Quentin Jerome Tarantino (s. 27. maaliskuuta 1963 Knoxville, Tennessee) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja. Hänen elokuvilleen on ominaista aikatasoilla leikkiminen, viittaukset vanhoihin elokuviin, pitkät otokset, pitkät dialogit, musta huumori ja tyylitelty väkivalta.
Tarantinon ohjaajanura alkoi elokuvalla Reservoir Dogs (1992). Tämän jälkeen Tarantino teki läpimurtoelokuvansa Pulp Fiction (1994), joka voitti Cannesin Kultaisen palmun sekä Oscar-palkinnon parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Tarantino on uransa aikana saanut lisäksi toisen Oscarin, kaksi Bafta-palkintoa ja neljä Golden Globe -palkintoa.
Muut Tarantinon elokuvat ovat Jackie Brown (1997), kaksiosainen Kill Bill (2003 / 2004), Death Proof (2007), Kunniattomat paskiaiset (2009), Django Unchained (2012), The Hateful Eight (2015) ja Once Upon a Time in Hollywood (2019). Tarantino on myös näytellyt, julkaissut elokuvakritiikkiä ja kirjoittanut kaksi kirjaa.
Tarantino on suunnitellut eläköityvänsä elokuvien tekemisestä kymmenennen eli seuraavan elokuvansa jälkeen. Vuonna 2026 saa ensi-iltansa Tarantinon käsikirjoittama The Further Mis-Adventures of Cliff Booth, jota hän ei poikkeuksellisesti ole itse ohjannut. Vuonna 2027 Tarantinon ensimmäisen näytelmän odotetaan tulevan ensi-iltaan Lontoossa.
Varhaiset elämänvaiheet
Quentin Jerome Tarantino syntyi 27. maaliskuuta 1963 Knoxvillessä Tennesseessä. Äiti Connie nimesi hänet Quentiniksi ihailemansa Gunsmoke-lännensarjan sankarin, Burt Reynoldsin esittämän Quint Asperin mukaan, ja kertoi myöhemmin: ”Halusin pojalleni nimen, joka täyttäisi kokonaisen valkokankaan”. Connie (o.s. McHugh) oli sukutaustaltaan amerikanirlantilainen ja cherokee. Quentinin isä, amerikanitalialainen Tony Tarantino oli opiskellut teatterikoulussa ja työskenteli muusikkona. Connie oli 15-vuotias sairaanhoidon opiskelija, kun hän alkoi odottaa Quentinia. Tony Tarantino oli 21-vuotias. He erosivat kaksi vuotta Quentinin syntymän jälkeen.Scholten 2016, s. 8–11.
Äiti ja Quentin muuttivat Los Angelesin lähiseudulle. Quentin pääsi äidin ja isäpuolensa Curtisin mukana usein elokuviin, vaikka perhe oli köyhä. Siihen aikaan pikkulapsetkin pääsivät katsomaan aikuisten elokuvia, joissa oli seksiä ja väkivaltaa. Quentin ahmi elokuvia ja televisio-ohjelmia ja yritti painaa mieleensä kaiken niihin liittyvän. Koulusta hän ei pitänyt ja menestyi siellä huonosti. Äiti erosi myös toisesta miehestään, ja kymmenvuotias Quentin asui väliaikaisesti isovanhempiensa luona Tennesseessä.Scholten 2016, s. 11–14.
Murrosikäisenä Tarantino ihaili erityisesti kungfu-elokuvia sekä blaxploitaatioelokuvia, sillä perhe asui mustien asuinalueella. Hänen kirjailijasuosikkinsa oli Elmore Leonard, jolta hän on sanonut oppineensa lähes kaikki kirjalliset taitonsa.Scholten 2016, s. 14–19.
