pienois|Boris Rybkin Boris Arkadjevitš Rybkin (; 19. kesäkuuta 1899 Novovitebsk, Jekaterinoslavin kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 27. marraskuuta 1947 Praha, TšekkoslovakiaХРОНОС: Рыбкин Борис Аркадьевич) oli neuvostoliittolainen NKVD:n virkamies, joka toimi 1930-luvulla Neuvostoliiton Helsingin-lähetystön toisena lähetystösihteerinä nimellä Boris Jartsev. Hän pyrki vuonna 1938 neuvottelemaan suoraan Suomen hallituksen kanssa Neuvostoliiton ja Suomen välisestä yhteistyöstä Saksan hyökkäyksen varalta. Nämä niin sanotut Jartsev-neuvottelut eivät johtaneet tulokseen.
Rybkinin puoliso oli myös NKVD:n palveluksessa ollut Zoja Voskresenskaja eli Zoja Jartseva.
Nuoruus Boruš Aronovitš Rivkin syntyi Jekaterinoslavin kuvermentissä ukrainanjuutalaiseen perheeseen 19. kesäkuuta 1899.
Rybkin liittyi Neuvostoliiton salaiseen poliisiin Tšekaan vuonna 1921 ja bolševikkipuolueeseen vuonna 1922 ja palveli Stalingradin alueella vuosina 1924–1929. Vuonna 1931 hänet lähetettiin Taškentiin Keski-Aasiaan ja myöhemmin Iraniin. Hän teki myös työmatkoja Ranskaan, Bulgariaan ja Itävaltaan.
Toiminta Suomessa
Syyskuusta 1935 Jartsev lähetettiin toisen luokan sihteerinä Neuvostoliiton lähetystöön Helsinkiin. Huhtikuussa 1938 Josef Stalin antoi Jartseville tehtävän neuvotella ulkoasiainministeri Rudolf Holstin kanssa. Jartsevin toimeksianto valmisteltiin NKVD:n virkailijoiden suppeassa piirissä välittömästi Stalinin alaisuudessa, eivätkä Neuvostoliiton ulkoministeri Maksim Litvinov ja ulkoasiainkansankomissariaatti olleet siitä tietoisia. Näin haluttiin Max Jakobsonin luonnehdinnan mukaan säilyttää tietty liikkumavara Neuvostoliiton virallisten elinten arvovallan säilyttämiseksi siinä tapauksessa, että Jartsevin aloite olisi vuotanut julkisuuteen ennen aikojaan.Jakobson 1999, s. 251.
Jartsev ja Holsti tapasivat ensimmäisen kerran 14. huhtikuuta 1938 Holstin virkahuoneessa ulkoministeriössä. Holstin muistiinpanojen mukaan Jartsev sanoi Neuvostoliiton hallituksen olevan varma siitä, että Saksa valmisteli hyökkäystä Neuvostoliittoa vastaan, mihin kuului sivustaisku Leningradiin Etelä-Suomen kautta. Jartsev ilmaisi neuvostohallituksen käsityksenä olevan, että Suomi ei kykenisi omin voimin torjumaan saksalaisten maihinnousua, ja vaikka Cajanderin hallitus kieltäytyisikin päästämästä saksalaisia maahan, Saksa saattaisi ”suomalaisten fasistien” avulla järjestää vallankaappauksen Hitlerille kuuliaisen nukkehallituksen pystyttämiseksi Helsinkiin.Jakobson 1955, s. 6–7.
