thumb|right|Äidinlyyra on koru, jonka ylioppilaaksi tulevat lukiolaiset perinteen mukaan lahjoittavat äidilleen. Ylioppilastutkinto on lukion päättövaiheessa suoritettava toisen asteen tutkinto, jonka tarkoituksena on selvittää, ”ovatko opiskelijat omaksuneet lukion opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot sekä lukion tavoitteiden mukaisen riittävän kypsyyden.”http://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkinto/info/ Ylioppilastutkinnon suorittaminen edellyttää joko lukion oppimäärän tai ammatillisen perustutkinnon hyväksyttyä suorittamista. Ylioppilaskokeet mittaavat lukion opetussuunnitelman tavoitteiden saavuttamista ja siten se suoritetaankin tyypillisimmin lukion päätteeksi.Tutkinnon suorittamista varten lukioissa järjestetään kahdesti vuodessa ylioppilaskokeet, jotka läpäissyt suorittanut henkilö on ylioppilas.
Ylioppilastutkinnon johtamisesta, järjestämisestä ja toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta. Ylioppilastutkinnon suorittanut hankkii yleensä merkiksi saavutuksesta ylioppilaslakin. Ylioppilaskirjoitukset järjestetään kaksi kertaa vuodessa, keväällä maalis-huhtikuussa ja syksyllä syys-lokakuussa. Vuosittain Suomessa pääsee ylioppilaaksi noin 35 000 henkilöä, joista noin 30 000 valmistuu keväällä. Ylioppilastutkinto muuttui syksystä 2016 alkaen asteittain sähköiseen muotoon. Koko tutkinto tuli digitaaliseksi keväällä 2019. Taito- ja taideaineiden kokeiden sekä englanninkielisen tutkinnon toimeenpanon valmistelu alkoi loppuvuodesta 2024. Taito- ja taideaineiden kokeet mittaavat lukion opetussuunnitelman mukaisia valmiuksia, eivät harrastuneisuutta, vaikka siitä käytännössä hyötyä voi ollakin. Kokeet järjestetään ensimmäisen kerran osana syksyn 2029 ylioppilaskirjoituksia. Englanninkielisen tutkinnon suorittaminen on mahdollista vuodesta 2028 alkaen, mutta vain opiskelijoille, joiden kielitaito on riittämätön suomen- tai ruotsinkielisen tutkinnon suorittamiseksi. Keväällä 2025 alkoi puolestaan suullisten kielikokeiden käyttöönoton valmistelu. Uudenmuotoista suullista koetta kokeiltiin ensimmäisen kerran syksyllä 2025.
Historia
Varhaisvaiheet thumb|right|Ylioppilasunivormua käytettiin ajoittain 1800-luvulla. thumb|Somerolaisen Oskar Konsinin ylioppilastutkintotodistuksen on allekirjoittanut Helsingin yliopiston rehtori Adolf Edvard Arppe 11.12.1858. Suomalainen ylioppilastutkinto on saanut alkunsa Turun akatemian ja sittemmin Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston pääsykuulusteluista, joiden tarkoituksena oli selvittää, hallitseeko oppilas yliopisto-opintoihin vaadittavat perustiedot. Kuulustelut olivat aluksi ainoastaan suullisia, mutta vuonna 1853 niihin sisällytettiin myös kaksi kirjallista koetta: äidinkielinen kirjoitus sekä käännös äidinkielestä vieraalle kielelle (yleensä latinaksi). Vuotta 1853 pidetäänkin nykymuotoisten ylioppilaskirjoitusten syntymävuotena.
