pienoiskuva|Kūkain muotokuva Kamakura-kaudelta, Naran kansallismuseo. Kūkai (, 774–835) oli japanilainen buddhalainen munkki, joka tunnetaan esoteerisen Shingon-koulukunnan perustajana. Postuumisti häntä kutsutaan nimellä Kōbō Daishi (弘法大師, ’dharmaa levittänyt suurmestari’). Kūkai matkusti vuonna 804 Tang-dynastian Kiinaan diplomaattisen lähetystön mukana ja päätyi opiskelemaan buddhalaisuutta munkki Huiguon johdolla Qinglongin temppelissä. Palattuaan Japaniin hän perusti Shingon-koulukunnan ja Kōyavuoren luostarin. Kūkain työ oli Japanin keisarihovin suojeluksessa, ja keisari antoi hänen tehtäväkseen muun muassa Kioton Tō-jin temppelin rakentamisen.
Kūkain saavutuksiin kuului esoteerisen Vajrayana-buddhalaisuuden tuominen Japaniin. Legendojen mukaan hän menestyi monissa taiteissa, mutta erityisesti hänet tunnettiin kalligrafina. Hän kirjoitti myös useita teoksia, joiden täydellinen nykyaikaan säilynyt kokoelma käsittää 16 nidettä.
Asteroidi 6866 Kukai on nimetty hänen mukaansa.
Elämäkerta Kūkai syntyi vuonna 774 aateliseen Saeki-sukuun Shikokun saarella Sanukin provinssin Tadon piirikunnassa eli nykyisen Kagawan prefektuurin Zentsūjin kaupungin alueella. Hänen äitinsä kuului Ato-klaaniin, ja hänen lapsuudenaikainen nimensä lienee ollut Mao (真魚, ’todellinen kala’). Hänen tarkkaa syntymäpäiväänsä ei tiedetä, mutta koska hänen myöhemmin uskottiin olleen uudelleensyntynyt munkki Amoghavajra, hänen sanottiin syntyneen Amoghavajran kuolinpäivänä 15. kesäkuuta. Kūkai syntyi Nara-kauden lopulla ja työskenteli Heian-kauden alkupuolella. Aikakautta leimasivat keisarihovin johtama keskushallinto, Narassa kukoistaneet buddhalaiset koulukunnat ja sittemmin niihin kohdistuneet uudistukset, jotka saivat pontta Kiinasta saapuneista uusista ajatuksista. Kūkain suvusta nousi monia muitakin oppineita, jotka jättivät jälkensä ajan uskonnolliseen ajatteluun.
Omaelämäkerrassaan Kūkai kirjoittaa, että hän matkusti 15-vuotiaana pääkaupunkiin opiskelemaan enonsa Ato no Ōtarin johdolla. 17- tai 18-vuotiaana hän aloitti opiskelun Nagaoka-kyōn Daigaku-ryōssa eli keisarillisessa yliopistossa, jossa muun muassa Umazake no Kiyonari opetti hänelle kungfutselaisia klassikoita. Opiskellessaan hän kohtasi munkin, joka perehdytti hänet esoteeriseen Kokūzō gumonjihō -riittiin; nimi merkitsee kirjaimellisesti ’Ākāśagarbha-bodhisattvan keinoa kuulla ja muistaa’. Hän jätti äkisti opiskelunsa kesken, matkusti eri vuorille, kuten Shikokun Ishizuchivuorelle ja Murotonniemelle, ja omistautui askeettiselle harjoittelulle. 24-vuotiaana vuonna 797 kirjoittamassaan teoksessa Sangō shiiki Kūkai vertailee kokemuksiinsa perustuen kungfutselaisuutta, buddhalaisuutta ja taolaisuutta toisiinsa ja perustelee, miksi Mahajana-buddhalaisuus on niistä paras aatejärjestelmä.
Seuraavan seitsemän vuoden ajalta Kūkain toimista ei ole säilynyt tarkkoja tietoja, mutta hän lienee vaellellut Shikokulla kerjäläismunkkina vuorelta ja pyhältä paikalta toiselle. Naran buddhalaiset koulukunnat painottivat buddhalaisten tekstien eksegetiikkaa kokemuksellisen ja ruumiillisen harjoittelun sijaan, mutta Kūkai toivoi kykenevänsä yhdistämään nämä kaksi lähestymistapaa. Hän lienee kohdannut 600-luvulla kirjoitetun Mahāvairocana-sutran, joka painottaa sekä buddhalaista oppia että askeettista harjoittelua, ja päättänyt lähteä Kiinaan tutkimaan sitä. Vuonna 804, 30- tai 31-vuotiaana, hän vihkiytyikin lopulta munkiksi Tōdai-jin temppelissä voidakseen lähteä Fujiwara no Kadonomaron johtaman diplomaattisen lähetystön mukana Chang’aniin. Tässä yhteydessä hän otti nimekseen Kūkai. Lähetystö pääsi perille joulukuussa 804 selviydyttyään täpärästi myrskystä.
