pienois|Tyypillinen lapsikaste luterilaisessa kirkossa. pienois|Uskovan kaste upottamalla baptistikirkossa.
Kaste on kristillinen toimitus, jossa henkilö kastetaan vedellä. Kaste voidaan toimittaa vettä pirskottamalla, kaatamalla tai upottamalla. Yleensä henkilö liitetään kasteessa paikallisen kirkon tai seurakunnan jäseneksi. Käytössä on sekä lapsikaste että aikuiskaste, jota pidetään julkisena henkilökohtaisen uskon tunnustuksena.
Raamatun mukaan Johannes Kastaja kastoi muun muassa Jeesuksen Jordan-joessa. Katolisessa, ortodoksisessa ja monissa protestanttisissa kirkoissa kaste on sakramentti eli kirkon pyhä toimitus. Kasteen teologinen merkitys – pidetäänkö sitä pelastavana, uudestisynnyttävänä vai omantunnon asiana – vaihtelee kirkkokunnittain. Muun muassa baptistit pitävät vain uskovien kastetta oikeana kasteena.
Lapsikasteeseen liittyy usein myös nimenanto. Suomessa vuonna 2025 syntyneistä lapsista 45,2 prosenttia kastettiin ja liitettiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniksi.
Vesikaste ja henkikaste
Kasteen toimituksen muotoja on nykyisin yleisesti kahdenlaista, vauvan vedellä valelusta henkilön itse pyytämään upotuskasteeseen. Tästä syystä kasteen toimituksesta saatetaan käyttää eri nimityksiä, kuten lapsikaste tai uskovien kaste eli aikuiskaste, vaikka Raamattu puhuu vain kasteesta.
Uusi testamentti sisältää kristyille kaksi erillistä käsitettä kasteelle, jotka ovat vesikaste ja henkikaste.Apt. 2:38, 19:2–6 Henkikasteessa ihminen täyttyy Pyhällä Hengellä. Johannes Kastaja, joka oli Uuden testamentin ensimmäinen kastaja sanoi, että hän kastaa ihmisiä vedellä parannukseen, mutta Jeesus kastaisi uskovat Pyhällä Hengellä ja tulella.Matt. 3:11 Jeesus sanoi Nikodemokselle: ”Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.”Pyhä Raamattu, Evankeliumi Johanneksen mukaan 3:5. Pyhästä Hengestä Paavali kirjoittaa uskoville: ”Me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.”1. Kor. 12:13
Historiallinen tausta ja kaste Raamatussa
pienois|pysty|James Tissot, Jeesuksen kaste, 1886–1896. Rituaalisia vedellä puhdistumisia on käytetty jo esikristillisellä ajalla ja pyhittyminen kuvaa myös samaa asiaa eri muodossa. Vanhassa testamentissa annetaan ohjeita uskonnollisista pesuista niin papistolle kuin koko kansalle. Mooseksen kirjojen mukaan Mooses vihki Aaronin ja hänen poikansa papeiksi pestyään heidät vedellä ja puettuaan heidät papeiksi.Pyhä Raamattu, 2. Moos. 29 ja 2. Moos. 40:12 Profeetta Hesekiel kirjoittaa, ”minä vannoin sinulle ja menin liittoon sinun kanssasi, sanoo Herra, Herra; ja sinä tulit minun omakseni. Minä pesin sinut vedellä, huuhtelin sinut verestäsi ja voitelin sinut öljyllä.”Hes. 16:8–9
Kristillisen vesikasteen perustana on usein pidetty Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä Raamatussa:
Johannes Kastajan toimittamat kasteet ja saarnat loivat perustan kristillisen kasteen muodostumiselle. Jeesus pyysi Johannekselta saada kasteen Jordanissa.Matt. 3:17; Mark. 1:11; Mark. 9:7 Johannes saarnasi parannuksen tekemistä ja näiden saarnojen yhteydessä hän kastoi vedellä ihmisiä syntien anteeksi saamiseksi. Samalla Johannes ilmoitti, että hänen jälkeensä tulee vielä mahtavampi henkilö, tarkoittaen Jeesusta, ja hän kastaisi nämä Pyhällä Hengellä ja tulella.
Paavali paheksui myöhemmin sitä eripuraisuutta, jota ilmaantui uskovien keskuudessa siitä kuka on kenenkin puolta tai kuka on kenetkin kastanut.1. Kor. 1:12–18, 3:4
Paavalin mukaan kasteessa liitytään Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Korinttilaisia hän varoittaa luottamasta kasteeseen, jollei elämä ole sen mukaista. Apostolien teoissa puhutaan myös ”Jeesuksen nimeen” kastamisesta. Kasteen kautta liityttiin opetuslapsien tai uskovien joukkoon ja myös Hengen yhteyteen. Kristillisillä kirkoilla ja liikkeillä on toisistaan poikkeavia oppeja kasteesta.
