thumb|360px|Ribbentrop, Chamberlain ja Hitler neuvottelemassa Münchenin sopimuksesta. Münchenin sopimus oli eräiden Euroopan suurvaltojen solmima sopimus Tšekkoslovakian sudeettialueen luovuttamisesta Saksalle. Münchenin konferenssi pidettiin ja sopimus allekirjoitettiin 29.–30. syyskuuta 1938. Paikalla olivat Adolf Hitlerin edustama Saksa, Neville Chamberlainin edustama Yhdistynyt kuningaskunta, Édouard Daladierin edustama Ranska sekä Benito Mussolinin edustama Italia.
Konferenssin tarkoitus oli ratkaista sudeettialueista syntynyt kriisi. Alueella oli huomattava saksalaisväestö, ja Hitler vaati sen liittämistä Saksaan. Alue oli kuitenkin strategisesti tärkeä myös Tšekkoslovakialle, sillä suuri osa sen rajapuolustusta sijaitsi siellä. Myös tärkeä aseteollisuuteen keskittynyt Škodan tehdas sijaitsi sudeettialueella. Konferenssissa siis päätettiin Tšekkoslovakian tulevaisuudesta, vaikka maalla itsellään ei edes ollut edustajaa paikalla. Alueiden luovuttamista on pidetty Saksan lepyttely-yrityksenä osana myönnytyspolitiikkaa, jotta sodalta vältyttäisiin.
Versaillesista Müncheniin
pienoiskuva|Saksan laajeneminen 1938–1939 ennen sotaa Versailles’n rauhansopimuksen jälkeen 10. syyskuuta 1919 allekirjoitettu Saint-Germainin sopimuksella muodostettiin lokakuun 1919 jälkeen Tšekkoslovakian tasavalta. Sopimuksessa ympärysvallat ja Itävalta-Unkarin seuraajat sopivat järjestelyistä entisen keisarikunnan alueella. Siinä otettiin huomioon tšekkien ja slovakkien oikeus kansallisvaltion perustamiseen Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilsonin määrittelemän ”kansojen oikeus hallita itse itseään” -periaatteen mukaisesti.
Sopimus ei ottanut huomioon sitä, että Böömin, Määrin, Slovakian, Rutenian ja Sleesian alueilla oli runsaasti etnisiä vähemmistöjä, joista jotkut olivat alueellaan jopa enemmistöinä. Suuria vähemmistöjä olivat esimerkiksi sudeettialueen saksalaiset, Etelä-Slovakian unkarilaiset sekä Sleesian puolalaiset.
Myös tšekeillä ja slovakeilla oli toisistaan eroava valtiomenneisyys, mikä kielellisestä samankaltaisuudesta huolimatta vaikeutti tšekkoslovakialaisen kansallisvaltion muodostamista. Tšekit ja slovakit olivat asuneet aikaisemmin yhdessä Suur-Määrin alueella mutta olivat jo kauan olleet valtiollisesti erossa toisistaan. Slovakit olivat olleet lähes tuhat vuotta unkarilaisten vallan alla ja tšekit puolestaan kuuluneet yhtä kauan itävallansaksalaisen kulttuurin piiriin. Böömin kuninkaatkin olivat olleet Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan ja sittemmin Itävallan alaisia. Erilainen tausta oli erkaannuttanut tšekkejä ja slovakkeja toisistaan, jotka Tšekkoslovakiassa kansallisvaltioaatteen perusteella yhdistettiin valtiollisesti, jotta voitaisiin perustella maan itsenäisyyttä ja samalla rajoittaa saksalaista vaikutusta niiden piirissä. Itävalta-Unkarin politiikka tšekkejä kohtaan oli ollut ajoittain heidän kansallisuusaatettaan voimakkaasti rajoittava.
