Suomen Ammattijärjestö (SAJ) oli vuosina 1907–1930 toiminut Suomen ensimmäinen ammatillinen keskusjärjestö.
Historia Edeltäjät Valtakunnallisen keskusammattijärjestön perustaminen otettiin ensimmäisen kerran esille heinäkuussa 1899 pidetyssä Suomen Työväenpuolueen (myöh. SDP) perustavassa kokouksessa. Eetu Salinin ehdotus puolueen rinnalle perustattavasta rinnakaisesta organisaatiosta ei kuitenkaan saanut kannatusta. Syksyllä 1899 puoluehallinossa tehtiin esitys ammattikongressin koollekutsumisesta, joita erinäisten erimielisyyksien johdosta lopulta pidettiin kaksi. Ensimmäinen pidettiin joulukuun viimeisinä päivinä Helsingissä ja toinen viikkoa myöhemmin Tampereella. Helsingin kokouksen puheenjohtajina toimivat Eetu Salin ja Seth Heikkilä. Perustetun ammattijärjestön puheenjohtajaksi valittiin Heikki Arvonen. Tampereen kokouksen puheenjohtajana toimi J. V. Hellberg, josta tuli myös kokouksessa perustetun toisen ammattijärjestön puheenjohtaja. Kumpikaan kilpailevista järjestöistä ei kuitenkaan saanut työväestön tukea taakseen, vaan suurin osa ammattiosastoista ja -liitoista päätti pysytellä ulkopuolella kunnes Suomessa on vain yksi keskusammattijärjestö.
Perustaminen Helsingin ja Tampereen ammattijärjestöjen toiminnan hiivuttua valtakunnallisen keskusammattijärjestön perustaminen nousi jälleen esille vuoden 1905 suurlakon jälkeen. Suomen Ammattijärjestö perustettiin Tampereella 15.–17. huhtikuuta 1907 pidetyssä kokouksessa. Ammatillinen järjestäytyminen oli muutaman edellisen vuoden aikana lähtenyt nopeaan kasvuun ja keskusjärjestölle nähtiin tarvetta. Läsnä perustavassa kokouksessa oli 365 virallista delegaattia, jotka edustivat monenlaisia työväenyhdistyksiä tai tilapäisiä komiteoita.Tapio Bergholm: SAK:n vuosisata (SAK 2001).
SAJ päätti toimia yhteistyössä Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueen kanssa luokkataistelulinjalla. Työnantajat perustivat maaliskuussa 1907 työläisten pyrkimyksille vastineeksi Suomen yleisen työnantajaliiton. SAJ:n jäsenmäärä nousi heti perustamisvuonna 25 000:een, mutta se laski seuraavina vuosina ja oli alimmillaan vain noin 16 000 vuonna 1910. Järjestäytymisaste teollisuudessa, kaupassa ja liikenteessä oli tuolloin vain noin 10–15 prosenttia.
Sota-ajat Ensimmäisen maailmansodan aikana SAJ ei sitoutunut työrauhaan, mutta sen toimintamahdollisuudet olivat varsin rajoitetut eikä se kyennyt juuri vaikuttamaan harjoitettuun politiikkaan. Sodan loppuvaiheessa SAJ:n liittojen jäsenmäärä alkoi kuitenkin nousta ja se suorastaan räjähti Helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917. Nopeinta järjestäytyminen oli maaseudun sekatyöläisten keskuudessa.
SAJ:n valtuusto kutsuttiin yllättäen koolle lokakuun 18. päiväksi. Valtuusto esitti senaatille listan välttämättömistä yhteiskunnallisista uudistuksista, jotka oli toteutettava välittömästi. 20. lokakuuta valtuusto antoi kehotuksen perustaa kaarteja, minkä johdosta kaartien määrä kolminkertaistui 10 päivässä. SAJ:n ylimääräisessä edustajakokouksessa marraskuussa päätettiin aloittaa yleislakko ja se alkoi 14. marraskuuta 1917. Lakon tavoitteena oli kahdeksan tunnin työpäivä sekä yleinen ja yhtäläinen äänioikeus kunnallisvaaleissa. Eduskunta hyväksyi nämä vaatimukset 16. marraskuuta ja lakko loppui 18. marraskuuta, mutta lakon aikana sattuneet yhteenotot osaltaan kärjistivät Suomen sisäistä tilannetta.