Kaste varhaisessa kristinuskossa
Ennen kristinuskoa kaste tarkoitti lähinnä henkilön liittämistä jonkin kultin jäseneksi. Kasteella on monia yhtäläisyyksiä useiden muiden uskontojen pesujen kanssa. Juutalaisuuteen liittyvässä käännynnäiskasteessa pakanallinen ja kultillinen saastaisuus pestiin pois. Lähimpänä kristillistä kastetta on Johannes Kastajan kaste, jossa synnit pestiin pois. Kristinuskon myötä kaste sai uuden merkityksen, jossa kastettava ihminen liitettiin osaksi Jumalan suurta perhettä ja täytettiin Pyhällä Hengellä. Uuden testamentin mukaan kaste ei voinut olla toimiva ilman kirkkoa, jonka jäseneksi henkilö kasteessa liitettiin. Apostoli Paavalin mukaan pelkkä usko Jumalaan ei riittänyt pelastukseen, vaan ihminen saattoi pelastua vain kasteen ja uskon yhteisvaikutuksella. Pietarin ja Paavalin mukaan Kristuksen pelastusvoima syntyi vasta kasteessa, tämän mukaan kastamattomat pakanat olivat Saatanan vallassa ja siirtyivät vasta kasteessa Kristuksen pelastusjärjestöön, jossa kaikki vanha saastaisuus pestiin pois ja syntyi täysin uudenlainen Jumalan valtakuntaan kelpaava ihminen.
Uusi testamentti ja myöskään apostoli Paavali eivät näytä varsinaisesti tuntevan lapsikastetta, mutta oletettavasti lapsikaste yleistyi melko varhain kristillisissä piireissä. Pietarikaan ei näytä tuntevan lapsikastetta, koska hänen mukaansa kasteen merkitsevän hyvän omantunnon pyytämistä tietoisesti Jumalalta.
Kastaminen herätti suurta eripuraa juutalaisten keskuudessa, koska Mooseksen lain mukaan ainoastaan ympärileikattu saattoi pelastua. Paavali ja muut apostolit kastoivat jumalaapelkääviä alamaisia suuria määriä, mutta eivät ympärileikanneet heitä, tästä syntyi suuri riita heidän ja juutalaisten välille. Asiasta järjestiin juutalaisten vaatimuksesta neuvottelu Jerusalemissa, jossa päädyttiin ettei seurakunnissa saa harjoittaa mitään pakanallisia rituaaleja, vaan kaikki halukkaat tuli vain kastaa. Päätös oli suuri helpotus Paavalille ja muille apostoleille, joita ei velvoitettu ympärileikkaamaan lapsia ja aikuisia. Kaste korvasi käytännössä Mooseksen lakien mukaisen ympärileikkauksen tulevien kristittyjen keskuudessa.
Apostolien opetuksessa, joka on kirjoitettu vuosien 50–160 välisenä aikana, on annettu seuraava ohje kastamiseen:
Vedellä kastamisen eri muotoja
pienois|Aikuiskaste yhdysvaltalaisessa kirkossa. Kristinuskon piirissä on eri käsityksiä siitä, kenet voidaan kastaa, miten henkilö tulee kastaa ja kuka voi kastaa. Yleensä kasteen toimittaa toinen kristitty, kasteella on todistajia, kastetusta tulee osa kristillistä yhteisöä ja että siitä alkaa kristityn kristillinen elämä tai ainakin sen tulisi alkaa siitä. Kastetilaisuudessa on saatettu laulaa tai kuulla virsiä tai hengellistä musiikkia. Yhteisymmärrys vallitsee myös siitä, että kaste tapahtuu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, lukuun ottamatta niitä uskontoja, jotka eivät usko kolminaisuuteen.
Suurin erimielisyys nykyään vallitsee siitä, onko kastettavan ensin tunnustettava kristillinen uskonsa vai voidaanko myös tunnustamiseen kykenemättömiä sylivauvoja kastaa. Myös se on kiistanalaista onko kasteella ratkaiseva merkitys pelastumisen kannalta tai onko sillä pelastava vaikutus, jota on muun muassa puolusteltu joka uskoo ja kastetaanRaamattu, Mark. 16:16: Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. -kohdalla sekä kritisoitu ristin ryövärin kohdalla, jossa Jeesus sanoo hänelle tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa,Luuk. 23:43 kun ryöväriä ei oletettavasti ollut kastettu.
Nimitykset lapsikaste tai aikuiskaste, vauvakaste tai uskovien kaste, uudesti kastaminen tai väkisin kastaminen voivat olla harhaanjohtavia ja loukkaaviakin, jos niitä ei osata käyttää tarkoituksen ja hyvän tavan mukaisesti. Lapsikaste voi olla harhaanjohtava käsite, koska pääasiallisesti kyseessä on vauvan kastaminen ja esimerkiksi luterilaiset kastavat myös 15 vuotta täyttäneitä. Aikuiskaste-käsite voi olla harhaanjohtava, koska monissa upotus- tai uskovien kastetta toimittavissa seurakunnissa myös pääsääntöisesti lapsia kastetaan, jos he itse sitä pyytävät. On myös tapauksia, että lapsen kastamista on estelty vedoten heidän nuoreen ikään mm. helluntaiseurakunnissa, huolimatta siitä, että lapsi on itse kastetta pyytänyt.
