pienoiskuva|Mittelspitz pentuna
Saksanpystykorva () on saksalainen koirarotu, joka oikeastaan muodostaa viiden rodun rotuperheen. Saksanpystykorvat ovat hyvin samankaltaisia – niillä on jopa yhteinen rotumääritelmä – ja ne erotetaan lähinnä koon ja värityksen perusteella. Saksanpystykorviin kuuluvat seuraavat rodut:
Grosspitz Keeshond (Wolfspitz) Mittelspitz Kleinspitz Pomeranian eli kääpiöpystykorva (Zwergspitz)
Vuonna 2024 saksanpystykorvista rekisteröitiin Suomessa eniten kleinspitzejä, toiseksi eniten mittelspitzejä ja kolmanneksi eniten pomeranianeja. Myös keeshond ylsi sadan suosituimman rodun listalle, toisin kuin harvinaisin muunnos grosspitz.Rekisteröinnit 2020–2024. KoiraNet-Jalostustietojärjestelmä, Suomen Kennelliitto. Viitattu 4.1.2025.
Suuremman koon ja erilaisen värityksen lisäksi wolfspitz eroaa grosspitzistä myös tiiviimmän rakenteen ja erilaisen karvapeitteen osalta; lisäksi ensiksi mainittu on luonteeltaan avoimempi, joskin myös itsepäisempi, itsenäisempi ja vakavampi, kun taas jälkimmäinen on terävämpi ja kiivasluonteisempi, joskin myös miellyttämisenhaluisempi.
Luonne ja käyttäytyminen Saksanpystykorva on luonteeltaan eloisa, valpas, omistajaansa erittäin kiintynyt ja helposti koulutettavissa. Sitä on käytetty moniin eri tehtäviin, mutta perinteisesti ennen kaikkea maatilojen vahtikoirana. Kyseisen käyttötarkoituksen vuoksi rotuun kuuluvat olennaisina piirteinä terävyys ja epäluuloinen suhtautuminen vieraita ihmisiä kohtaan. Nykyjalostuksen seurauksena populaatioon on syntynyt entistä enemmän liian pehmeitä koiria, jotka ottaisivat mahdolliset varkaatkin iloisesti vastaan. Lisäksi osa kasvattajista on alkanut kasvattaa metsästysviettisiä yksilöitä, jotka ovat kyseisen ominaisuuden osalta epätyypillisiä rodunedustajia. Erityisesti Saksan ulkopuolella suuntauksena on ollut jo pitkään seurakoiramaisempi tyyppi, ja tilannetta on kommentoinut mm. jo vuonna 1969 saksalaisen rotujärjestön silloinen kasvatustarkastaja Werner Jäger. Hänen mukaansa muunmaalaiset rodunharrastajat kokevat saksalaiset grosspitzit ja wolfspitzit liian teräviksi, mutta siitä ei tulisi välittää eikä alkaa jalostaa pehmeitä, heikkoluonteisia tai "luonteettomia" koiria.R.I.P. Giant Spitz! About the disappearance of an ancient breed of dog. Preußenspitz - all about the German Spitz breed. Haettu 26.1.2026.
Alkuperä Esihistoria Näyttelytuomari Kullin mukaan kyseessä on Saksan vanhin koirarotu, ja se on kehittynyt esihistoriallisten paalutalojen ajoilta nykypäiviin asti ilman suunnitelmallista jalostusta.The history of the German Spitz from the 20th century: Milestones from 1900 to the present. Preußenspitz - all about the German Spitz breed. Haettu 17.7.2025. Tämä teoria juontaa juurensa Rütimeyer'n Etelä-Saksasta ja Sveitsistä paalutalojen alueelta löytämiin luujäännöksiin. Sen perusteella saksanpystykorvien harrastajat uskovat rodun olevan peräisin vähintään ajalta 3000 eaa.History of the German Spitz: From antiquity to the 19th century. Preußenspitz - all about the German Spitz breed. Haettu 24.11.2025.
Saksanpystykorvan kantarotuna pidetään muinaista "turvekoiraa" (Torfhund) eli "turvepystykorvaa" (Torfspitz), latinalaiselta nimeltään Canis familiaris palustris Rütimeyer. Kuitenkin Rütimeyer'n sijaan ainoa henkilö joka todella tutki turvekoiraa oli berniläinen professori Theophil Studer. Hänen mukaansa neoliittisen kauden paalutalojen alueelta löytyi useita eri koirarotuja, jotka erosivat toisistaan sekä kooltaan että muodoltaan. Yleisin oli melko pieni, kooltaan ja muodoltaan keskikokoista pystykorvaa muistuttanut. Tämän vuoksi Rütimeyer'n käyttämä Torfhund nimitys vaihtui muotoon Torfspitz, ja samalla siitä tuli tutkijoiden silmissä Euroopan varhaisin rotukoira.