Tšekkoslovakian esittämät kartat vähättelivät vähemmistöjä, mutta niitä ei lopulta vastustettu voimakkaasti vähemmistökansallisuuksien keskuudessa, vaan olotilaan sopeuduttiin. Valtioajatuksena oli puolustaa vasta muodostuvaa uutta kansallisvaltiota, jossa tšekit ja slovakit muodostivat alle 60 prosenttia alueen väestöstäUola 2015, s. 36. Toinen puoli väestöstä muodostui sudeettialueen saksalaisista, unkarilaisista, saksalaistuneista juutalaisista, puolalaisista, ruteeneista (ukrainalaisista) sekä romaneista, jotka kaikki asuivat monikulttuurisessa entisessä keisarikunnassa.
Imperialismista toiseen Päästyään eroon Itävalta-Unkarin Itävallan vaikutuksesta tšekit tšekkiläistivät saksalaisilta hallinnon muun muassa Böömissä, mutta myös Slovakiassa, jossa oli puutetta entisen Itävalta-Unkarin saksalaiset ja unkarilaiset virkamiehet korvaavista slaaveista.
Saint-Gernain-en-Layen sopimuksessa oli taattu slovakeille kansanäänestyksen mahdollisuus liitosta tšekkien kanssa, mutta sitä ei ollut järjestetty.
1930-luvun lama ja kansallissosialismin nousu Saksassa vaikuttivat myös sudeettimaahan. Saksalaisten ja unkarilaisten lisäksi myös slovakit pyrkivät rajoittamaan tšekkien vaikutusvaltaa Tšekkoslovakiassa. Tasavertaisen liittosuhteen vertauskuvaksi yrittivät slovakit saada muutettua Tšekkoslovakian kirjoitetuksi muodossa Tšekko-Slovakia. Sudeettialueiden luovutuksen jälkeen maa muuttuikin slovakkien kannalta liittovaltiomaisemmaksi.
Sudeettialueiden kriisi Vuonna 1918 keisarillisen neuvoston Böömin saksankieliset jäsenet kieltäytyvät hyväksymästä liittymistä vastaperustettuun Tšekkoslovakian tasavaltaan. He puolestaan ehdottivat alueittensa liittämistä saksankieliseen Itävaltaan sekä kahden alueellisen hallituksen pystyttämistä:
Böhmerwaldgau – Böömin eteläosa pyysi liittämistä Oberösterreichin Kreisiin Deutschböhmen – Böömin luoteisosa Sudetenland – Määrin pohjoisosa sekä Itävallan Sleesia Südmähren – Määrin eteläosa pyysi liittämistä Niederösterreichin Kreisiin.
Yhdessä näitä alueita kutsuttiin sudeeteiksi. Niiden alueella asui kolme miljoonaa maan 15 miljoonasta asukkaasta.
Vastakkainasettelu saksalaisten ja tšekkien välillä paheni koko 1930-luvun ajan. Saksalainen vähemmistö, joka oli kuitenkin enemmistö mainituilla neljällä alueella, seurasi natsipoliitikko Konrad Henleiniä, joka liioitteli vaatimuksissaan. Todellinen kriisi puhkesi sen jälkeen, kun Itävalta liitettiin Saksaan keväällä 1938. Silloin oli jo hyvin todennäköistä, että Hitlerin seuraava vaatimus koskisi sudeettialueiden liittämistä Saksan valtakuntaan.