Yleislakko nosti SAJ:n ja sen johdon merkittäväksi poliittiseksi toimijaksi Suomessa. SAJ:llä oli suora yhteys kymmeniin tuhansiin työläisiin ammattiliittojen kautta.
Suomen sisällissotaan SAJ:n jäsenet ja aktiivit osallistuivat pääosin punaisten puolella. Tuhansia SAJ:n jäseniä kuoli taisteluissa tai sodan jälkeen valkoisen puolen koston ja vankileirien seurauksena. Monet pakenivat Venäjälle. Sodan päätyttyä valkoiset hajottivat kaikki ammatilliset järjestöt, mutta joulukuussa 1918 SAJ sai luvan jatkaa toimintaansa, joskin veturimiesten ja rautatieläisten ammattiliitot pysyivät kiellettyinä.
1920-luku Sisällissodan jälkeen uudelleen rakennetussa SAJ:ssa saivat enemmistön kommunistit ja vasemmistososialistit. Keväällä 1920 SAJ oli perustamassa Suomen sosialistista työväenpuoluetta (SSTP). Puoluepoliittiset kiistat repivät keskusjärjestöä koko 1920-luvun. 1920-luvun alussa valtiovalta käytännössä tunnusti SAJ:n roolin työmarkkinaosapuolena, sillä se esimerkiksi sai joihinkin komiteoihin edustajansa.
pienoiskuva|Poliisi hajottaa Suomen Ammattijärjestön toimeenpanemaa mielenosoitusta 1. elokuuta 1929 Helsingissä, niin sanottuna Punaisena päivänä.
SAJ:n riidat kärjistyivät, kun SAJ osallistui maaliskuussa 1928 neuvotteluihin niin sanotusta Kööpenhaminan sopimuksesta, jonka tarkoituksena oli syventää Suomen, Norjan ja Neuvostoliiton ammatillisten keskusjärjestön yhteistyötä. Sosialidemokraatit vastustivat sopimusta. Helmikuussa 1929 kaikki sosialidemokraatit Paasivuorta lukuun ottamatta erosivat SAJ:n toimeenpanevasta valiokunnasta. Myöhemmin samana vuonna SDP aloitti järjestelmällisen eroamisen SAJ:sta, ja perustettiin kilpaileva sosialidemokraattinen yhteiselin, Ammatillisten järjestöjen valtuuskunta. SAJ:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kommunisti Iisak Heikka. Kommunistien jyrkentyneen linjan takana olivat Kominternin (ja Profinternin) niin sanotun kolmannen vaiheen kannanotot, joissa sosiaalidemokraatit tuomittiin sosiaalifasisteiksi. Uusi linja jakoi myös SAJ:n vasemmistoenemmistöä. SKP:n ulkopuolella toimineet sosialistit eivät halunneet karkottaa sosialidemokraatteja ay-liikkeestä, ja he ajautuivat konfliktiin kommunistien kanssa. SKP hyökkäsi voimakkaasti ”hoiperteluksi” kutsumaansa sovittelulinjaa vastaan ja alkoi erottaa sosialisteja johtopaikoilta. Joulukuussa 1929 sosialistit perustivat keskusjärjestökseen Suomen työväen vasemmistoryhmän, jota johti Eino Pekkala.
Kommunistit järjestivät mielenosoituksia useissa maissa 1. elokuuta 1929 kansainvälisenä Punaisena päivänä, mutta Suomessa hallitus kielsi ne. Tästä huolimatta Suomen ammattijärjestö toimeenpani mielenosoituksia, jotka poliisi hajotti.
