Dogo siciliano eli alano siciliano on italialainen koirarotu. Sillä ei ole FCI:n eikä Italian Kennelliiton (ENCI) virallista tunnustusta.
Ulkonäkö Kuono on lyhyt ja katkaistun kartion muotoinen. Purenta on joko leikkaava tai tasapurenta. Silmät ovat tummat, korvat riippuvat. Niskassa on hieman löysää kaulanahkaa, joka suojaa verisuonia. Runko on suorakaiteen muotoinen. Raajat ovat vahvat ja lihaksikkaat. Häntä on luonnostaan pitkä ulottuen ojennettuna kintereeseen; koiran ollessa valppaana se nousee ja kaartuu kohtalaisesti. Perinteisesti se on typistetty neljännen häntänikaman kohdalta. Säkäkorkeus vaihtelee uroksilla 55-65 cm ja paino 30-35 kg välillä; nartuilla vastaavat mitat ovat 45-55 cm ja 25-30 kg. Karvapeite on lyhyt, karhea; säärissä hieman tavallista pidempää. Pääväri on valkoinen; yleensä yksivärinen, mutta joillain yksilöillä on kellertäviä (fawn) laikkuja korvissa ja pigmenttiläiskiä päässä.
Alkuperä Dogo siciliano polveutuu mahdollisesti muinaisesta alauntista. Rooman valtakunnan lopun aikoina iranilais-samatilaiset valloittajat toivat idästä Eurooppaan kookkaan valkoisen molossikoiran. Kyseinen koira oli erittäin arvostettu ympäri Eurooppaa, koska se oli taitava metsästys- ja sotakoira. 1300-luvulta peräisin olevassa kaiverruksessa on kuvattuna kolme erityyppistä alauntia: paimenkoira; vinttikoiran kanssa risteytetty nopea ja vankkarakenteinen gentile ("lempeä"); voimakas vahti-ja metsästyskoira. Viimeisenä mainitun väritystä, valkoista tummin päänalueen laikuin, näkee vielä tänäkin päivänä joillain dogo sicilianoilla. 1300-luvun kuvitetussa käsikirjoituksessa esiintyy alaunt-tyyppisiä koiria metsästämässä villisikoja Englannissa. Rotu tunnettiin myös muinaisessa Saksassa, missä se metsästi mm. karhuja ja muuta suurriistaa - tästä on todisteena keskiaikainen kuvitettu käsikirjoitus. Keskiaikaisessa ranskalaisessa teoksessa on luetteloitu metsästyskoiria, ja niiden joukossa oli useita erilaisia alaunt-tyyppejä - joista osalla oli paljon yhtäläisyyksiä dogo sicilianon kanssa.
Koska alaunt oli levittäytynyt Pohjois-Euroopassa laajalle, Fredrik II:n oli helppo hankkia ja viedä mukanaan Sisiliaan sentyyppisiä koiria. Alaunt kuoli sukupuuttoon lähes kaikkialla Euroopassa 1600-luvun lopulla, mutta eristyneen sijainnin ansiosta Sisiliassa paikallinen populaatio säilyi. Dogo siciliano vartioi tyypillisesti aatelisten asuntoja eri puolilla saarta, minkä lisäksi se seurasi omistajiensa vaunuja, suojellen ja puolustaen sekä heitä että heidän omaisuuttaan. Toisinaan sitä käytettiin myös metsästykseen.
Kun aateliset alkoivat hylätä suuria tiluksiaan ja pirstaloida niitä pienemmiksi, rotu päätyi maanviljelijöiden ja paimenten farmeille laumanvartijaksi. Tarjotessaan sille uuden käyttötarkoituksen he käytännössä pelastivat sen sukupuutolta. Muinainen lainsäädäntö kuitenkin kielsi maanviljelijöitä ja paimenia pitämästä metsästyskoiria ja antoi luvan ainoastaan kuninkaan ja aateliston harjoittaa metsästystä - elleivät maanviljelijät ja paimenet maksaneet suuria summia viimeksi mainituille. Asiaan keksittiin kuitenkin ratkaisu: häntä typistettiin, jotta paimen- ja vahtikoiran erotti metsästyskoirasta. Typistämistä tapahtuu Sisiliassa vielä nykyisinkin.
Dogo siciliano on säilynyt historiansa aikana lähes muuttumattomana. Vielä 1900-luvun puoliväliin asti rodun edustajia näkyi kohtuullisen usein kaupungeissa, mm. Cataniassa. Vaikka se oli ollut jo pitkään unohdettu, paikallisten koiraharrastajien tekemien raporttien ansiosta se on jälleen elinvoimainen.Tumminelli, Giovanni & Cesareo, Carlo. Razze canine autoctone siciliane, s. 143-154. Antonio Crepaldi Editore, 2017, Portoviro. ISBN 978-88-96635-58-2.
Etymologia Termi dogo juontaa juurensa englanninkielisen sanan dog italianaistamiseen. Sitä käytettiin Keski-ajalla varsin yleisesti kuvaamaan voimakasta metsästys- ja sotakoiraa. Kuitenkin italialaiset käyttävät termiä vain harvoin ja ainoastaan kahdesta eri rodusta - dogo sicilianosta ja dogo sardescosta.
Lähteet
Luokka:Sisilialaiset koirarodut Luokka:FCI:n ulkopuoliset rodut Luokka:Mastiffit