Saksan hyökkäyssuunnitelmat Adolf Hitler oli yliarvioinut Saksan jälleenvarustautumisen laajuuden, ja toisin kuin Saksan muu sodanjohto, hän piti Tšekkoslovakian hyökkäämisen riskejä vähäisinä eikä pelännyt konfliktia länsivaltojen kanssa.Kershaw 2009, s. 417 Sen sijaan toimettomuus oli hänen mukaansa vaarallista, sillä asevarustelussa länsivallat saisivat Saksan ennen pitkää kiinni.Kershaw 2009, s. 420 Saksalaiset varautuivat hyökkäykseen Tšekkoslovakiaan eli operaatio Vihreään jo vuodesta 1937 alkaen, ja kesään 1938 mennessä Hitlerin näkemys hyökkäämisestä vahvistui.Kershaw 2009, s. 426, 429 Hyökkäyssuunnitelmissa laskettiin sen varaan, että Tšekkoslovakia kukistuisi alle kahdessa viikossa, ja joukot voitaisiin sen jälkeen tarvittessa nopeasti siirtää Ranskan vastaiselle rajalle.Kershaw 2009, s. 427 Italia halusi pysyä puolueettomana.Kershaw 2009, s. 425
Ranska ja Neuvostoliitto olivat kumpikin solmineet Tšekkoslovakian kanssa avuntoantosopimuksen vuonna 1936,Uola 2015, s. 20 mutta kumpikaan ei ollut valmis sotaan Saksaa vastaan. Neuvostoliitto ei olisi voinut puolustaa Tšekkoslovakiaa ilman kauttakulkusopimusta Puolan tai Romanian läpi, ja tällaista sopimusta sen oli mahdotonta saada.Kershaw 2009, s. 422 Pääministeri Édouard Daladierin Ranska oli lähestymässä vaaleja, joten ajankohta oli huono sotilaallisiin operaatioihin ryhtymiselle varsinkaan ilman Britannian tukea tai osallistumista.
Elokuussa 1938 Iso-Britannia painosti Tšekkoslovakiaa taipumaan Hitlerin vaatimuksiin, ja lopulta presidentti Edvard Beneš myöntyi vaatimuksiin 5. syyskuuta 1938. Vaikka Hitler menetti verukkeen sodalle, hän päätti pysyä miehityksen kannalla: Saksan tuli olla valmis hyökätä Tšekkoslovakiaan 1. lokakuuta 1938.Kershaw 2009, s. 430–431 Saksassa vallitsi hermostunut ilmapiiri, sillä sodan odotettiin alkavan minä hetkenä hyvänsä.Kershaw 2009, s. 432 Syyskuun aikana Hitler tapasi kahdesti Ison-Britannian pääministerin Neville Chamberlainin, mutta sudeettialueiden luovuttamisesta Saksalle ei päästy sopuun.Kershaw 2009, s. 432–436 Sodan uhka kasvoi, kun Britannia ilmoitti tukevansa Ranskaa, mikäli tämä joutuisi sotaan Saksan kanssa.Kershaw 2009, s. 439
Münchenin konferenssi pienoiskuva|Neville Chamberlain esittelee Münchenin sopimusta väkijoukolle Hestonin lentoasemalla 30. syyskuuta 1938 palattuaan sopimusneuvotteluista thumb|Sopimuksen allekirjoituspaikka Führerbau toimii nykyään korkeakouluna (Hochschule für Musik und Theater München). Sudeettikriisin mahdollisista sotaan johtavista seurauksista huolestunut Saksan ilmavoimien ylipäällikkö Hermann Göring oli aloittanut neuvottelutunnustelut syyskuun 1938 alussa. Ratkaisevaa oli Benito Mussolinin väliintulo: Italian johtaja ilmoitti tukevansa Saksaa mutta kehotti Hitleriä lykkäämään liikekannallepanoa ja hyväksymään Britannian ehdotuksen neljän suurvallan välisestä neuvottelusta.Kershaw 2009, s. 440–441 Hitler hyväksyi ehdotuksen ja ilmoitti ”suuren ystävänsä ja liittolaisensa signor Mussolinin” pyynnöstä lykänneensä liikekannallepanoa vuorokaudella.Kershaw 2009, s. 441
Kokous järjestettiin Münchenin Ruskeassa talossa, vaikuttavassa puoluepäämajassa, syyskuun 28.–29. päivinä. Sopimusluonnos allekirjoitettiin 30. syyskuuta.Kershaw 2009, s. 442 Sopimuksen mukaisesti tšekkien tuli evakuoida sudeettialueet 19. lokakuuta 1938 mennessä, ja ne tuli miehittää asteittain saksalaisin joukoin. Lisäksi osa Sleesiaa (906 km² – 258 000 asukasta) tuli luovuttaa Puolalle. Lisäksi Hitler allekirjoitti Chamberlainin laatiman sopimuksen, jossa Saksa ja Britannia ilmoittivat, etteivät ne enää koskaan ryhtyisi sotaan toisiaan vastaan.
