McLaren

McLaren on brittiläinen Formula 1 -talli, jonka perusti uusiseelantilainen Bruce McLaren.

McLaren tunnetaan erityisesti Formula 1 -tallina, mutta se on kilpaillut myös Indianapolis 500 -kilpailuissa, Can-Am-sarjassa ja Le Mansin 24 tunnin ajossa. Vaikka tallin perustaja oli uusiseelantilainen, talli kilpailee Britannian lipun alla.

McLaren International -yhtiö (nykyään McLaren Racing) perustettiin vuonna 1963, jolloin aloitettiin McLarenin ensimmäisen Formula 1 -auton rakennustyöt. Debyyttinsä auto teki Monacon Grand Prix’ssä vuonna 1966.

Talli käytti kauteen 1983 asti pääosin Ford-Cosworthin moottoreita, kunnes siirtyi TAG-Porschen moottoreihin kauden 1983 lopussa, joita talli käytti vuoteen 1987 asti. Sen jälkeen Hondan moottorit toivat menestyksekkään jakson kausina 1988–1992. Ford-Cosworth toimitti tallille moottorit vuonna 1993 ja Peugeot vuonna 1994, jonka jälkeen kausina 1995–2014 tallille moottorit toimitti Mercedes. Kausiksi 2015–2017 McLaren palasi Hondan moottoreihin. Kaudet 2018–2020 McLaren ajoi Renault’n moottoreilla ja kaudesta 2021 alkaen taas Mercedesin moottoreilla.

Historia

1960-luku

McLaren perusti oman tallinsa vuonna 1963 Teddy ja Timmy Mayerin kanssa. F1-luokassa hän ajoi vielä parin kauden ajan Cooperilla, kunnes McLaren-talli laajensi urheiluautoista formula ykkösiin kaudeksi 1966. Bruce McLaren ajoi nimeään kantavan tallin ensimmäisen osakilpailuvoiton jo Belgiassa 1968. Menestystä tuli myös Can-Am-sarjan urheiluautojen puolelta, jossa McLaren yhdessä Denny Hulmen kanssa voitti mestaruudet vuosina 1967–1969.

1970-luku

Kauden 1970 alussa McLaren-talli saalisti säännöllisesti hyviä sijoituksia F1:stä, mutta traaginen käänne koettiin kesällä. Bruce McLaren oli Goodwoodin radalla testaamassa Can-Am-autoa, kun takakate irtosi itsestään täydessä vauhdissa. Auto syöksyi hallitsemattomasti ulos radalta surmaten Bruce McLarenin.

Teddy Mayer alkoi Brucen kuoleman jälkeen vetää tallia ja sai sen kurssin käännettyä ylöspäin kiinnitettyään kuljettajaksi Emerson Fittipaldin. Kausi 1974 toi Fittipaldille kuljettajien ja McLarenille valmistajien mestaruuden. Vuosikymmenen lopulla McLaren-talli kuitenkin hukkasi voittamisen reseptin. Ratkaisuna oli fuusioituminen nuoren Ron Dennisin vetämän Project Four -tallin kanssa.

1980-luku

right|thumb|Alain Prost ajamassa McLaren MP4-2B -autoa vuonna 1985. Nykyinen McLarenin F1-talli syntyi McLarenin tallista ja Ron Dennisin omistamasta Project 4 -tallista vuonna 1981. Tämä aiheutti pientä sekaannusta autourheilufanien keskuudessa, sillä vuodesta 1981 kaikki McLarenin autot ovat kantaneet tyyppimerkintää "MP4/xx". Tässä tapauksessa lyhenne P4 on peräisin Project 4:stä, eikä siis ole korimallin kehitysnumero.

McLarenin historian menestyksekkäin aika sijoittuu Ron Dennisin ensimmäisille vuosille McLarenilla. John Barnard suunnitteli vallankumouksellisen MP4/1-auton. Se oli ensimmäinen F1-auto, jonka kori oli valmistettu kokonaan hiilikuitukomposiitista. Kokonaisuus kruunattiin TAG/Porschen turboahdetulla moottorilla ja auto oli erittäin suorituskykyinen. Taidokkaat kuljettajat Niki Lauda, Alain Prost, Keke Rosberg ja Stefan Johansson auttoivat myös tiimiä menestymään. McLaren-Porsche voitti valmistajien mestaruuden vuonna 1984 ja Lauda voitti maailmanmestaruuden. Vuonna 1985 sama toistui jälleen, valmistajien mestaruus lipui McLarenille ja Alain Prost voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Vuonna 1986 Prost voitti jälleen kuljettajien maailmanmestaruuden. pienoiskuva|Mvlaren MP4/4 Hävittyään kahtena peräkkäisenä vuotena valmistajien mestaruuden Williams-tallille vuosina 1986 ja 1987 McLaren suostutteli Hondan tukemaan McLarenia Williamsin sijasta vuonna 1988. McLaren voitti 16:sta kisasta uskomattomat 15, joista kymmenen oli kaksoisvoittoja. Ayrton Senna voitti kuljettajien maailmanmestaruuden ensimmäisenä vuotenaan McLarenilla. Seuraavana vuonna Honda esitteli uuden 3,5-litraisen vapaastihengittävän moottorin FIA:n kiellettyä turboahdetut moottorit. McLaren voitti jälleen molemmat tittelit, joista kuljettajien mestaruus ratkesi Alain Prostin eduksi Japanissa.

