Vastaväite Kallimakhosta vastaan (, ) on Isokrateen kirjoittama oikeuspuhe, joka vastaa erään Kallimakhoksen esittämään syytteeseen. Puheen numero Isokrateen puheiden joukossa on 18.
Historia Oikeustapaus
Isokrateen puhe liittyy oikeustapaukseen, jossa Kallimakhos oli nostanut vastaajaa vastaan vahingonkorvauskanteen (). Vastaaja on esittänyt erityisen vastaväitteen osoittaakseen, ettei kannetta voida tutkia.
Tapauksen tosiseikat ovat seuraavat. Vuonna 403 eaa., Ateenaa kolmenkymmenen tyrannin jälkeen lyhyen aikaa hallinneiden niin kutsutun kymmenen aikana kuningasarkontti Patrokles syytti Kallimakhosta siitä, että tällä oli hallussaan rahasumma, joka oli takavarikoitava, koska se kuului miehelle, joka oli liittynyt Pireuksen haltuunsa ottaneisiin demokraattisiin pakolaisiin. Kymmenen siirsivät asian neuvoston käsiteltäväksi, ja neuvosto päätti, että raha oli takavarikoitava. Demokratian palauttamisen jälkeen Kallimakhos nosti kanteen 1) Patroklesta vastaan ja sai tältä takaisin kymmenen minaa; 2) erästä Lysimakhosta vastaan ja sai tältä kaksi minaa; sekä 3) vastaajaa vastaan. Vastaaja sopi asian maksamalla kaksi minaa, ja tämä sovinto vahvistettiin osapuolten valitseman välimiehen päätöksellä. Tällainen päätös esti uuden oikeudenkäynnin.
Tästä sovinnosta huolimatta Kallimakhos haastoi pian vastaajan uudelleen ja vaati tältä sata minaa samasta asiasta. Vastaaja toi todistajan osoittamaan, että kanne oli estynyt aiemman välimiesmenettelyn vuoksi. Kallimakhoksen olisi tällöin pitänyt osoittaa todistaja väärävalaiseksi; tätä hän ei yrittänyt, vaan arkontin suosimana nosti yksinkertaisesti kanteen uudelleen.
Vastaaja vetoaa nyt Arkhinoksen uuteen lakiin, joka säädettiin pian demokratian palauttamisen jälkeen. Sen mukaan jokaisella, jota vastaan nostettiin kanne vuoden 403 eaa. armahduksen vastaisesti, oli oikeus esittää erityinen vastaväite (); tämä vastaväite tuli käsitellä ennen itse asiaa; ja vastaväitteen esittäjä sai puheenvuoron ensin. Jos kumpikaan osapuoli ei saanut vähintään viidesosaa äänistä erityisen vastaväitteen käsittelyssä, hän joutui maksamaan epōbelia () -sakon eli kuudesosan alun perin vaaditusta vahingonkorvauksesta. Koska alkuperäinen vahingonkorvauskanne olisi käsitelty thesmotheettien johdolla, he toimivat oikeuden puheenjohtajina myös erityisen vastaväitteen käsittelyssä.
Ajoitus
Puheen ajoitus käy ilmi siitä, että vuoden 403 eaa. armahdus on selvästi vielä tuore. Toisaalta aikaa on jo kulunut niin, että on nähtävissä taipumus sen rikkomiseen — taipumus, joka johti Arkhinoksen lakiin.Isokrates: Vastaväite Kallimakhosta vastaan 2, 29. Richard C. Jebbin mukaan puhe voidaan todennäköisesti ajoittaa vuoteen 402 eaa.
Sisältö
Puhuja aloittaa toteamalla, että erityinen vastaväite on menettelynä poikkeuksellinen ja vaatii siksi selityksen. Hän esittää ensin Arkhinoksen lain, ja ilmoittaa voivansa osoittaa kolme seikkaa: että Kallimakhos on rikkonut armahdusta; että syyte on itsessään perätön; ja että riitakysymys on jo aiemmin ratkaistu välimiesmenettelyssä (kohdat 1–4). Tämän jälkeen seuraa kertomus tapahtumista (5–12).
Puhuja jatkaa ennakoimalla vastapuolen väitteet. Kallimakhoksen odotetaan kiistävän koko välimiesmenettelyn olemassaolon. Hänen katsotaan sanovan, ettei ole uskottavaa, että hän olisi valinnut välimieheksi vastaajan ystävän Nikomakhoksen, tai että hän olisi hyväksynyt sadan minan vaatimuksen sovittelun kahteen minaan. Puhuja vastaa tähän toteamalla, ettei välimiehellä ollut harkintavaltaa asian sisällön suhteen, ja ettei ole lainkaan yllättävää, että vaatimuksen esittäjä, jolla ei todellisuudessa ollut mitään oikeutettua vaadetta, tyytyi kahteen minaan. Puhuja lisää, että vaikka välimiesmenettelyä ei olisi ollutkaan, ja vaikka todistajia ei voitaisi esittää, tuomarit voisivat päätellä totuuden hänen aiemmasta elämästään ja luonteestaan. Silloin kun oligarkia oli voimakkaimmillaan ja vääryyden tekeminen helpointa, hän ei hyökännyt kenenkään kansalaisen omaisuutta tai henkeä vastaan eikä poistanut ketään kansalaisluettelosta siirtääkseen hänet Lysandroksen luetteloihin. Puhuja kysyy, olisiko uskottavaa, että hän olisi uskaltanut tehdä tällaista vasta myöhemmin, kun oligarkia jo horjui (11–18).