Nykyisin monet uskovat, että saksanpystykorva on neoliittisten paalutalojen aikakauden pienten koirien suora jälkeläinen. Koirarotujen sukupuun vuonna 1901 laatinut Studer oli asiasta samaa mieltä ja nimesi "turvekoiran" kaikkien nykyisten pystykorvien, pinserien ja terrierien kantaroduksi. Sukupuu on kuitenkin saanut paljon kritiikkiä, koska muinaiset rodut voi eritellä toisistaan pelkästään kallojen perusteella vain tiettyyn rajattuun pisteeseen asti. Tarkemmat tutkimukset todistivatkin, että nykypäivän saksanpystykorvan ja "turvekoiran" kallo ja luuranko olivat keskenään melko erilaiset. Geneettiset ominaisuudet eivät ole myöskään riittävän samankaltaiset, jotta rotuja voisi pitää täysin toistensa kaltaisina.
Tästä huolimatta saksanpystykorva on alkuperältään ehdottomasti muinainen koira - ei suoranaisesti varsinaisena rotuna, mutta rotutyyppinä. Se kehittyi alkukantaisessa muodossa kaikkialla missä pidettiin koiria, ja sillä on pidempi historia kuin suurimmalla osalla muista koiraroduista. Nykyisin saksanpystykorvaksi kutsuttu rotu syntyi konkreettisena käsitteenä muinaisessa Kreikassa: sieltä peräisin olleissa kolikoissa ja vaaseissa oli kuvattuina senaikaisia pystykorvia. Ne muistuttivat nykyisiä pystykorvia niin paljon, että myös niitä kutsuttaisiin nykyaikana todennäköisesti pystykorviksi; niillä oli pystyt korvat, kippuralle kiertyvä häntä ja pitkähkö karvapeite, minkä lisäksi ne oli esitetty kuvatuissa tilanteissa ”seurakoirina”. Kuvaukset todistavatkin, kuinka vähän pystykorva on rotutyyppinä vuosisatojen aikana muuttunut. Esimerkiksi kippura häntä on kehittynyt jo erittäin varhaisessa vaiheessa. Muinainen pompeijilainen koira, cave canem -vahtikoira, todennäköisesti vastasi pystykorvaa.
Erään teorian – pikemminkin myytin – mukaan saksanpystykorvan juuret olisivat pohjoisessa. Ludwig Beckmannin mielestä pystykorvat olivat kotoisin Skandinaviasta, mistä ne levittäytyivät ensin Itämerelle ja sieltä edelleen Pommerin alueelle. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt saksanpystykorvan ja pohjoisten pystykorvien välisiä selkeitä eroja - jälkimmäisiä on käytetty metsästykseen, kun taas ensiksi mainitulla ei esiinny metsästysviettiä. Richard Strebel puolestaan uskoo, että pystykorva on kotoisin Keski-Saksasta, mistä se levisi sekä pohjoiseen että etelään. Todennäköisintä kuitenkin on, että pystykorvasta oli pohjoisella pallonpuoliskolla olemassa laajalle levinnyt perusprototyyppi, josta kehittyi vuosisatojen saatossa erilaisia paikallismuunnoksia. Tämä selittäisi eri pystykorvarotujen samankaltaiset ulkoiset ominaisuudet.
Keskiajalla pystykorva oli yksi laajalle levinneimmistä roduista, ja sitä esiintyi käytännössä kaikkialla Pohjois- ja Keski-Euroopassa. Suosiosta huolimatta sitä pidettiin tavallisen kansan koirana, minkä vuoksi sitä ei juurikaan kuvattu senaikaisessa taiteessa. Saksassa metsästystä harrasti ainoastaan aatelisto, ja mikäli tavallisella kansalla oli metsästykseen soveltuvia koiria, niistä täytyi tehdä kyseiseen harrastukseen sopimattomia - esimerkiksi sitomalla paksu puutikku niiden kaulan ympärille. Tästä johtuen kehitettiin saksanpystykorva, jolla ei ollut metsästystaipumuksia.
Kolmikymmenvuotisen sodan jälkeen koirista ei ole juurikaan minkäänlaisia mainintoja. Voidaan olettaa, että lähes kaikki koirat menehtyivät, mutta jäljelle jääneet päätyivät todennäköisesti ruuaksi.
Etymologia Keskiajalla ei vielä tunnettu käsitettä ”pystykorva”, vaan pieni maaseudun pystykorvatyyppinen vahtikoira tunnettiin nimellä mistbella (”Der auf dem Mist bellt” = joka haukkuu lannassa, ”lantatunkion haukkuja”). Sana Spitz esiintyy ensikerran Ala-Reinin alueella noin vuodelta 1450 peräisin olleissa kreivi Eberhardt von Saynin kuuluisissa ”talonsäännöissä”. Niissä hän kielsi palvelijoitaan haukkumasta toisiaan ”teräväkärkisiksi koiriksi” (Spitzhundt). Voidaan päätellä, että pystykorvaa ei täten pidetty siihen aikaan järin suuressa arvossa. Jopa nykyaikoihin asti räksyttäviä pystykorvia verrattiin nalkuttaviin naisiin.