Vuonna 1874 ylioppilaskirjoitukset uudistettiin ja siirrettiin pääosin yliopistolta lukioille. Tuolloin määrättiin, että lukion on järjestettävä valmistuville oppilailleen kirjallinen koe suomen kielessä, ruotsin kielessä, vieraassa kielessä (saksa, ranska, venäjä tai latina) ja matematiikassa. Vuonna 1901 otettiin lisäksi käyttöön erilliset pitkän ja lyhyen matematiikan kokeet. Yliopiston sensorit laativat ja tarkastivat koekysymykset. Läpäistyään kirjalliset kokeet oppilaat osallistuivat yliopiston järjestämiin suullisiin kuulusteluihin. Sekä kirjallisissa että suullisissa kokeissa hyväksytyt saivat luvan kirjautua yliopiston opiskelijoiksi ja käyttää ylioppilaan arvonimeä. Tämä periaate oli joissakin oppiaineissa käytössä aina 1960-luvulle saakka, jonka jälkeen yliopistot ottivat käyttöön erilliset pääsykokeet.
Naiset saivat alun perin osallistua ylioppilaskirjoituksiin vain erityisluvalla. Ensimmäinen ylioppilastutkintoon tarvittavat tentit suorittanut nainen oli Wilhelmina Sofia af Gadolin (1802–1845), mutta vasta vuonna 1870 Maria Tschetschulin sai erityisluvan suorittaa varsinaisen tutkinnon, mutta hänen ei annettu käyttää ylioppilaslakkia, vaan hänen oli tyydyttävä ylioppilasjuhlissaan pelkkään lyyraan, jonka hän oli kiinnittänyt valkoiseen rusettiin kampauksessaan. Hänen jälkeensä seuraava naisylioppilas oli vuonna 1873 ylioppilaaksi valmistunut Emma Irene Åström, joka uhmasi kieltoa ja käytti lakkia. Se herätti pahennusta ja eikä hän saanut pitää ylioppilaslakkia ulkona. Åström jatkoi yliopisto-opintoja ja valmistui ensimmäisenä naisena maisteriksi. Vuoden 1874 uudistuksissa naisten osallistuminen ylioppilaskirjoituksiin vapautettiin, mutta yliopistossa opiskelua varten naiset tarvitsivat erityisavapauden (vapautuksen sukupuolestaan) vuoteen 1901 asti. Vuodesta 1895 kokeet on järjestetty kahdesti vuodessa. Suulliset kokeet lakkautettiin vuodesta 1919 alkaen vaiheittain, ne mainittiin vielä vuoden 1921 tutkintoasetuksessa, mutta ei enää sen jälkeen.
Nykymuotoiset ylioppilaskirjoitukset (1921–) thumb|Suomalainen ylioppilaslakki. Suomen itsenäistyttyä Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto muuttui Helsingin yliopistoksi. Kun Turkuun perustettiin Åbo Akademi ja Turun yliopisto 1920-luvun taitteessa, Helsingin yliopisto ei ollut enää Suomen ainoa yliopisto. Vuonna 1921 voimaan tulleessa uudessa ylioppilastutkintoasetuksessa tutkinnon järjestäminen siirrettiin kokonaan lukioiden vastuulle. Yliopiston järjestämät suulliset kokeet lakkautettiin, ja tilalle tulivat kouluissa kevätlukukauden aikana järjestettävät suulliset kuulustelut, jotka poistuivat 1900-luvun alkupuoliskon aikana. Käytännöksi tuli, että lukion ylimmällä luokalla varsinainen koulutyö lopetettiin jo helmikuussa (jolloin ylioppilaskokelaat alkoivat viettää penkinpainajaisia); kevätlukukauden loppuosan aikana pidettiin vain ylioppilaskirjoitukset ja suulliset kuulustelut. Samalla tutkinnon kokeiden laatiminen ja korjaaminen siirtyi yliopistolta erilliselle Ylioppilastutkintolautakunnalle.
Vuoden 1921 asetuksessa ylioppilastutkintoon kuului viisi pakollista koetta: äidinkielen, toisen kotimaisen kielen, vieraan kielen ja matematiikan rinnalle tuli reaalikoe, jolla mitattiin kokelaan tietoja luonnontieteellisissä aineissa (fysiikka, kemia, biologia ja maantieto) sekä historiassa ja uskonnossa.
