William Newburghilainen (s. 1136 Bridlington, Yorkshire, Englanti – n. 1198 Newburgh Priory, Yorkshire, Englanti) oli englantilainen kronikoitsija ja augustinolaiskaniikki. Hänen pääteoksensa Historia rerum Anglicarum kuuluu 1100-luvun Englannin historian keskeisiin lähteisiin. Hän eli lähes koko elämänsä Newburgh Prioryssa ja sai tietojaan muun muassa matkailijoilta sekä lähialueen luostareista. William kirjoitti teoksensa vuosina 1196–1198 Rievaulx’n apotti Ernaldin toimeksiannosta. Teos kuvaa Englannin kuningaskunnan historiaa normannivalloituksesta vuodesta 1066 vuoteen 1198. Williamin mainetta on vahvistanut etenkin hänen lähdekriittisyytensä ja Geoffrey Monmouthilaiseen kohdistamansa jyrkkä arvostelu.
Henkilökuva William Newburghilainen syntyi vuonna 1136 Bridlingtonissa Yorkshiren rannikolla. Hän meni jo lapsena opiskelemaan teologiaa ja historiaa augustinolaiseen Newburgh Prioryyn, jonka Bridlington Prioryn kaniikit olivat perustaneet vuonna 1145. Williamista tuli myöhemmin itsekin kaniikki. Hän vietti luostarissa loppuelämänsä ja kuoli siellä vuonna 1198.
William oli laajasti oppinut kronikoitsija, joka tunsi antiikin kirjallisuutta, varhaista kirkkohistoriaa ja englantilaista kronikkaperinnettä. Hän hankki tietonsa matkailijoilta ja lähialueen luostareista. Hänen kirjoituksensa perustuivat kuitenkin osittain suulliseen perinteeseen ja legendoihin, mikä johti paikoin epätarkkuuksiin ja virheisiin.
Henrik II:n (1154–1189) hovissa arvostettiin suuresti oppineisuutta ja kirjallisuutta, ja sen suojeluksessa kukoisti joukko merkittäviä oppineita. Luostariinsa vetäytyneenä William jäi kuitenkin tämän piirin ulkopuolelle ja edusti ennemminkin pohjoisen historiankirjoituksen perinnettä. Häntä on usein kutsuttu ”historiallisen kritiikin isäksi”, vaikka arviota on pidetty liioiteltuna etenkin verrattaessa häntä William Malmesburylaiseen. Hän kuuluikin vaatimattomampiin kronikoitsijoihin, jotka kuvasivat pääasiassa oman aikansa tapahtumia.
William kirjoittaa selkeästi ja suoraviivaisesti. Sekä häntä että William Malmesburylaista ohjaa samankaltainen pyrkimys tarkkuuteen, mutta Newburghilainen ei tavoittele edeltäjälleen ominaista taiteellista vaikutelmaa tai kaunopuheisuutta. Hän pitää esikuvanaan Beda Venerabilista, ”jonka viisautta ja rehellisyyttä kukaan ei voi kiistää”. Bedan hurskaita lähtökohtia mukaillen hän toivoo, että hänen omat teoksensa ”kartuttaisivat edes vähän Herran aarreaittaa”.
Historia rerum Anglicarum William kirjoitti Historia rerum Anglicarum -teoksensa suhteellisen lyhyessä ajassa vuosina 1196–1198. Hän omisti sen tilaajalleen, Rievaulx’n apotti Ernaldille, jälkipolvien tiedoksi ja opetukseksi. Historia käsittelee Englannin kuningaskuntaa ja sen hallitsijoiden tekoja normannivalloituksesta vuodesta 1066 vuoteen 1198. Se jakautuu viiteen kirjaan: ensimmäinen kattaa vuodet 1066–1154, toinen Henrik II:n hallituskauden vuoteen 1174, kolmas vuodet 1175–1189, neljäs vuodet 1189–1194 ja viides vuodet 1194–1198. Viidennen kirjan kerronta katkeaa äkillisesti, minkä vuoksi on päätelty Williamin kuolleen kesken työnsä, vaikka tulkintaa on pidetty todennäköisesti virheellisenä.
Historia on pääosin koottu aiemmista englantilaisista kronikoista, ja suuri osa sen esityksestä perustuu kirjallisiin lähteisiin. William näyttää kuitenkin tukeutuneen myös aikalaisiin, jotka tunsivat hyvin valtakunnan tapahtumat, muun muassa silminnäkijään, joka toimitti hänelle tietoja Lontoon tapahtumista vuonna 1196. Monet hänen tiedonantajistaan olivat todennäköisesti hänen oman sääntökuntansa jäseniä tai lähialueen sisterssiläisluostareista. Historian varhaisempi osa kuningas Tapanin hallituskauteen asti on hyvin tiivis. Kerronta keskittyykin erityisesti Tapanin ja Henrik II:n hallituskausiin, eikä ajanjakson 1154–1173 käsittely pohjaudu muihin teksteihin.