Tarantino keskeytti koulun yhdeksännellä luokalla eikä saanut päättötodistusta. Hän sai 16-vuotiaana töitä pornoteatterin paikannäyttäjänä, vaikkei pitänytkään pornoelokuvista. Tarantino kävi kolme vuotta näyttelijäkursseilla tavoitteenaan päästä työskentelemään suurten elokuvaohjaajien kanssa. Hän katsoi 17–21-vuotiaana vähintään 200 elokuvaa vuosittain ja sen lisäksi paljon televisiota. Hän kirjoitteli huvikseen elokuvakohtauksia, ja vähitellen häntä alkoi houkuttaa ajatus ryhtyä itsekin elokuvantekijäksi. Hän ihaili erityisesti ohjaaja Howard Hawksia tämän monipuolisuuden takia.Scholten 2016, s. 21–24.
Lopetettuaan työt pornoteatterissa Tarantino teki jonkin aikaa sekalaisia hanttihommia. Lopulta hän aloitti työt Manhattan Beachissä sijaitsevassa videovuokraamossa. Liikkeessä hän sai katsella elokuvia ilmaiseksi, ja hänen laajasta elokuvatuntemuksestaan oli asiakkaille paljon hyötyä. Tarantino työskenteli siellä viiden vuoden ajan.Scholten 2016, s. 24–27. Videovuokraamossa työskentelynsä ohessa Tarantino teki vuosina 1984–1987 viikonloppuisin lainakameralla mustavalkoista lyhytelokuvaansa My Best Friend’s Birthday. Elokuvan tekoon meni häneltä kolme ja puoli vuotta sekä 5 000 dollaria. Se jäi silti keskeneräiseksi ja Tarantinon mukaan osittain tuhoutui tulipalossa. Tarantino itse piti elokuvaansa huonona, mutta siinä oli jo nähtävillä myöhemmin Tarantinon tavaramerkeiksi nousseita elementtejä, kuten elämänmakuista dialogia.Scholten 2016, s. 28–30.
Tarantino pyrki saamaan televisiorooleja väittämällä esiintyneensä pienissä rooleissa arvostetuissa elokuvissa. Hän saikin muutaman sekunnin roolin Elvis Presley -imitaattorina sarjassa Tyttökullat. Hän oli kirjoittanut kaksi elokuvakäsikirjoitusta, True Romance ja Syntyneet tappajiksi, mutta ei saanut niitä moneen vuoteen myytyä tai kerättyä niiden filmaamiselle rahoitusta.Scholten 2016, s. 35–38.
Elokuvaura
1990-luku
Tarantino sai viimein Roger Avaryn kanssa tekemänsä True Romancen käsikirjoituksen myytyä aluksi 30 000 dollarilla, lopulta 50 000 dollarilla. Rahat hän sijoitti tulevaan elokuvaansa Reservoir Dogs. Tarantinolla oli tarkoitus kuvata elokuva 12 päivässä ja käyttää näyttelijöinä ystäviään ja työpaikkansa videovuokraamon väkeä.Scholten 2016, s. 32–40. Huippunäyttelijä Harvey Keitel tuli kuitenkin mukaan hankkeeseen luettuaan käsikirjoituksen, ja hänen vetovoimansa ansiosta elokuva sai rahoitusta ja budjetti kasvoi 1,5 miljoonaan dollariin. Keitel myös auttoi Tarantinoa valitsemaan näyttelijöitä elokuvaan ja näytteli siinä itsekin, kuten myös Tarantino.Scholten 2016, s. 46–49.
Reservoir Dogs sai ensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla 1992. Useimmat katsojat pitivät siitä, mutta jotkut arvostelijat kauhistelivat sen väkivaltaisuutta. Elokuva pääsikin teatterilevitykseen vasta kolme kuukautta myöhemmin. Se esitettiin Cannesin elokuvajuhlilla, ja Tarantinosta tuli sen suuren suosion myötä maailmankuulu ohjaaja. Yhdysvaltain teattereissa elokuva tuotti vaatimattomasti kolme miljoonaa dollaria.Scholten 2016, s. 55–60.