Paitsi keväällä, pidettiin ylioppilaskirjoitukset jo tuolloin myös syksyllä. Silloin niihin kuitenkin osallistuivat vain ne, jotka kevään kirjoituksissa oli jossakin aineessa hylätty tai jotka eivät sairastumisen vuoksi voineet osallistua johonkin kevään kokeeseen. Myöhemmin tehtiin lisäksi mahdolliseksi korottaa keväällä saatuja hyväksyttyjäkin arvosanoja syksyn kirjoituksissa tai täydentää silloin tutkintoa ylimääräisillä kokeilla.
Vanha periaate, jonka mukaan jokaisella ylioppilastutkinnon suorittaneella oli vapaa pääsy yliopistoon, eli vielä jonkin aikaa 1900-luvulla. Ylioppilaiden määrän nopean kasvun vuoksi yliopisto otti kuitenkin asteittain käyttöön erilliset pääsykokeet.
Sodan jälkeen annetussa vuoden 1947 asetuksessa pakollisten kokeiden määrä pudotettiin neljään, jolloin matematiikasta ja reaalista tuli vaihtoehtoisia. Samalla sallittiin enintään kahden ylimääräisen kokeen suorittaminen. Tämän jälkeen usean vuosikymmenen ajan ylioppilastutkinnon paras mahdollinen tulos olikin kuusi laudaturia. 1970-luvulla tuli mahdolliseksi täydentää tutkintoa ylimääräisillä kokeilla, joista kokelas sai erillisen todistuksen. Laudatureita saattoi siten kertyä samalle henkilölle enemmän kuin kuusi, mutta ei samaan todistukseen.
1990-luvun ja 2000-luvun alun aikana ylioppilaskirjoitukset on uudistettu perusteellisesti. Vuonna 1994 sallittiin tutkinnon suorittaminen hajautettuna korkeintaan kolmelle peräkkäiselle tutkintokerralle. Se voidaan suorittaa yhtä hyvin syksyllä kuin keväälläkin. Vuonna 2005 otettiin koko maassa käyttöön uusi tutkintorakenne, jota oli testattu kokeilulukioissa vuodesta 1996 lähtien. Siinä oli kirjoitettava vähintään neljä koetta, joista ainoastaan äidinkieli oli kaikille pakollinen, ja loput kolme sai valita toisen kotimaisen kielen, vieraan kielen, matematiikan ja reaalin joukosta. Uudistuksen yhteydessä keskustelua herätti etenkin se, että toisen kotimaisen kielen kokeen pakollisuus poistui. Vuonna 2006 vanha reaalikoe lakkautettiin ja jaettiin erillisiin ainereaaleihin. Keväästä 2007 lähtien otsikko- ja aineistoaineen kirjoittamisen sijaan äidinkielessä suoritetaan esseekoe ja tekstitaidon koe.Äidinkielen ylioppilaskokeen uudistusta valottaa kirja Ylioppilastekstejä 2006 (SKS, ÄOL, ) Keväästä 2022 alkaen ylioppilastutkintoon kuuluu suoritettavaksi viisi koetta aiemman neljän sijaan, ja tutkintomaksut tulevat suurimmaksi osaksi poistumaan.
Suomalaisista nuorista huomattavan suuri osa suorittaa nykyään ylioppilastutkinnon. Suurista ikäluokista (1946–1950 syntyneet) jo 29 prosenttia luki ylioppilaaksikysy kirjastonhoitajalta -vastaus 31.7.2008, lähteenä väestönlaskenta 1970. ja peruskoulun tultua saattoi yhä useampi harkita 16-vuotiaana lukioon pyrkimistä. Suomen lisäksi ylioppilastutkinto suoritetaan ainakin Saksassa ja Tanskassa. Ruotsissa ylioppilaskirjoituksia ei ole järjestetty sitten 1960-luvun uudistuksen. Tutkinnon koetehtävät vuosilta 1874–1969 ovat vapaasti saatavissa Kansallisarkiston digitaalisessa arkistossa, lukuun ottamatta tekijänoikeuden alaista oheisaineistoa.