Raamatussa ei mainita ketään kastetun vauvana, mutta vauvojen kastamista perustellaan luterilaisessa teologiassa sillä, että Raamatun mukaan kastettiin kokonaisia perhekuntia, vaikka nykyisin ei kokonaisia perhekuntia kastettaisikaan. Lapsien tai vauvojen kastamista on perinteisesti myös perusteltu Jeesuksen sanoilla, ”sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estelkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta”,Mark. 10:14, Luuk. 18:16 vaikka itse raamatunkohdan sisältö ei liity kasteeseen tai opetukseen siitä. Lapsikaste on käytössä katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa sekä protestanttisista kirkoista luterilaisessa, kalvinistisessa, anglikaanisessa sekä metodistikirkossa. Tällöin kaste on samalla nimenjulkaisutilaisuus, jossa myös ilmoitetaan kummit. Esimerkiksi luterilaisessa kastekaavassa vanhemmat ilmoittavat vauvan puolesta sen, että lapsi tahtoo saada kasteen vastaamalla kysymyksiin: ”Vanhemmat, tahdotteko, että hänet kastetaan kristilliseen uskoon?” sekä ”Te vanhemmat olette antaneet lapsellenne nimen (etunimet). Tahdotteko, että hänet kastetaan kristilliseen uskoon?” vastaamalla, ”Tahdon”.Kirkollisten toimitusten kirja: Lapsen kaste 5. Kysymykset tai kehotus, viitattu 8.1.2015
Raamatussa ei erikseen mainita, että vain aikuisia tulisi kastaa. Uskovien kasteessa tai upotuskasteessa on eri käsityksiä siitä, edellyttääkö kastaminen upottamista kokonaan veteen. Vallitseva käsitys on, että kristillinen kaste oli alun perin upotuskaste;New Catholic Encyclopedia, 1967, II osa, s. 56 erimielisyys koskee sitä, onko upottaminen välttämätöntä. Upotuskastekäytäntö on yleisempi niin sanotun uskovien kasteen yhteydessä. Aikuiskaste on käytössä esimerkiksi helluntailaisuuden, baptismin, adventismin, vapaakirkon, useiden itsenäisten seurakuntien sekä uuskarismaattisuuden piireissä.
Kastekysymys on ekumeniassa keskeinen ongelma, mutta se ei yleensä estä ekumeniaa (kristittyjen yhteyttä), koska kastetta ei pidetä pelastuksen edellytyksenä. Kastamattomia lapsia on estelty tai kehotettu ainakin helluntaiseurakunnissa osallistumasta ehtoolliseen ilmoittamalla, että se kuuluu vain kastetuille.
Kahden kastekäytännön historiaa
pienois|pysty=1.1|Konstantinuksen kaste. Rafaelin oppilaiden maalaus (1520–1524). Ennen kastekäytännön kahtia jakautumista kasteelle menijä saattoi lausua alkuperäisen Apostolisen uskontunnustuksen ilmaisuna uskostaan, mutta se ei ollut pakollista. Siinä kasteelle menevä ilmaisi uskonsa kristinuskon Jumalaan, Jeesuksen Jumalisuuden, uskovien yhteyden, syntiensä tunnustamisen, ruumiin ylösnousemisen ja muun muassa iankaikkisen elämän.Westin, Gunnar: Vapaan kristillisyyden historia, isbn 9516052886 Lyhyempänä tunnustuksena oli myös käytössä ”Jeesus on Herra” tai ”Jeesus on Kristus”1. Kor. 12:3 ja 1. Joh. 2:22 sekä ”Jeesus on Jumalan Poika.”Matt. 16:16Ap.t. 8:37 Tapana tämä oli yleistynyt käytäntö varhaisessa kristillisyydessä ennen kuin muita uskontunnustuksia oli edes tai niiden nykyinen käyttö vakiintui kasteen ulkopuolella käytettäväksi tunnustukseksi, kuten Apostolisen tunnustuksen kävi vuonna 325.
Antiikin ajan lopulla, uskovien kaste käytäntönä harvinaistui läntisen Rooman valtakunnan tuhouduttua ja kristinuskon virallisten vainojen loputtua 400-luvulla. Vasta 1500-luvulta lähtien sen suosio jälleen yleistyi Euroopassa voimakkaasti pian, kun Raamattua alettiin kääntämään kielelle, jota kansa ymmärsi. Reformaation aikaan henkilöt, jotka vastustivat uskovien kastetta, alkoivat kutsumaan heitä anabaptisteiksi eli uudelleenkastajiksi.