Williamia pidetään usein huomattavan kriittisenä kirjoittajana. Hänen kronikkansa tarjoaa järjestelmällisen ja analyyttisen kuvauksen tapahtumista eikä tyydy pelkkään luettelointiin. Se kiinnittää huomiota syy–seuraussuhteisiin ja tarjoaa tarkkanäköisiä arvioita yksilöistä ja heidän motiiveistaan. Historiaa leimaavat objektiivisuus ja vilpittömyys, joita selittää osaltaan Williamin etäisyys hovista. Tämä auttoi häntä säilyttämään puolueettomuutensa, kun taas monien muiden kronikoitsijoiden läheinen suhde vallanpitäjiin saattoi heikentää heidän arvostelukykyään.
Teoksen historiallinen arvo on huomattava. Se on yksi tärkeimmistä 1000- ja 1100-lukujen Englannin historian tutkimuksen lähteistä, ja sitä on pidetty parhaana yksittäisenä aikalaiskommentaarina erityisesti 1100-luvusta. Historia tarjoaa myös kriittisen analyysin kuningas Tapanin hallituskaudesta, jota se luonnehtii anarkistiseksi. Se kuuluu myös parhaisiin lähteisiin Henrik II:n ajasta.
Omistuskirjoituksessaan William osoittaa arvostusta pohjoisten sisterssiläisluostareiden oppineisuutta kohtaan. Teos levisi myös sisterssiläisluostareihin, mistä todistavat muun muassa Rufford Abbeyssä ja Buildwas Abbeyssä säilyneet kappaleet. Hän tunsi hyvin Byland Abbeyn, joka sijaitsi lähellä Newburgh Priorya ja jakoi sen kanssa saman perustajan. Kronikka kuvaa sen perustamisen ja antaa myönteisen kuvan pohjoisen merkittävistä sisterssiläisluostareista.
William arvostelee Historian esipuheessa jyrkästi Geoffrey Monmouthilaista. Hänen mukaansa Geoffreyn kertomukset ovat osittain sepitteellisiä eivätkä vastaa luotettavaa historiankirjoitusta. William kritisoi myös Geoffreyn väitteitä kuningas Arthurista, koska Beda ei mainitse Arthuria. Arvostelu on kuitenkin jossain määrin ristiriitaista, sillä hän sisällyttää myös omaan kronikkaansa mielikuvituksellisia kertomuksia.
William kuvaa viidennessä kirjassa neljä tapausta ruumiista, jotka nousevat haudoistaan ja kulkevat elävien keskuudessa. Luvussa XXII kerrotaan Buckinghamshiressa öisin vaimonsa luo palaavasta vainajasta, joka rauhoittuu vasta, kun hänen hautaansa asetetaan piispan laatima synninpäästökirjelmä; luvussa XXIII Berwickiä riivaa kulkutauti, jota pahantahtoisen ruumiin uskotaan levittävän ulvovien koirien saattelemana; luvussa XXIV koirapapiksi kutsutun paheellisen papin ruumis nousee haudastaan, ja samassa luvussa vaimolleen mustasukkainen vainaja vainoaa Anantisin linnaa. Tapaukset päättyvät vasta, kun ruumiit rauhoitetaan kirkollisin keinoin tai kaivamalla ne ylös ja polttamalla tuhkaksi.Historia rerum anglicarum, kirja V, luvut XXII–XXIV.
Ensimmäisen kirjan luvussa XXVII William kertoo Woolpitin vihreistä lapsista. Hän kertoo suhtautuneensa tarinaan pitkään epäillen, kunnes useat todistajat vakuuttivat hänet sen uskottavuudesta. Williamin mukaan East Angliassa sijaitsevan Woolpitin kylän asukkaat löysivät sadonkorjuun aikaan susien pyyntikuopista vihreäihoisen pojan ja tytön, jotka puhuivat tuntematonta kieltä ja söivät aluksi vain papuja. Totuttuaan vähitellen tavalliseen ruokaan he menettivät vihreän värinsä. Opittuaan englantia tyttö selitti heidän tulleen Pyhän Martin maasta, jossa vallitsi ikuinen hämärä. Hän kertoi heidän paimentaneen isänsä karjaa, kuulleen voimakkaan äänen ja joutuneen äkisti pellolle, josta kyläläiset korjasivat satoa. Poika kuoli pian kasteen jälkeen, mutta tyttö jäi eloon ja meni myöhemmin naimisiin Lynnissä.Historia rerum anglicarum, kirja I, luku XXVII.
Lähteet
Viitteet
Luokka:Brittiläiset historioitsijat Luokka:Kronikoitsijat Luokka:Yorkshiren historia Luokka:Vuonna 1136 syntyneet Luokka:Vuonna 1198 kuolleet