Kūkai vietti Kiinassa 30 kuukautta. Vuonna 805 hän aloitti sanskritin ja intialaisen filosofian opinnot Ximingin temppelissä munkki Prajñān johdolla. Kesäkuussa hän siirtyi Qinglongin temppeliin munkki Huiguon oppilaaksi, ja Huiguo perehdytti hänet esoteerisen Zhenyan-buddhalaisuuden kahteen kehityslinjaan. Jo elokuussa hän otti vastaan abhisheka-initiaatioriitin ja uskonnollisen nimen Henjō Kongō (遍照金剛, ’kaikkiin suuntiin loistava vajra’), ja hänestä tehtiin Huiguon seuraaja, Zhenyan- eli japaniksi Shingon-buddhalaisuuden kahdeksas patriarkka. Huiguo kuoli joulukuussa, minkä jälkeen Kūkai matkusti vielä keräilemään buddhalaisia tekstejä ja palasi lopulta vuoden 806 elokuussa Japaniin Kyūshūlle. Mukanaan hänellä oli valtava määrä erilaisia kirjoituksia, mandaloita ja rituaaliesineitä. Buddhalaisten munkkien lisäksi hän ehti Kiinassa seurustella Tang-dynastian taiteilijoiden ja kirjailijoiden kanssa ja opiskella muun muassa runoutta ja kalligrafiaa.
Kyūshūlla Kūkai kirjoitti luettelon Kiinasta tuomistaan esineistä ja lähetti sen hoviin virkamies Takashina no Tōnarin mukana, mutta häntä ei päästetty pääkaupunkiin levottoman poliittisen tilanteen vuoksi. Huhtikuussa 807 hän muutti Kanzeon-jin temppeliin ja myöhemmin hän siirtyi Izumin provinssiin. Lopulta vuonna 809 juuri valtaan noussut keisari Saga käski hänet Heian-kyōhon eli nykyiseen Kiotoon. Siellä hän asettui Takaosan-jin temppeliin ja nousi huomattavaan asemaan maan uskonnollisessa elämässä. Hän suoritti muun muassa virallisia buddhalaisia rituaaleja valtion suojelemiseksi ja toimitti julkisia initiaatioriittejä. Niiden myötä esoteerinen buddhalaisuus sai tunnustusta valtion taholta. Hän tutustui myös munkki Saichōhon, Tendai-buddhalaisuuden perustajaan, ja suoritti vuonna 812 Saichōlle ja tämän oppilaille initiaatioriitin Hieivuorella; munkit kuitenkin lopettivat yhteistyönsä vuonna 816 erimielisyyksien vuoksi.
Vuonna 816 Kūkai anoi keisarilta luvan rakentaa temppelikokonaisuus Kōyavuorelle. Siitä kehittyi Tendai-buddhalaisen Hieivuoren ohella toinen aikakauden huomattavista vuoristobuddhalaisista luostareista. Vuonna 823 Kūkain hallintaan annettiin myös Kioton Tō-jin temppeli, josta hän teki Shingon-buddhalaisen koulutuskeskuksen. Sen läheisyyteen vuonna 828 perustettu Shugei shuchi-in oli Japanin ensimmäinen tavalliselle kansalle tarkoitettu koulu. Toimissaan Kūkai keskittyi sekä ihmisten henkilökohtaisen uskonnollisen kehityksen ja valaistumisen edistämiseen että valtion ja yhteiskunnan pelastukseen: tästä ovat osoituksena hänen järjestämänsä erilaiset rituaalit, kuten hovissa vuodesta 835 lähtien suoritettu Goshichinichi mishiho -riitti.
Kūkai kirjoitti merkittävimmät kirjalliset teoksensa asetuttuaan Kiotoon. Niistä varhaisin on vuonna 814 kirjoitettu kaksiosainen Benkenmitsu nikyōron, joka käsittelee eksoteerisen ja esoteerisen buddhalaisuuden eroavaisuuksia. Vuodesta 819 lähtien hän sepitti teokset Hirofuhōden, Bunkyō hifuron, Bunpitsu ganshinshō, Sokushin jōbutsugi, Shōji jissōgi ja Unjigi, joista kolme viimeistä tunnetaan yhteisnimellä sanbusho eli ’kolme kirjoitusta’. Hänen magnum opuksensa oli kuitenkin vuonna 830 valmistunut Jūjūshinron eli ’tutkielma mielen kymmenestä vaiheesta’. Lyhyempi Hizō hōyaku eli ’avain salaiseen aarrekammioon’ on siitä tiivistelmä. Niiden myötä Kūkai oli luonut Shingon-buddhalaisuudelle filosofisen perustan. Lisäksi Kūkai työskenteli insinöörinä, sillä vuonna 821 hän johti Sanukin provinssissa Mannōn tekojärven kunnostustöitä.
Kūkai kuoli maaliskuussa 835 Kōyavuorella. Arvonimen Kōbō Daishi hän sai postuumisti keisari Daigolta vuonn 921.
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Japanilaiset henkilöt Luokka:Vuonna 774 syntyneet Luokka:Vuonna 835 kuolleet