Loppuvuodesta 1929 SAJ ryhtyi tukemaan poliittisten vankien nälkälakkoa järein keinoin. Järjestö julisti yleislakon alkavaksi 16. marraskuuta, mutta päätös osoittautui epäonnistuneeksi. Vain noin viisi prosenttia työläisistä noudatti lakkokehotusta. Sosiaalidemokraattien johtamat liitot kieltäytyivät lakosta kokonaan. Sosiaalidemokraattiset ammattiliitot alkoivat tämän jälkeen erota SAJ:sta yksi toisensa jälkeen, ja SAJ jäi keväällä 1930 kommunistien ja näiden liittolaisten haltuun. Järjestö joutui myös nousevan Lapuan liikkeen vaatimusten johdosta entistä enemmän viranomaisten silmätikuksi.
SAJ:n jäsenmäärä kehittyi 1920-luvulla epätasaisesti, ja sitä verotti muun muassa keskinäinen riitely. Vuoteen 1928 mennessä se kuitenkin oli noussut 90 000:een, osin teollisuuden kasvun seurauksena.
Lakkauttaminen SAJ:n ja sen jäsenjärjestöjen toiminta kiellettiin 6. heinäkuuta 1930 Lapuan liikkeen talonpoikaismarssin aattona. 30. syyskuuta 1930 sisäasiainministeriö päätti lakkauttaa kaikki SAJ:hin ja sen jäsenliittoihin kuuluneet järjestöt. Oikeudessa asiasta taisteltiin vuosina 1931–1933. Kommunistit perustivat tämän jälkeen pieneksi jääneen salaisen Punaisen ammattijärjestön. Sosiaalidemokraatit ja vasemmistososialistit puolestaan perustivat lokakuussa Suomen ammattiyhdistysten keskusliiton (SAK).
Kansainväliset yhteydet
Vuonna 1909 SAJ liittyi Kansainväliseen ammattiyhdistysliittoon, johon yhteydet kuitenkin katkesivat 1914.
Kansainvälinen suuntautuminen jakoi SAJ:tä 1920-luvulla. Sosiaalidemokraatit olisivat halunneet järjestön liittyvän niin sanottuun Amsterdamin internationaaliin, ja asiasta järjestettiin jäsenäänestys 1921. Liittymistä kannatti 4 765 äänestäjää ja riippumattomana pysymistä 10 930. Sosiaalidemokraattien tullessa kukistetuiksi ehdotti vasemmisto puolestaan liittymistä Punaiseen ammattiyhdistysinternationaaliin (Profintern). Uudessa äänestyksessä näin päätettiinkin, äänin 12 215–5 957, mutta SAJ:n johto katsoi silti viisaammaksi olla toteuttamatta päätöstä, joka olisi luultavasti johtanut liiton hajoamiseen. Vasemmisto luopui Profintern-kannastaan vuonna 1926, jolloin tehtiin tilapäinen sopu ja puheenjohtajaksi valittiin sosiaalidemokraatti Matti Paasivuori ja sihteeriksi kommunisti Arvo Tuominen.Niilo Wälläri: Antoisia vuosia (Weilin+göös 1967) s. 49–68.
Organisaatio Naisten osuus SAJ:n jäsenistöstä oli perustettaessa 8,1 prosenttia ja vuonna 1928 korkeimmillaan 22,3 prosenttia.