1990-luku

Vuonna 1990 Ayrton Senna voitti uransa toisen maailmanmestaruuden McLaren-Hondalla. Eroa toiseksi tulleeseen Alain Prostiin oli seitsemän pistettä. McLaren voitti myös valmistajien mestaruuden. Ayrton Sennan tallikaverina ajoi Gerhard Berger.

Kaudella 1991 Ayrton Senna voitti toisen peräkkäisen ja kolmannen maailmanmestaruuden McLaren-Hondalla. McLarenin pahin vastustaja oli Williams-Renault. Eroa oli 14 pistettä. Tallin kauden päätteeksi ottama neljäs perättäinen valmistajien mestaruus oli aikansa ennätys.

Kaudella 1992 Williams ja Nigel Mansell olivat ylivoimainen vastus kaikille talleille. Ayrton Senna oli pisteissä neljäs jääden huimat 58 pistettä Mansellille.

Kaudella 1993 Honda vetäytyi moottoritoimittajan roolista ja McLaren joutui tyytyään Fordin asiakasmoottoreihin Benettonin ollessa etuoikeutettu tehdastiimi. Ayrton Sennan tallikaveriksi palkattiin CART-mestari Michael Andretti. Andretti oli kuitenkin auttamattoman hidas, joten McLaren antoi hänelle potkut Italian GP:n jälkeen. Andrettin tilalle nostettiin testikuljettajan paikalta Mika Häkkinen. Andrettin jälkeen McLaren ei ottanut F1-tulokkaita suoraan kisakuljettajakseen, kunnes vuonna 2007 valitsi toiseksi kuljettajakseen Lewis Hamiltonin. Sennan päätöskisasta ottama voitto nosti McLarenin F1-historian voitokkaimmaksi talliksi yhteismäärällä 104 ohi Ferrarin. Kauden jälkeen Senna jätti tallin ja siirtyi kilpailemaan Williamsille.

left|thumb|Häkkinen Silverstonessa 1994.

Kaudella 1994 McLaren vaihtoi jälleen moottoritoimittajaa ranskalaiseen Peugeot'hon. Moottorit osoittautuivat kuitenkin tehottomiksi ja epäluotettaviksi eikä autosta ollut mestaruuskamppailuun. Häkkisen tallikaverina ajoi tuolloin Martin Brundle.

Kaudeksi 1995 McLaren valitsi moottoritoimittajakseen Mercedes-Benzin. Käytännössä moottorit valmisti Mercedes aluksi osittain ja myöhemmin kokonaan sen omistama Ilmor, joka on jatkanut moottoritoimittajana tähän päivään saakka, vuodesta 2005 Mercedes-Benz High Performance Engines -nimellä. Vuonna 2000 Mercedes-Benzin omistaja DaimlerChrysler AG osti 40% McLaren Groupista. Tallilla oli vaikeuksia kauden alussa, kun kuljettaja Nigel Mansell ei mahtunut ahtaaseen ohjaamoon, minkä vuoksi hänen tilallaan ajoi ensimmäisten osakilpailujen aikana Mark Blundell. Italian osakilpailussa Häkkinen ajoi palkintokorokkeelle sijoittuen toiseksi.

Vuonna 1996 McLarenilla oli muutamia mahdollisuuksia katkaista kolmatta vuotta kestänyt voitoton ajanjakso, mutta McLarenin ja Mercedeksen ensimmäistä yhteistä voittoa jouduttiin kuitenkin odottamaan kauden 1997 alkuun, jolloin edellisvuonna Häkkisen tallikaveriksi tullut David Coulthard voitti Australiassa. Ennen voittoa Häkkinen oli ajanut Mercedeksen moottorilla paalupaikan Luxemburgin osakilpailussa.

McLarenin sponsoriksi asettui tupakkayhtiö West. Uuteen nousuun tallin siivitti muun muassa aerodynamiikkanero Adrian Neweyn siirtyminen tiimin palvelukseen kaudesta 1998 eteenpäin. Häkkinen kävi raivoisan taistelun mestaruudesta Michael Schumacherin kanssa. Ratkaisevassa päätöskilpailussa Schumi sammutti autonsa lähtöruudukkoon, jolloin Häkkisen oli helppo ajaa mestarina maaliin. Tallitoveri David Coulthard oli kolmas. Tallin ansioluetteloon merkittiin myös saman vuoden tallimestaruus, joka on toistaiseksi myös McLarenin viimeinen valmistajien ykköstila. pienoiskuva|Häkkinen Kanadan GP:ssä 1999 Seuraavalla kaudella 1999 Häkkinen jatkoi mestaruustaistoa Michael Schumacherin kanssa. Tilanne muuttui kuitenkin Britannian GP:ssä, jossa Schumacher loukkasi jalkansa. Häkkisen haastajaksi nousi Schumacherin tallikaveri Eddie Irvine, joka haastoi Häkkisen aina viimeiseen kilpailuun asti. Jännittävien vaiheiden jälkeen Häkkinen kuitenkin otti toisen mestaruurensa McLarenille, mutta valmistajien sarjan voitto menetettiin Suzukan-päätöskisassa Ferrarille.