Jartsevin mukaan Neuvostoliitto halusi rajansiirtoa Karjalankannaksella, jottei Suomen puolelta kyettäisi ampumaan raskaalla tykistöllä kohti Leningradia sekä joitain Suomenlahden saaria, jottei Neuvostoliiton laivastoa kyettäisi saartamaan Suomenlahden pohjukkaan. Suomenlahden saarien osalta olisi riittänyt pitkäaikainen vuokrasopimus. Toisaalta myös aluevaihdoksiin oltiin valmiit. Neuvostoliitto olisi tarjonnut 183 neliökilometriä alueita Repolasta ja Porajärveltä, missä oli heimosotien aikana haluttu liittyä Suomeen. Jartsevin neuvottelujen aloittamiseen johti ratkaisevasti maaliskuussa 1938 suoritettu Anschluss eli Itävallan liittäminen Saksaan, mikä Neuvostoliiton näkökulmasta merkitsi ensimmäistä repeämää Neuvostoliiton läntisessä puskurivyöhykkeessä.Jakobson 1955, s. 9. Jartsev toisti Holstille Neuvostoliiton silloisen Helsingin-lähettilään Eric Assmusin pääministeri T. M. Kivimäelle vuonna 1935 esittämän varoituksen, ettei puna-armeija jäisi sodan mahdollisesti syttyessä Rajajoen taakse odottamaan saksalaisten hyökkäystä. Toisaalta Jartsev vakuutti Neuvostoliiton haluavan kunnioittaa Suomen itsenäisyyttä ja alueellista koskemattomuutta.Seppo Zetterberg (toim.): Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 677–678. Helsinki: Otava, 1987.
Jo ensimmäisellä käynnillään Holstin luona Jartsev korosti, että hänen aloittamistaan keskusteluista ei saanut puhua kenellekään sivulliselle, ei edes Neuvostoliiton lähettiläälle Vladimir Derevjanskille. Asia pysyikin pitkään vain hyvin pienen piirin tiedossa; Holsti kertoi siitä tiettävästi pääministeri A. K. Cajanderille ja valtiovarainministeri Väinö Tannerille, mutta ei esimerkiksi Maalaisliiton vahvalle miehelle, puolustusministeri Juho Niukkaselle. Presidentti Kyösti Kallio lienee saanut tiedon Jartsevin ehdotuksista, mutta ei tiedetä, miten hän niihin reagoi. Puolustusneuvoston puheenjohtaja marsalkka C. G. E. Mannerheim ja puolustusvoimain komentaja kenraali Hugo Österman eivät saaneet tietoja Jartsevin ja Holstin keskusteluista. Holsti tiedotti Jartsevin käynnistä myös Ruotsin ulkoministerille Rickard Sandlerille – Suomen Tukholman-lähetystön ohi – ja Britannian Helsingin-lähetystölle. Näin Suomen Tukholman- ja Lontoon-lähettiläät J. K. Paasikivi ja G. A. Gripenberg joutuivat kiusalliseen tilanteeseen, koska heidän asemamaidensa ulkoministeriöt tiesivät Suomen tilanteesta enemmän kuin he itse. Holstin toiminta lisäsi häneen kohdistunutta epäluottamusta.Jakobson 1999, s. 253.
Holstin lisäksi Jartsev kävi myöhemmin keskusteluja pääministeri Cajanderin, valtiovarainministeri Tannerin ja pääministerin sihteerin Arvo Inkilän kanssa.Jakobson 1999, s. 252. Inkilän kertoman mukaan Jartsev jopa yritti lahjoa Holstia tiedustelemalla, olisiko tältä saatavissa henkilökohtainen hyväksyntä Neuvostoliiton ehdotuksille, jos hänelle taattaisiin ”huoleton toimeentulo ja loistavat elinehdot”.Jakobson 1999, s. 259. Jartsevin neuvotteluyhteys Holstiin katkesi tämän jouduttua eroamaan ulkoministerin paikalta marraskuussa 1938. Uusi ulkoasiainministeri Eljas Erkko, joka oli Holstin tavoin anglofiili, keskitti ulkopolitiikan kokonaan itselleen ja syrjäytti muut Cajanderin hallituksen ministerit sen hoidosta. Erkko teki selväksi, ettei hän halunnut neuvotella salamyhkäisesti toisen luokan lähetystösihteerin Jartsevin kanssa, ja että sopimus minkä tahansa suurvallan kanssa merkitsisi Suomen luopumista puolueettomuuspolitiikasta.Jakobson 1999, s. 260. Lisäksi Erkko kielsi alaisiltaan yhteydenpidon Jartseviin.Vesikansa, Jyrki: Salainen asiamies tarjosi aluevaihtoa. Mainilan laukaukset: Iltalehden erikoislehti 2019, s. 10–11. Alma Media. Pääministeri Cajanderin mielestä asia kuului ulkoasiainministerille ja Jartsev yritti päästä presidentti Kallion puheille, mutta hän ei saanut tapaamista.