Ranska ja Neuvostoliitto jättivät Tšekkoslovakian ilman tukea, ja Münchenin sopimus hyväksyttiin yksimielisesti. Pääministeri Neville Chamberlain sai Isossa-Britanniassa sankarin vastaanoton noustessaan Münchenistä palaavasta lentokoneesta. Kansanjoukot uskoivat, että suurin mahdollinen konflikti vältettäisiin. Kansakunta oli helpottunut ja kiitollinen rauhan pelastajille, vaikka kyse oli vain löyhästä ja lykkäämiseen tähtäävästä kompromissista. Tämän lisäksi Chamberlain palasi kotiin mukanaan Saksan ja Ison-Britannian välinen lisäsopimus, jossa osapuolet sitoutuivat neuvottelemaan rauhanomaisesti osapuolten tulevaisuudesta. Juuri tätä osaa sopimuksesta pääministeri piti kädessään kun hän juhlallisesti ja riemuiten palasi Lontooseen. Kriisi antoi kuitenkin demokraattisille hallituksille mahdollisuuden ymmärtää, millaista vaaraa autoritaarinen Saksa ja sen johtaja Hitler edustivat.
Tšekkien hallitus antautui 30. syyskuuta 1938 ja suostui Münchenin sopimuksen pykäliin.
Sopimuksen seuraukset Saksa aloitti sudeettialueiden miehityksen 1. lokakuuta 1938. Sopimuksen seurauksena Tšekkoslovakia menetti 28 160 km2:n laajuisen alueen, noin 20 prosenttia pinta-alastaan. Alueella asui noin 2 800 000 saksalaista, mutta myös 800 000 tšekkiä.
Menetetyt alueet olivat olleet Tšekkoslovakialle sekä taloudellisesti että sotilaallisesti keskeisiä, sillä siellä oli 60 % maan kivihiili- ja 80 % ruskohiilivaroista, 86 % kemikaali- ja 80 % sementtiteollisuudesta, 70 % rauta- ja terästeollisuudesta, 70 % sähköntuotannosta ja 50 % metsävaroista. Uusi raja pirstoi pahasti myös maan rautatie-, maantie- ja puhelinlennätinverkoston. Lisäksi Tšekkoslovakiasta tuli käytännössä puolustuskyvytön, sillä menetetyllä alueella olivat maan kaikki linnoituslaitteet. Sudeettialueilla sijainnut aseteollisuuteen keskittynyt Škodan tehdas vastasi kapasiteetiltaan koko Ison-Britannian asetuotantoa.
Münchenin sopimus ja alueluovutukset heikensivät Tšekkoslovakian sisäpoliittista tilannetta, ja Tšekkoslovakian hajoamista pidettiin todennäköisenä, kun slovakialaiset kansallismieliset vaativat yhä äänekkäämmin irtautumista Prahan hallituksesta. Prahan hallitus syrjäytti Slovakian hallituksen ja määräsi poliisit miehittämään virastotalot Bratislavassa.Kershaw 2009, 470–471 Vuoden 1939 alussa slovakkijohtaja Vojtech Tuka pyysi Hitleriltä tukea itsenäisyyspyrkimyksiinUola 2015, s. 39, ja maaliskuussa Hitler kannusti pääministeri Jozef Tisoa yllyttämään Slovakian parlamentin julistamaan maan itsenäiseksi.
Kohti sotaa Valmistautuessaan yhteenottoon, joka kaikista osapuolista tuntui väistämättömältä, eurooppalaiset suurvallat olivat asettaneet armeijansa valmiustilaan ensimmäisen kerran ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Münchenin sopimus näytti väliaikaisesti rauhoittaneen sudeettialueen kriisin. Laajasti kuitenkin arvioitiin, että pahempaa olisi tulossa.