Karismaattinen liike eli karismaattinen kristillisyys on ekumeeninen kristillinen liike, joka korostaa sellaisia ilmiöitä, jotka ovat Uuden testamentin armolahjojen ilmentymiä.McGraith 2000, s. 231 Karismaattinen liike läpäisee eri kirkkokuntia ja yhteiskuntaluokkia. Helluntailaisperäisen ja prostestanttisen kristillisyyden ohella karismaattinen kristillisyys on saanut vahvan jalansijan myös esimerkiksi katolisen kirkon piirissä. Yleisimmin karismaattisuudella viitataan kuitenkin helluntailais-karismaattiseen kristillisyyteen.Pesonen & Sakaranaho 2020, s. 214
Karismaattiselle kristillisyydelle on ominaista Pyhän Hengen toiminnan korostaminen, jumalallisen läsnäolon kokemus sekä spontaani ja epämuodollinen uskonnonharjoittamisen tyyli. Keskeistä ovat Raamatun korinttolaiskirjeessä mainitut armolahjat. Eri karismaattisten kirkkojen, liikkeiden ja suuntausten painotukset ovat erilaisia. Karismaattisuuden käsite tulee kreikan armolahjaa tarkoittavasta sanasta kharisma.Heino 1997, s. 61-62
Karismaattisen kristillisyyden kehitys voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen: helluntailaisuuden syntyyn ja leviämiseen, karismaattisuudeen laajentumiseen perinteisten kirkkokuntien pariin sekä uuskarismaattisuuteen. Karimaattista liikehdintää on tapahtunut myös eri mantereilla ja niiden välillä.Pesonen & Sakaranaho 2020, s. 215 Viime vuosikymmeninä yksi karismaattisuuden näkyvä ilmentymä on ollut maailmanlaajuisesti levinneet megakirkot.Pesonen & Sakaranaho 2020, s. 216
Helluntailais-karismaattisiin seurakuntiin ja liikkeisiin kuului vuonna 2021 yli 655 miljoonaa jäsentä, mikä on yli neljäsosa maailman noin kahdesta miljardista kristitystä. Center for the Study of Global Christianity-keskuksen mukaan näistä noin 305 miljoonaa kuului karismaattisiin seurakuntiin ja liikkeisiin. Erityisen voimakasta karismaattisen kristillisyyden kasvu on Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa.
Oppi Raamatun mukaan armolahjat ovat Jumalan antamia erityistaitoja hengelliseen palveluun. Tunnetuimpia armolahjoja ovat kielilläpuhuminen, profetoiminen ja rukouksella parantaminen. Kielilläpuhuja puhuu vieraalla kielellä tai niin sanotulla enkelien kielellä, jonka joku toinen voi tulkita kuulijoiden ymmärtämälle kielelle. Profetoiminen tarkoittaa Jumalan tahdon tai sanojen tuomista jollekulle, joillekin tai johonkin tilaisuuteen. Karismaatikkojen mukaan yleisimpiä parantamisilmiöitä ovat jalkojen pidentämiset tai muut selvästi havaittavat muutokset. Ilmiön yleisyydestä huolimatta siitä on varsin vähän lääketieteellisiä tutkimuksia.
Profetian, tiedonsanan, ilmestyksen, kielilläpuhumisen tai kielten selityksen kautta karismaatikot katsovat saavansa Jumalalta selkeitä viestejä siitä, miten heidän tulisi elää tai toimia.Profeetan tilitys, s. 12, 22-24, 26-28, 32 Osassa uudempaa karismaattista liikehdintää katsotaan Pyhällä Hengellä täyttymisen ilmenevän esimerkiksi ”pyhänä nauruna”, erilaisena nykimisenä, kaatumisena (ks. Niilo Yli-Vainio) tai juopumisen kaltaisena tilana.
Karismaattinen liike, samoin kuin muu herätyskristillisyys, korostaa konkreettisen, henkilökohtaisen jumalasuhteen merkitystä. Karismaattinen liike opettaa yleisesti, että Jumala voi puhua yksittäiselle kristitylle ja johdattaa rukouksen kautta elämässä oikeaan suuntaan.Profeetan tilitys, s. 46-48 Toisin kuin monissa muissa herätysliikkeissä, ihmisestä jolla on armolahja, voi tulla karismaattisissa ryhmissä tärkeä Jumalan sanan ja tahdon tulkitsija. Tämä voi olla hyvä asia mutta voi myös aiheuttaa epätervettä vallankäyttöä seurakunnassa.