Reservoir Dogsin menestyksen myötä Tarantinolle ehdotettiin hänen käsikirjoituksensa True Romancen ohjaamista, mutta Tarantino halusi mieluummin keskittyä seuraavaan hankkeeseensa Pulp Fictioniin. Tarantino ei osallistunutkaan juuri mitenkään Tony Scottin ohjaaman True Romancen (1993) tekemiseen. Hän oli kuitenkin näkyvästi mukana sen mainoskampanjassa ja oli tyytyväinen Tony Scottin työhön, vaikka elokuva ei menestynytkään lippuluukuilla.Scholten 2016, s. 60–63. Ennen Pulp Fictionia julkaistiin Tarantinon käsikirjoitukseen pohjautunut elokuva Syntyneet tappajiksi (1994). Ohjaaja Oliver Stone teki Tarantinon vanhaan käsikirjoitukseen kuitenkin paljon muutoksia, mikä johti riitoihin Tarantinon ja Stonen välillä.Scholten 2016, s. 94–96.
Tarantinon toinen elokuva Pulp Fiction (1994) sai 8,5 miljoonan dollarin budjetin.Scholten 2016, s. 78. Elokuva koostui kolmesta tarinasta, jotka loppua kohden kietoutuivat yhteen. Kohtaukset olivat epälineaarisessa järjestyksessä. Käsikirjoituksen Tarantino oli kirjoittanut yhdessä Roger Avaryn kanssa.Scholten 2016, s. 67–68. Tarantino pyrki ennen elokuvan julkaisua saamaan käsikirjoituksen kokonaan omiin nimiinsä, mikä koetteli Tarantinon ja Avaryn pitkää ystävyyttä.Scholten 2016, s. 83. Pulp Fiction tuotti maailmanlaajuisesti 214 miljoonaa dollaria.Scholten 2016, s. 88. Se voitti Kultaisen palmun vuoden 1994 Cannesin elokuvajuhlilla ja toi Tarantinolle parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-palkinnon. Elokuva nosti John Travoltan uran uuteen nousuun ja Samuel L. Jacksonin lopullisesti Hollywoodin tähtien joukkoon.
Vuonna 1995 Tarantino ohjasi yhden osion elokuvaan Neljä huonetta. Tarantinon episodi oli 21 minuutin mittainen ja perustui Roald Dahlin novelliin.Scholten 2016, s. 99. Tarantinon kolmas elokuvaohjaus oli Jackie Brown (1997). Rikosdraama perustuu Elmore Leonardin romaaniin Rommipunssi. Tarantino otti elokuvaan vaikutteita 1970-luvun blaxploitaatioelokuvista, ja pääosaa esittikin lajityypin veteraani Pam Grier.Scholten 2016, s. 110–113. Elokuva etenee perinteisen lineaarisesti, toisin kuin Tarantinon ensimmäiset kaksi elokuvaa, eikä siinä ole yhtä paljon väkivaltaakaan. Elokuva jakoi kriitikot siksi kahteen leiriin, eikä se ole menestynyt yhtä hyvin kuin Tarantinon useimmat muut elokuvat. Tarantino itse sanoi, ettei haluakaan tulla tunnetuksi vain yhdentyyppisistä elokuvista.Scholten 2016, s. 122–125. Ohjaaja Spike Lee arvosteli filmiä siitä, että siinä käytettiin liikaa sanaa nigger (’nekru’). Tarantino ja Lee ovat olleet huonoissa väleissä siitä lähtien.Scholten 2016, s. 126.
