Sosiaalisen vuorovaikutuksen teoria (Social interactionist theory) on selitys kielenoppimiselle, joka korostaa kehittyvän lapsen ja kielitaitoisten aikuisten välisen sosiaalisen vuorovaikutuksen roolia. Se perustuu suurelta osin neuvostoliittolaisen psykologin Lev Vygotskin sosiokulttuurisiin teorioihin.
Alkuvaiheet Kielenoppimisen tutkimus oli keskittynyt kolmeen alueeseen:
Jean Piaget'n kognitiiviseen lähestymistapaan eli kognitiivisen kehityksen teoriaan Brian MacWhinneyn ja Elizabeth Batesin tiedonkäsittelymalliin Lev Vygotskin sosiaaliseen vuorovaikutuksen malliin (sosiokulttuurinen teoria)
Alkuperäinen tutkimus oli pohjimmiltaan kuvailevaa ja pyrki kuvaamaan kielenkehitystä sosiaalisen kehityksen näkökulmasta. Tutkijat ovat viime aikoina yrittäneet selittää muutamia oppimisen muotoja, joissa oppijatekijät johtavat erilaiseen oppimiseen sosialisaatioprosessin kautta. Tätä kutsutaan "sosiaalisen vuorovaikutuksen lähestymistavan" teoriaksi.
Sosiokulttuurinen teoria Psykologi ja sosiaalikonstruktivisti Vygotski loi perustan vuorovaikutteiselle näkemykselle kielen oppimisesta. Vygotskin mukaan sosiaalinen vuorovaikutus on tärkeässä roolissa oppimisprosessissa, ja hän esitti lähikehityksen vyöhykkeen, jossa oppijat rakentavat uutta kieltä sosiaalisesti välittyvän vuorovaikutuksen kautta. Vygotskin sosiaalisen kehityksen teorian omaksui ja teki tunnetuksi länsimaissa Jerome Bruner, joka loi perustan kielenkehityksen mallille, aikuisen ja lapsen vuorovaikutuksen kontekstissa.
Sosiaalisen vuorovaikutuksen teorian lähestymistavassa lapsen kielenkehitys tapahtuu lapsen sosiaalisen maailman rakentamisen yhteydessä, joka tunnetaan myös nimellä "sosiaalis-kognitiivinen malli". (Behaviorismi sitä vastoin korostaa ärsyke-vaste-ehdollistamisen roolia kielenoppimisessa.)
Sosiaalisen vuorovaikutuksen teoriassa syvin representaatiotaso määrittelee ensisijaisesti kommunikatiivisen tarkoituksen ja toissijaisesti semanttisen sisällön. Tämä lähestymistapa kielenoppimisteoriaan yhdistää "perinteisen käyttäytymistieteellisen" lähestymistavan ja "kielellis-semanttisen" lähestymistavan kielen tuotantoon. Sosiaalisen vuorovaikutuksen teoriassa kielenoppimisen ajatellaan tapahtuvan eri tavalla kuin muissa vallitsevissa teorioissa. Se korostaa sitä, miten ympäristö muokkaa oppimista. Tämä on merkityksellisempää lasten kuin aikuisten oppimisen kannalta. Sosiaalisen vuorovaikutuksen teoriassa on vielä kaksi avointa kysymystä. Ensinnäkin, miten lapsen tietämys muuttuu kehityksen aikana? Toiseksi, miten aikuisen olemassa oleva kielijärjestelmä muodostuu – tai miten muodostui?
Sosiaalisen integraation kannattajat kuvailevat dynaamista järjestelmää, jossa lapset tyypillisesti suuntaavat vanhempiaan tarjoamaan sopivaa kielikokemusta, jota lapset tarvitsevat kielenkehitykseen. Pohjimmiltaan kyse on kommunikatiivisen, perustavan ytimen tarjoamisesta, joka mahdollistaa tehokkaan kommunikaation alkeellisista ominaisuuksistaan huolimatta. (Perinteinen käyttäytymistieteellinen lähestymistapa oletti, että lapset ovat passiivisia vanhempiensa käyttämien kielikoulutustekniikoiden hyötyjiä. Kielitieteellinen lähestymistapa sitä vastoin olettaa, että lapset ovat aktiivisia kielenkäsittelijöitä, joiden kypsyvät hermojärjestelmät ohjaavat kehitystä.)
Nykyinen suuntaus Sosiaalisen vuorovaikutuksen kannattajat, kuten Alison Gopnik, Andrew Meltzoff, Anat Ninio, Roy Pea, Catherine Snow ja Ernest Moerk, teorioivat, että vuorovaikutuksella aikuisten kanssa on tärkeä rooli lasten kielen oppimisessa. Jotkut tutkijat, kuten Bambi B. Schieffelin ja Elinor Ochs, väittävät kuitenkin, että sosiaalisen vuorovaikutuksen teorioiden perustana oleva empiirinen data on usein yliedustanut keskiluokan amerikkalaisten ja eurooppalaisten, vanhempien ja lasten vuorovaikutuksia. Antropologiset tutkimukset muista ihmiskulttuureista sekä vähän koulutetuista länsimaisista perheistä viittaavat pikemminkin siihen, että monille maailman lapsille ei puhuta koulutetuille länsimaisille perheille dokumentoidulla tavalla, mutta heistä kasvaa silti täysin sujuvia kielenkäyttäjiä. Monet tutkijat ottavat tämän nyt huomioon analyyseissään.
Lisäksi sosiaalisen vuorovaikutuksen teorian kannattajat kritisoivat Noam Chomskyn väitettä, jonka mukaan aikuisten lapsille esittämä kielellinen panos on täynnä virheitä ja epäjatkuvuuksia. Toinen nativistien argumentti on negatiivisen palautteen käyttö lasten virheitä kohtaan, pelkän korjaamisen sijasta, johon sosiaalisen vuorovaikutuksen teorian kannattajat tarjoavat päinvastaista empiiristä näyttöä. Ernst L. Moerk (1994) teki meta-analyysin 40 tutkimuksesta ja löysi merkittävää näyttöä siitä, että korjauksilla on todellinen rooli. Tämän työn mukaan korjausten määrä riippuu lapsen virheistä.
Lähteet
Luokka:Kielenoppiminen