Ylioppilaaksi poikkeusoloissa Suomessa on lukion oppilaita julistettu ylioppilaiksi poikkeusoloissa joko ilman kirjoituksia tai suppeampien sotilasylioppilaskirjoitusten perusteella sisällissodan päätyttyä sekä talvisodan jälkeen ja jatkosodan aikana.
Toisen maailmansodan aikana järjestettiin rintamalla palvelleille nuorukaisille ns. sotilasylioppilaskirjoituksia, joissa oli ainoastaan kolme ainetta, nekin supistetuin oppimäärin: äidinkieli, vieras kieli sekä joko matematiikka tai reaali. Vuosina 1940 ja 1942 tutkintoa ei lainkaan järjestetty, vaan silloin lukion viimeisen luokan oppilaat julistettiin ylioppilaiksi päästötodistuksen arvosanojen perusteella. Ylioppilastutkinnon rakenne Ylioppilastutkintoon kuuluu vähintään viisi koetta, joista äidinkielen koe (suomi, ruotsi, pohjoissaame, inarinsaame tai koltansaame) on kaikille pakollinen. Muut neljä pakollista koetta kokelas voi valita seuraavista: toisen kotimaisen kielen koe, vieraan kielen koe, matematiikan koe tai jokin reaaliaineen koe. Vähintään yksi kokeista pitää olla pitkän oppimäärän koe, eli joko toinen kotimainen kieli, vieras kieli tai matematiikka. Viiden pakollisen kokeen lisäksi kokelas voi suorittaa ylimääräisiä kokeita valintansa mukaan. Kokelas valitsee pakolliset kokeet ilmoittautuessaan ensimmäistä kertaa suorittamaan tutkintoa. Valinta on sitova, eli kokelas ei voi vaihtaa pakollisia aineita ilmoittautumisen jälkeen. Samassa aineessa ei voi suorittaa sekä lyhyen että pitkän oppimäärän koetta.
Ylioppilaskirjoitukset pidetään keväällä ja syksyllä. Ylioppilastutkinnon kokeiden suorittamisen voi hajauttaa enintään kolmelle peräkkäiselle tutkintokerralle. Tutkinnon suoritettuaan kokelas voi halutessaan täydentää tutkintoaan ylimääräisillä aineilla tai käydä kerran korottamassa alkuperäiseen tutkintoon kuuluvaa hyväksyttyä koetta ilman aikarajoitusta. Täydennettäessä hyväksyttyä tutkintoa jälkeenpäin voidaan kirjoittaa myös tutkintoon jo ennestään kuuluvan aineen toisella vaativuustasolla. Hylätyn kokeen voi uusia kolme kertaa tutkinnon suorittamisen aikana. Hylätty arvosana pakollisessa aineessa estää lähtökohtaisesti kokelasta valmistumasta ylioppilaaksi, joskin hän voi tietyissä tilanteissa saada muista kirjoitetuista aineista kompensaatiopisteitä, joiden avulla hylätyn arvosanan estävä vaikutus voidaan kompensoida (ks kompensaatio). Ylioppilastutkinnon hyväksytysti suorittanut voi uusia hylättyä koetta rajoituksetta.
Ylioppilastutkinnon kokeet arvostellaan arvosanoilla (korkeimmasta alimpaan): laudatur (L), eximia cum laude approbatur (E), magna cum laude approbatur (M), cum laude approbatur (C), lubenter approbatur (B), approbatur (A) ja improbatur (I).
Sähköinen ylioppilastutkinto (2016-)