pienois|pysty|alt=Nimiösivu, jolla luetellaan filosofeja.|Nimiösivu. Theophrastus redivivus on nimettömän kirjoittajan klandestiiniteos eli salaa levitetty käsikirjoitus. Teos on ajoitettu noin vuodelle 1659. Se on ensimmäinen järjestelmällinen teos julkilausutusta ateismista. Teos on säilynyt kolmena latinankielisenä käsikirjoituksena. Teksti julkaistiin painettuna vuonna 1981. Kokonaisuus on poikkeuksellisen laaja: 1090 foliota, painettuna kirjana 900 sivua.
Theophrastus redivivus kyseenalaistaa uskonnon yleisesti ja erityisesti neljä historiallista uskontoa: pakanuuden, juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin. Teos vertailee myös Aasian ja Amerikan uskontoja. Teos arvostelee uskonnollisia oppeja, kuten jumalan olemassaoloa, ilmestystä, sielua ja kristillistä moraalia. Theophrastuksen kirjoittaja pyrkii korvaamaan uskonnon positiivisella ateistisella filosofialla, joka käsittelee järkiperäisesti luontoa, ihmistä ja yhteiskuntaa. Kirjoittaja pyrkii selittämään uskontojen syntyä ja kehitystä luonnollisesti, mikä tekee hänestä David Humen edeltäjän.
Teos jakautuu tutkielmiin:
Tutkielma I: ateismi on kaiken järkevän päättelyn johtopäätös. Tutkielma II: maailma on ikuinen eikä luotu. Tutkielma III: uskonto on ihmisen luoma eikä jumalan ilmoittama. Aluksi ihminen on palvonut luonnonkohteita. Papisto on tehnyt uskonnollisista uskomuksista välineitä ihmisten hallitsemiseksi. Kaikista uskonnoista löytyy ihmeitä ja ennustuksia. Ne voidaan palauttaa luonnollisiin syihin, ihmisen mielikuvitukseen sekä poliittisen ja taloudellisen hyväksikäytön tarpeeseen. Tutkielma IV: sielu ei ole kuolematon eikä hengellinen, vaan on riippuvainen ruumiin elämästä. Kuolemanjälkeinen elämä on kuvitelmaa, jolla herätetään alamaisissa rangaistuksen pelkoa ja toivoa palkkiosta. Halu kuolemattomuuteen on inhimillinen harha. Tutkielma V: kuolemaa ei pidä pelätä. On nautittava kaikesta, mitä elämä voi antaa. Tutkielma VI: luonnontilassa ihmiset nauttivat vapaudesta ja tasa-arvosta. Ristiriidat voitiin ratkaista noudattamalla vastavuoroisuuden sääntöä. Ihmisten tyhmyys ja erimielisyys loivat vähitellen eriarvoisuuksia ja pysyviä auktoriteetteja.
Sisältö
”Uusi Theofrastos” (TR) esittää, että kaikki järkiperäiset yleistykset perustuvat kokemukseen. Monet filosofit ovat sekoittaneet totuuden ja hyödyn. He ovat halunneet tukea mielipiteitä, jotka ovat ristiriidassa ”luonnollisen järjen” kanssa. Kirjoittaja ei tunne aikakauden uusinta luonnontiedettä ja filosofiaa. Esimerkiksi René Descartesin, Thomas Hobbesin tai Baruch Spinozaan vaikutuksesta ei näy merkkejä. Teoksessa mainitaan joitakin 1600-luvun kirjailijoita: Tommaso Campanella (1568–1639), Guy Patin (1601–1672), Thomas Browne (1605–1682) ja Cyrano de Bergerac (1619–1655). Erityisesti teos lainaa antiikin ja renessanssin kirjailijoita.
Teoksen alussa kirjan kerrotaan olevan suunnattu teologeille sen esittämien ajatusten kumoamista varten ja lopussa kirjoittaja kertoo olevansa uskova. Tämä oli aikakaudelle tyypillinen tapa välttää kirkon ja inkvisition syytöksiä. Kirjan nimiösivulla on ateististen filosofien sukupuu. Nimiösivun yläosassa lainataan profeetta Jeremian julistusta: ”He ovat kieltäneet Herran.” Nimiösivun grafiikassa antiikin Theofrastosta ympäröi neljä kreikkalaista filosofia, joita pidettiin jumalankieltäjinä: Protagoras, Diagoras, Euhemeros ja Theodoros. Heidät on yhdistetty nykyajan Theofrastos redivivukseen kahden filosofiketjun kautta. Niihin kuuluvia ajattelijoita ovat muun muassa Epikuros, Lucretius ja Lukianos. Mukana on kirjoittajia, joita arvostettiin heidän naturalisminsa vuoksi: Seneca, Plinius, Galenos, Cicero ja Sekstos Empeirikos.
Sukupuussa ovat mukana myös Platon ja Aristoteles, joilla on ollut tärkeä asema kristillisessä teologiassa. Teoksen kirjoittaja käyttää peitestrategiaa ja kirjallista rivien välistä lukemisen menetelmää. Platon on myyttien luoja, ateismin vastustaja ja poliittisen vallan perustelija. Hän edustaa teoksessa vastakohtaa todelliselle filosofille, joka etsii hyödyn sijaan totuutta. TR esittää, että Platon oli todellisuudessa peitellyn ateismin edustaja. Kirjoittaja väittää Aristoteleen paljastaneen todellisen kantansa maailman ikuisuudesta teoksessa Fysiikka. TR tulkitsee, että Aristoteleen tarkoituksena olisi ollut ilmaista se, että jumaluus ei ole välttämätöntä kaikkeuden olemassaololle ja järjestykselle. TR seuraa renessanssikirjoittajien tulkintaa, jossa Aristoteleen katsottiin peittäneen kantansa sielun kuolemattomuudesta tarkoituksellisen hämärällä ilmaisulla.
Nykyajan Theofrastos redivivus on ympäröity neljällä renessanssifilosofilla: Pietro Pomponazzi (1462–1525), Gerolamo Cardano (1501–1576), Jean Bodin (1530–1596) ja Lucilio Vanini (1585–1619). Pomponazzilta on lainattu luonnollisia selityksiä ihmeille sekä ajatus sielun kuolevaisuudesta sekä uskontoihin sovellettu syklinen historiankäsitys. Kirjoittaja arvostaa etenkin Cardanon käsityksiä moraalista, luonnosta ja kuolemattomuudesta. Hän pitää arvossa myös Bodinin uskonnollista suvaitsevaisuutta sekä tämän dialogimuotoisesti esittämää uskontokritiikkiä klandestiinikirjoituksena levinneessä teoksessa Colloquium Heptaplomeres.
Lähteet
Luokka:Ateismi uudella ajalla Luokka:Kirjat ateismista Luokka:Käsikirjoitukset Luokka:Vuoden 1981 kirjat