2000-luku
pienois|pysty|Tarantino vuoden 2007 Scream Awardseissa. Tarantino alkoi Jackie Brownin jälkeen käsikirjoittaa Kill Billiä, jonka ajatuksen hän oli kehitellyt jo Pulp Fictionin teon aikaan yhdessä Uma Thurmanin kanssa. Elokuva on kostotarina, jossa sekoitetaan monia eri lajityyppejä: samurai-eepoksia, yakuza-elokuvia, hongkongilaisia taisteluelokuvia ja spagettiwesternejä. Tarantino kuvasi nyt ensi kertaa ulkomailla, muun muassa Japanissa, Hongkongissa ja Kiinassa, koska halusi aasialaisia vaikutteita. Hän esimerkiksi kuvasi taistelukohtaukset hongkongilaiseen tapaan aikajärjestyksessä.Scholten 2016, s. 132–139. Alun perin yli kolmetuntinen elokuva jaettiin kaksiosaiseksi: Kill Bill: Volume 1 (2003) ja Kill Bill: Volume 2 (2004).Scholten 2016, s. 143–144. Eepos ei saanut Oscar-ehdokkuuksia, mutta Tarantino valittiin vuonna 2004 Cannesissa tuomariston puheenjohtajaksi yhtenä nuorimmista ohjaajista elokuvajuhlien historiassa.Scholten 2016, s. 153.
Tarantino oli ystävystynyt nuoren ohjaajan Robert Rodriguezin kanssa Toronton elokuvajuhlilla 1992. Sen jälkeen he työskentelivät useasti yhdessä.Scholten 2016, s. 100–102. Kaksikon ensimmäisiä yhteistöitä olivat Neljä huonetta (1995, molemmat kirjoittivat ja ohjasivat omat jaksonsa elokuvasta) ja Hämärästä aamunkoittoon (1996, Tarantino kirjoitti, Rodriguez ohjasi). Rodriguez sävelsi Tarantinon elokuvaan Kill Bill: Volume 2 musiikin nimellisellä dollarin palkkiolla, ja vastapalveluksena Tarantino ohjasi samalla palkalla yhden kohtauksen Rodriguezin Sin Cityyn (2005).Scholten 2016, s. 157–158. Elokuvaan Grindhouse miehet ohjasivat ja käsikirjoittivat oman osansa, Tarantino osan Grindhouse: Death Proof (2007). Yli kolmituntinen kokonaisuus ei menestynyt hyvin Yhdysvalloissa. Tarantino arveli syyksi elokuvien pituutta sekä sitä, ettei yleisö tuntenut grindhouse-kulttuuria niin hyvin kuin hän oli olettanut. Euroopassa elokuva esitettiin kahtena erillisenä puolitoistatuntisena elokuvana, mutta sen katsojaluvut jäivät sielläkin vaatimattomiksi.Scholten 2016, s. 168–169.
Vuonna 2004 Tarantino palasi toiseen maailmansotaan sijoittuvan spagettiwesternmäisen Kunniattomat paskiaiset -aiheen pariin. Hän oli alkanut käsikirjoittaa tarinaa jo vuonna 1998, mutta se oli jäänyt sivuun Kill Billin ajaksi. Tarantino oli aluksi aikonut pysyttäytyä historiallisissa tosiasioissa, mutta tarinasta tuli toden ja fiktion sekoitus. Tarantino suunnitteli käsikirjoituksesta ensin minisarjaa televisioon, sillä hän pelkäsi ryhtyä ohjaamaan toista suurta elokuvaeeposta heti Kill Billin jälkeen. Kunniattomat paskiaiset (2009) kuvattiin Euroopassa, suuri osa näyttelijöistä oli saksalaisia, ja elokuvassa puhutaan useaa kieltä. Elokuva oli suurmenestys, ja Tarantino oli siitä ehdolla parhaan ohjauksen ja alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-palkintojen saajaksi.Scholten 2016, s. 172–207.
2010-luku
pienois|pysty|Tarantino Django Unchainedin Ranskan ensi-illassa vuonna 2013. Django Unchained (2012) on Tarantinon kunnianosoitus spagettiwesternien ohjaaja Sergio Leonelle. Hän sijoitti elokuvansa Yhdysvaltain sisällissotaa edeltäneeseen aikaan ja otti siinä kantaa orjien riistoon.Scholten 2016, s. 211–213. Elokuva on kostotarina ja jälleen hyvin väkivaltainen. Se tuotti koko maailmassa yhteensä 425 miljoonaa dollaria, ja se oli Tarantinon suurin siihenastinen myyntimenestys. Django Unchained toi Tarantinolle Oscarin parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta.Scholten 2016, s. 223–226.