaista taljaa. Laiva, Argo, on jo rakennettu laivanrakentaja Argoksen toimesta Athenen ohjeiden mukaan. Samaan aikaan joukko sankareita on saapunut auttamaan hankkeessa. Runoilija luettelee yksityiskohtaisesti sankarit, jotka liittyvät retkikuntaan, sekä heidän sukunsa, ominaisuutensa ja erityistaitonsa. Mukana ovat muiden muassa Herakles, Orfeus, dioskuurit eli Kastor ja Polydeukes ja monet muut, joita kutsutaan yhteisesti minyalaisiksi. Paikalliset ihastelevat tällaista kokoontumista – nuorelle Iasonille on annettu mahdoton tehtävä, mutta tämä sankarijoukko saattaa hyvinkin auttaa häntä selviytymään siitä. Hänen äitinsä pelkää pahinta. Iason kehottaa häntä pysymään vahvana ja rauhallisena.Apollonios Rhodoslainen: Argonautika 1.1–233.

pienoiskuva|pysty=1.05|Athene auttaa Argo-laivan rakentamisessa. Roomalainen reliefi, n. 1. vuosisata jaa. Iason kehottaa sankareita valitsemaan matkalle johtajan. Kaikki nimeävät Herakleen. Herakles kuitenkin vaatii, että Iasonin on oltava johtaja, ja muut alistuvat tähän valintaan. Iloiten valinnastaan Iason käskee miehistöä vetämään laivan vesille. Argo kiinnitetään yöksi rantaan, jotta he voivat viettää jäähyväisjuhlaa. Kaksi härkää uhrataan Apollonille, viini virtaa ja keskustelu käy vilkkaaksi. Iason kuitenkin vetäytyy syrjään ja synkistyy. Yksi sankareista, Idas, syyttää häntä pelkuruudesta; näkijä Idmon puolestaan syyttää Idasta juopuneesta kerskailusta. On vähällä syttyä tappelu, mutta Orfeus rauhoittaa kaikki laululla kosmoksesta ja siitä, kuinka jumalat ja kaikki oleva syntyivät. Aamunkoitteessa laivan perämies Tifys herättää miehistön. Itse laivakin kutsuu heitä, sillä sen köliin on liitetty taianomainen Dodonan tammenpalkki. Rantaköydet irrotetaan. Iason vuodattaa kyyneleen, kun he jättävät hänen kotikaupunkinsa Iolkoksen. Airot kuohuttavat merta sankarillisten käsien tahdissa Orfeuksen innostavan musiikin säestyksellä. Pian Thessalian itärannikko jää taakse.Apollonios Rhodoslainen: Argonautika 1.234–558.