Muinaisyläsaksaksi spiz merkitsi huippua tai vuoren huippua, spizza vastaavasti kärkeä, piikkiä, oasta, vuorenhuippua tai kukkulaa. Nimitys viittasi pystykorvan ulkoisiin ominaisuuksiin, kuten teräväkärkisiin korviin, kiilanmuotoiseen päähän ja teräväkärkiseen (suippenevaan) kuonoon. Kiertelevät kulkurit pitivät rodun erinomaisia vahtiominaisuuksia epämiellyttävinä, mistä johtuen heidän käyttämässään salakielessä rotwelschissä syntyi nimitys Spitzel (”vakooja”, ”tiedonantaja”, ”ilmiantaja”).The German Spitz is German. Preußenspitz - all about the German Spitz breed. Haettu 26.1.2026.
Johann Georg Krünitz mainitsi pystykorvan Oekonomische Enzyklpädie -teoksessaan vuonna 1773, ja samaisena vuonna Carl von Linné käytti ensikerran termiä pomeranian. Rodun nimesi pystykorvaksi vasta Schreber vuonna 1778 - joskin kaikki tuonaikaiset termit tarkoittivat käytännössä pomeraniania (canis pomeranus). Vuonna 1781 brittiläinen Pennant käytti ensimmäisen kerran englanninkielistä versiota nimestä pomeranian (Pomeranian dog). Bechstein kuvaili pystykorvaa vuonna 1793 teoksessaan Getreue Abbildungen naturhistorischer Gegenstände. Georges Leclerc de Buffon kuvaili vuonna 1772 "susikoiraa" (chien loup), jonka puolestaan Sydenham Edwards nimesi vuonna 1800 pomeranianiksi tai ”kettukoiraksi”. Vastaavanlainen kuvaus löytyy Sportsman’s Cabinet -julkaisusta vuodelta 1804. Tuohon aikaan yleisin väritys oli kerma tai vaalea valko-keltainen, jossa oli vaaleampi alusväri. Myös valkoiset ja mustat pystykorvat mainittiin, kuin myös harvinaisempana värimuunnoksena kirjavat. Gayotin vuonna 1867 Ranskassa julkaisemassa kuvauksessa valkoinen pystykorva on nimetty ”Elsassin susikoiraksi” (louploup d’Alsace), erotuksena sudenvärisestä ”pommerinkoirasta” (chien de Pomeranie).
Vanhin nimitys saksanpystykorvalle on pomeranian, mutta vaikka Pommer esiintyy lukuisia kertoja pystykorvien historian yhteydessä, kaikki saksalaiset pystykorvat eivät ole sieltä kotoisin. Pommer oli kuuluisa ennen kaikkea kauniiden valkoisten pystykorvien jalostuksesta, kun taas mustia kleinspitzejä kutsuttiin vastaavasti nimellä Mannheimer. Pommerista kotoisin ollut lähinnä valkoinen lammaskoira tunnettiin aivan viime aikoihin asti kirjallisuudessa nimellä Pommerscher Hütespitz. Se oli 1700-luvun alussa kyseisellä alueella erittäin yleinen, minkä vuoksi uskottiin, että valkoiset paimentavat pystykorvat olivat alun perin sieltä kotoisin.
Teoksessaan Naturgeschichte der Stubentiere Bechtstein jaotteli pystykorvan muutamaan alaluokkaan: lemmikkikoira (Haushund) tai pystykorva (Spitz): Heidehund, Pomeranian lyhytkarvainen pystykorva (kurzhaarigen Spitz) kettupystykorva (Fuchsspitz): Wiesbadener Spitz susikoira (Wolfshund): valkoinen pystykorva
Tuohon aikaan nykyinen saksanpystykorva tunnettiin mm. nimellä ”susikoira”. Se oli kaikista koiraroduista yleisin, ja sitä tavattiin maaseudulla kaikissa kylissä, erityisesti Thüringenissä. Vanhemmassa kirjallisuudessa pystykorva tunnetaan myös nimellä Heidehund (Heide = pakana) tai Haidehund. Ei ole varmaa, viittaako tämä sen alkuperään liittyvään vanhaan perinteeseen vaiko mustalaisiin joiden mukana se on kulkenut – mustalaisia nimittäin kutsuttiin termeillä Heiden ja Haiden, minkä lisäksi heillä oli nimellä Haidhund tunnettu pystykorvatyyppinen koira.
Nykyajan jalostus, koko- ja värimuunnosten historia Saksanpystykorva säilyi tavallisen kansan koirana kaikialla Saksassa 1900-luvulle asti. Se toimi mm. maanviljelijöiden, hevoskuskien, kauppiaiden ja veneenkuljettajien apuna, ja heille se edusti varashälytintä, luotettavaa kumppania, lasten leikkikaveria, lehmien ajajaa, hanhien paimentajaa ja rottien tappajaa. Perinteisesti valkoisia yksilöitä käytettiin paimenkoirina, jotta sudet eivät erottaisi niitä karjan seasta; vastaavasti tummia yksilöitä käytettiin pihojen vahtikoirina, jotta varkaat eivät erottaisi niitä yön pimeydessä. Alun perin kokomuunnoksia oli vain kaksi, gross ja klein.The Giant Spitz: A breed portrait. Preußenspitz - all about the German Spitz breed. Haettu 26.1.2026.