Puhuja toteaa tämän riittävän osoittamaan syytöksen perättömyyden, ja siirtyy osoittamaan myös kanteen lainvastaisuuden. Hän vaatii luettavaksi armahdussopimuksen ja sen vahvistaneet valat. Kallimakhos pyrkii puhujan mukaan mitätöimään näin juhlallisesti vannottun sopimuksen. Puhuja muistuttaa, että sama sopimus suojeli Filon Koilelaista, vaikka tätä syytettiin varojen väärinkäytöstä lähetystössä eikä hänellä ollut puolustusta. Sama sopimus estää myös vaikutusvaltaisia miehiä, kuten Thrasybulosta ja Anytosta, vaatimasta suuria summia niiltä, joiden he tietävät olevan vastuussa heille aiheutetusta vääryydestä. Tuomareita kehotetaan olemaan sallimatta sitä, että Kallimakhos rikkoo sopimuksen, joka on ollut hyödyksi koko Ateenalle. Tuomio tulee vaikuttamaan yleisesti julkisten sopimusten uskottavuuteen: niiden varassa sivistynyt yhteiselämä pysyy koossa; niihin turvauduttiin, kun Ateena oli joutunut Spartan valtaan; ja olisi kohtalokasta, jos Sparta itse rikkoisi valansa. Mutta miten Ateenaa voitaisiin pitää luotettavana ulkomailla, jos se rikkoo keskinäiset sitoumuksensa? Puhuja muistuttaa, että tuomarit ratkaisevat asian kahden valan alaisina: sen, jonka kaikki tuomarit vannovat, ja sen, jolla julkinen armahdus vahvistettiin (19–34).
Puhuja ennakoi, että Kallimakhos tulee valittamaan köyhyyttään ja vaarallista asemaansa sekä hyökkäämään oligarkian rikoksia vastaan. Köyhyys ei kuitenkaan ole puolustus panettelijalle, joka on itse saattanut itsensä vaaraan, eikä oligarkian rikoksilla ole asiassa merkitystä (35–41). Tuomiosta tullaan päättelemään, aiotaanko armahdusta noudattaa vai ei. Puhuja muistuttaa, että armahdus toi Ateenalle rauhan ja kunnian häpeällisen sisällissodan jälkeen (42–46). Hän kysyy, onko oikein, että näin tärkeä sopimus rikotaan Kallimakhoksen kaltaisen miehen vuoksi. Puhuja käy läpi Kallimakhoksen aiemman toiminnan: kymmenvuotisen sodan aikana Spartaa vastaan tämä pysytteli poissa; kolmenkymmenen tyrannin noustua valtaan hän palasi Ateenaan; heidän valtansa horjuessa hän siirtyi Pireukseen; ja kun Spartan armeija saartoi siellä olleet maanpakolaiset, hän pakeni Boiotiaan. Puhuja toteaa tuntevansa Kallimakhoksen paremmin kuin tuomarit ja kertoo esimerkin hänen luonteestaan: Kratinos oli riidellyt maatilasta Kallimakhoksen lankomiehen kanssa, ja yhteenoton jälkeen tämä vannoi, että hänen naispuolinen orjansa oli kuollut Kratinoksen lyöntiin. Kratinos antoi heidän nostaa kanteen ja toi heti valan jälkeen naisen elävänä esiin. Puhuja rinnastaa Kallimakhoksen syytökset toisten valheellisuudesta absurdeihin esimerkkeihin, joissa tunnetut pahantekijät moittisivat muita rikoksista (47–57).
Lopuksi puhuja toteaa, että Kallimakhoksen moittimiseen on muitakin tilaisuuksia, ja siirtyy muistuttamaan yhdestä omasta ansiotyöstään. Kun Ateenan laivasto tuhoutui Aigospotamoin taistelussa, hän oli yksi harvoista trierarkeista, jotka pelastivat laivansa, ja ainoa, joka Pireukseen palattuaan ei luopunut laivanvarustuksesta. Hän jatkoi yhdessä veljensä kanssa palvelusta ja toi viljaa Ateenaan Lysandroksen kiellosta huolimatta. Tästä teosta heidät palkittiin seppeleellä aikana, jolloin kunnianosoitukset olivat harvinaisempia kuin nykyisin. Puhuja kehottaa tuomareita vertaamaan hänen toimintaansa Kallimakhoksen elämään, muistamaan armahduksen merkityksen ja ratkaisemaan asian oikeuden ja Ateenan edun mukaisesti (58–68).
Arviointia
Jotkut nykyajan tutkijat ovat epäilleet puheen aitoutta, ja joskus sitä on ehdotettu Isaioksen kirjoittamaksi. Jebbin mukaan yhtenäinen yksinkertaisuus erottaa sen jopa selvemmin kuin Aiginalaisen puheen Isokrateen myöhäisemmistä kirjoituksista. Tämä yksinkertaisuus kuitenkin sopii hänen omaan oikeuspuheiden ihanteeseensa, johon hän viittaa Panathenaia-puheessa; sen sijaan, että se todistaisi aitoutta vastaan, se pikemminkin osoittaa, ettei hänen tyyliään voida päätellä vain yhden kauden teoksista. Jebb myöntää, että teknisesti täsmällinen ja yksityiskohtainen argumentaatio, etenkin puheen kohdissa 1–41, muistuttaa epäilemättä Isaiosta. Tämä oli kuitenkin välttämätöntä sekä tosiseikkojen monimutkaisuuden että itse paragrafē-menettelyn luonteen vuoksi, koska asia kääntyi kokonaan nimenomaan muotoseikkoihin.
Lähteet
Kirjallisuutta
Isocrates: Against Callimachus. Teoksessa
Aiheesta muualla
Ισοκράτης: Παραγραφή προς Καλλίμαχον. Wikiaineisto. Isocrates: Against Callimachus. Perseus. Isocrates: Against Callimachus. Perseus. Isocrates: Against Callimachus. ToposText.
Luokka:Isokrateen puheet