2000-luku

left|pienoiskuva|Häkkinen vuonna 2000 Yhdysvaltain GP:ssä. Kaudella 2000 Häkkinen tavoitteli kolmatta perättäistä mestaruutta. Kausi lähti kuitenkin vaikeasti käyntiin, kun Häkkinen keskeytti kauden kaksi ensimmäistä kilpailua, ja Schumacher pääsi pisteissä karkuun. Tilanne kuitenkin muuttui Schumacherin keskeytettyä kauden puolivälissä kolme kilpailua, jolloin Häkkinen pääsi hänen kantaansa voittamalla kilpailun ja sijoittumalla kahdesti toiseksi ja siirtyi MM-pistejohtoon kahden seuraavan kilpailun loisteliaalla voitollaan. Vielä kolme kilpailua ennen kauden päätöstä Häkkinen johti kahdella pisteellä Schumacheria, mutta Yhdysvaltain GP:n moottoririkko oli takaisku hänen MM-haaveilleen, ja Schumacherin voitettua myös Japanin GP:n hän voitti maailmanmestaruuden, ja Häkkinen jäi MM-pisteissä toiseksi.

Kaudella 2001 Häkkinen ei enää pystynyt haastamaan ylivoimaisia Ferrari-tallin autoja. McLarenin luotettavuusongelmat söivät miehen mahdollisuudet mestaruuteen, mikä vei Häkkisen motivaation. Suoritukset jäivätkin odotettua vaisummiksi. Häkkinen ilmoittikin siirtyvänsä vuoden sapattivapaalle, mutta odotetusti ilmoitti vuoden jälkeen lopettavansa lopullisesti. Englannin Silverstonessa ja USA:n Indianapolisissa hän tosin kuittasi kaksi hienoa voittoa. Kolmaskin oli erittäin lähellä; hän keskeytti Espanjan Barcelonassa johtopaikalta viimeisellä kierroksella moottoririkon takia.

Kaudella 2002 Häkkisen korvaajaksi tuli Sauber-tallista siirtynyt Kimi Räikkönen, jolloin tapahtui nuoren suomalaisen lopullinen läpimurto. Räikkönen toi autonsa kolmantena maaliin heti kauden avauskilpailussa Australiassa päästen näin ensimmäistä kertaa urallaan F1-kisan palkintokorokkeelle. Mestaruusmahdollisuudet söi McLarenin epäluotettavuus, joka johti 11 keskeytykseen. Aika-ajovertailussa nuori suomalainen voitti kokeneen tallikaverinsa David Coulthardin 10–7. MM-pisteitä kertyi yhteensä 24 kappaletta, joilla irtosi kokonaistuloksissa kuudes sija. Ranskan GP:ssä Kimi oli jo lähellä osakilpailuvoittoakin, mutta loppukierrosten liukastuminen öljyläikkään siirsi sen haaveen toteutumista vielä tulevaisuuteen.

Kaudella 2003 Räikkönen taisteli tosissaan maailmanmestaruudesta. McLaren aloitti vanhan auton kehitysversiolla, mutta auto oli kohtuullisen nopea ja varma. Räikkönen sijoittui kauden neljässä ensimmäisessä, vaiheikkaissa kilpailuissa kaikissa palkintokorokkeelle ja voitti ensimmäisen kilpailunsa Malesian GP:ssä. Räikkönen nousi palkintokorokkeelle peräti kymmenen kertaa ja haastoi kokeneen Michael Schumacherin aina päätöskisaan asti. Räikkönen joutui kuitenkin taipumaan Schumacherille vain kahdella pisteellä.

Kaudella 2004 McLarenista ei ollut kamppailemaan mestaruudesta. Mahdollisuudet vei auton luotettavuusongelmat. Räikköselle kauden 2004 huippuhetki osui Belgiaan Span radalle, jossa hän ajoi uransa toisen GP-voiton. Kauden ensimmäinen puolikas oli Räikköselle erittäin vaikea. Auto oli lupaavista talvitesteistä huolimatta susi. Kauden seitsemästä ensimmäisestä GP-kilpailusta viisi päättyi Räikkösen osalta keskeytykseen, mikä tarkoitti mestaruusmahdollisuuksien hautaamista. Kun McLaren sai vihdoin sinnikkäällä kehitystyöllä radalle kilpailukykyisen ajokin MM-sarjan jälkimmäiselle puoliskolle, näkyi se myös tuloksissa. Räikkönen ajoi Britannian GP:ssä paalupaikan ja sijoittui toiseksi. Hieman myöhemmin hän teki Belgiassa hienon nousun 10. lähtöruudusta voittoon. Britannian, Belgian ja Brasilian GP-kisojen ohella Räikkönen nousi palkintokorokkeelle vain Kiinan GP:ssä, jossa hän oli kolmas.