PuheenjohtajatSAK:n puheenjohtajat, varapuheenjohtajat ja sihteerit (SAK)Eero Haapalainen1907–1911Matti Paasivuori1911–1912Oskari Tokoi1912–1918Johan Lumivuokko1917–1918Matti Paasivuori1918–1920Matti Väisänen1920–1923Edvard Huttunen1923–1925Erkki Härmä1926Matti Paasivuori1926–1929Edvard Jokela (vt.)1926–1927Iisakki Heikka1929–1930Yrjö Murto1930
SihteeritKaarlo Vartiainen1907–1914Artturi Aalto1915Aatu Halme1916–1917Väinö Jokinen1918Aatu Halme1918–1919Svante Lehtonen1919–1920E. K. Louhikko1920Kalle Lappalainen1920August Angervo1920–1921Emil Arvid Metsäranta1921–1924E. K. Louhikko1925–1926J. E. Savenius1926Arvo Tuominen1926–1928Frans Hiilos1928–1929Matti Väisänen1929–1930
Jäsenmäärän kehitys190725 197191531 134192348 146190840 009191639 814192447 312190919 9281917160 695192550 472191015 9951918(-)192662 058191119 640191940 677192775 846191220 989192059 470192890 231191328 031192148 589192970 435191430 871192248 1766/193036 767
Jäsenliitot (suluissa jäsenvuodetSAJ:n toimintakertomukset 1907-1929 (Työväen Arkisto)) Suomen Ajurien Liitto (1917–1925) yhdistyi kuljetustyöläisten liittoon Suomen Jalkinetyöntekijäin Liitto (1907–1910) yhdistyi nahkatyöväen liittoon Suomen Jalometallityöntekijäin Liitto (1907–1930) aiemmin Kulta- ja Hopeatyöntekijäin Liitto Suomen Järjestysmiesten Liitto (1917–?) Suomen Kaakeli-, Fajanssi- ja Uunityöntekijäin Liitto (1907–1914) Suomen Kauppa- ja Liiketyöntekijäin Liitto (1917–1921) yhdistyi liike- ja taloustyöntekijäin liittoon Suomen Kehruu- ja Kutomatyöntekijäin Liitto (1930) Suomen Kirjansitojain Liitto (1907–1913) yhdistyi kirjatyöntekijäin liittoon Suomen Kirjatyöntekijäin Liitto (1908–1930) vuoteen 1914 Kirjaltajain Liitto Suomen Kivityöntekijäin Liitto (1907–1925) yhdistyi rakennustyöväen liittoon Suomen Kuljetustyöläisten Liitto (1925–1930) Suomen Kuljetustyöntekijäin Liitto (1912–1921) yhdistyi saha-, kuljetus- ja sekatyöväen liittoon Suomen Kutomateollisuustyöväen Liitto (1907–1929) erosi järjestöstä Suomen Lasiteollisuustyöväen Liitto (1907–1930) Suomen Läkki-, Pelti- ja Vaskiseppien Liitto (1908–1916) yhdistyi metalliteollisuustyöntekijäin liittoon Suomen Liiketyöntekijäin Liitto (1913–1930) aiemmin Osuuskauppojen Palvelushenkilökunnan Liitto, Liiketyöväen Liitto, Liike- ja Taloustyöntekijäin Liitto (–1925) Luotsimiesten Liitto (1917–?) Suomen Maalarintyöntekijäin Liitto (1913–1925) yhdistyi rakennustyöväen liittoon Suomen Maatyöväen Liitto (1917–1918) viranomaiset lakkauttivat Suomen Maa-, Metsä- ja Uittotyöväen Liitto (1922–1930) vuoteen 1928 Maatyöväen Liitto Suomen Merimiesten ja Lämmittäjäin Unioni (1920–1925) Suomen Metalliteollisuustyöntekijäin Liitto (1908–1930) aiemmin Metallityöntekijäin Liitto Suomen Metsätyönjohtajain Liitto (1917–?) Suomen Muurarien Liitto (1909–1930) vuoteen 1927 Muurarien, Rapparien ja Uunintekijäin Liitto Suomen Nahanjalostustyöntekijäin Liitto (1907–1910) yhdistyi nahkatyöväen liittoon Suomen Nahka- ja Kumiteollisuustyöväen Liitto (1910–1930) vuoteen 1928 Nahkateollisuustyöväen Liitto, aiemmin Nahkatyöväen Liitto Suomen Ompelijattarien Liitto (1907–1911) yhdistyi vaatetustyöntekijäin liittoon Suomen Paperiteollisuustyöväen Liitto (1907–1930) Parturiapulaisten Liitto (1917–1918) Pohjolan Tukkityöntekijäin Rengas (1908–1909) yhdistyi sahateollisuustyöväen liittoon Suomen Posteljooniyhdistys (1917–?) Suomen Putkityöntekijäin Liitto (1908–1911) yhdistyi metallityöntekijäin liittoon Suomen Puuteollisuustyöväen Liitto (1925–1930)