Jakobsonin mukaan Jartsevin ja suomalaisten keskusteluissa paljastui länsimaisen ja neuvostoliittolaisen järjestelmän välinen kuilu. Jartsev sanoi ymmärtävänsä, että Suomen ulkopolitiikan pohjoismaisen suuntauksen uskottavuus romahtaisi, jos Suomi tekisi julkisen yhteistyösopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Niinpä hän ehdotti täysin salaista sopimusta. Jakobsonin mukaan Jartsev ei ymmärtänyt, että tällainen ei ollut avoimessa yhteiskunnassa mahdollista. Kun Suomessa kaikki, mikä ei nimenomaan ollut määrätty salassa pidettäväksi, oli julkista, Neuvostoliitossa taas kaikki, mitä ei kerrottu julkisesti, oli salaista.
Maaliskuussa 1939 Neuvostoliitto nosti neuvottelut viralliselle tasolle, kun lopulta Neuvostoliiton Rooman-suurlähettiläs Boris Stein, jonka ilmoitettiin saapuneen Suomeen ”hoitamaan terveyttään”, esitti Erkolle Suomenlahden saarien vuokraamista.Jakobson 1955, s. 121. Erkko kieltäytyi vedoten Suomen puolueettomuuteen. Puolustusneuvoston puheenjohtaja Mannerheim piti Suomenlahden ulkosaaria vaikeasti puolustettavina eikä nähnyt haittaa rajansiirrosta Suomenlahdella. Suomen ja Neuvostoliiton neuvotteluista tiesi tässäkin vaiheessa vain kourallinen johtavia poliitikkoja; äänestäjät kävivät vaaliuurnilla heinäkuun 1939 eduskuntavaaleissa onnellisen tietämättöminä.Jakobson 1999, s. 262.
Myöhempi ura Jartsev siirtyi Ruotsiin 21. lokakuuta 1941 NKVD:n ulkomaantiedustelun vakinaiseksi residentiksi eli paikalliseksi päälliköksi. Jartsevin tehtävänä Ruotsissa oli poliittinen tiedustelu. Hän hoiti myös Suomeen kohdistuvaa tiedustelua asiamiesten avulla ja valmisteli alkuvuonna 1942 Kerttu Nuortevan siirtymistä Suomeen. Heinäkuussa 1943 Jartsev kutsuttiin Moskovaan ja lähetettiin rintamatehtäviin. Hän kuoli auto-onnettomuudessa Prahassa Tšekkoslovakiassa vuonna 1947.
Avioliitto Jartsevin puoliso oli Zoja Voskresenskaja (1907–1992), joka oli 1930-luvun lopulla virallisesti neuvostoliittolaisen matkatoimiston Inturistin edustaja Helsingissä, mutta todellisuudessa miehensä tavoin NKVD:n agentti. Vanhemmiten Voskresenskajasta tuli Neuvostoliitossa tunnettu kirjailija.Jakobson 1999, s. 251.
Jälkimaine Suurelle yleisölle Jartsevin nimi ja rooli paljastuivat vasta vuosia sotien jälkeen Tannerin vuonna 1950 julkaistuista muistelmista. Jakobsonin luonnehdinnan mukaan Jartsevista tuli kaikkien niin kutsuttujen kotiryssien kantaisä; Jartsevin saamasta kohtelusta huonoa omaatuntoa kantaneet suomalaiset poliitikot kuvittelivat, että jokaisella Neuvostoliiton Helsingin-lähetystön toisen luokan lähetystösihteerillä oli kuuma linja Kremliin.Jakobson 1999, s. 249.
Vuosina 1978–1979 esitetyssä, Matti Tapion ohjaamassa televisiosarjassa Sodan ja rauhan miehet Jartsevia näyttelee Timo Kankainen.Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1980, s. 398. Helsinki: Otava, 1979. .
Lähteet Jakobson, Max: Diplomaattien talvisota. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1955. Jakobson, Max: Väkivallan vuodet: 20. vuosisadan tilinpäätös I. Helsinki: Otava, 1999.
Viitteet
Luokka:Bolševikit Luokka:Liikenneonnettomuudessa kuolleet Luokka:Neuvostoliittolaiset diplomaatit Luokka:Talvisota Luokka:Vuonna 1899 syntyneet Luokka:Vuonna 1947 kuolleet