Positiivisen käsityksen mukaan karismaattisuuteen liittyy valoisa elämänasenne ja kokemus siitä, että Jumala lahjoittaa uskovalle ilon ja rauhan Pyhän Henkensä välityksellä. Negatiivisen käsityksen mukaan taas karismaatikko on henkilö, joka antautuu liiaksi tunteiden ja subjektiivisuuden valtaan uskonelämässään.
Karismaattinen liike ei ole opillinen liike vaan laaja-alainen ekumeeninen karismaattisuutta korostava herätysliike, joka pyrkii vaikuttamaan karismaattisten armolahjojen leviämisessä ja uudistamaan seurakuntia yli kaikkien seurakunta- ja kirkkokuntarajojen.Karismaattinen liike, s. 47, 86-89Henkikaste ja kielilläpuhuminen, s. 24Valtonen, s. 92-93 Sakramenteissa karismaattiseen liikkeeseen kuuluvat noudattavat samanlaisia käytäntöjä kuin emäkirkkonsa, tai jos kyseessä on allianssipohjainen yhteisö, niin pidättäytyvät niistä turhien oppiriitojen välttämiseksi.
Historia Tausta Vaikka nykyaikaisen karismaattisen liikkeen synty usein ajoitetaan 1960-luvulle Yhdysvaltoihin, ammensivat nuo liikkeet paljon vanhemmasta amerikkalaisesta maallikkosaarnaajaperinteestä. Jo ennen itsenäistymistä Amerikan siirtokunnissa saavuttivat suosiota erilaiset hurmoshenkiset ja karismaattiset saarnaajat. Englantilainen saarnaaja George Whitefield kiersi runsaasti siirtokunnissa vaatimassa syntisiltä parannuksen tekoa. Hänen kuuluisin Amerikan-matkansa tapahtui 1739. Samoin kuin muut johtavat herätyssaarnaajat – muun muassa Jonathan Edwards Uudessa Englannissa ja Theodore Freylinghuysen New Jerseyssä – Whitefield julisti, että kaikki uskovat kristityt voivat kokea ”uudestisyntymisen”, jos he todella antavat sielunsa Kristukselle. Vaikka Whitefield puhui enemmän Jumalan rakkaudesta kuin helvetin kauhuista, kaikui hänen kantava äänensä kuin tuomion pasuuna syntisten korvissa. Ihmisiä kertyi tuhatmäärin kuulemaan virallisten kirkkojen ulkopuolella pidettyjä tulisia saarnoja. Whitefield tehosti julistustaan hurjalla naurulla, laulamalla kesken kaiken, rajuilla kädenliikkeillä ja pyörähdyksillä, jotka pian saivat hänen kuulijansa huudahtelemaan, tanssimaan ja kiemurtelemaan maassa. Tämä tulkittiin Herran hengen tarttumiseksi heihin.Miller, William: Yhdysvaltain historia, kolmas luku, WSOY, 1969.
Kääntymysten määrä paisui kaikkialla, minne Whitefield saapui. Aikakautta kutsutaan Yhdysvaltain historiassa ”suureksi herätykseksi” (”The Great Awakening”). Silti tämä ensimmäinen laaja uskonnollinen joukkoliike paloi pian loppuun. Se jätti kuitenkin amerikkalaiseen uskonnolliseen elämään vahvan tunnepohjaisen sävyn, ja siitä tuli esikuva myöhemmille herätysliikkeille, jotka ovat uudistaneet uskontoa Amerikassa ja nykyisin myös maailmanlaajuisesti.
Nykyisen karismaattisen liikkeen synty Karismaattisen liikkeen katsotaan saaneensa alkunsa vuonna 1959 Kaliforniasta, Los Angelesin lähellä olevasta Van Nuyisin episkopaaliseurakunnasta.Valtonen, s. 87, 108-109 Liike herätti syntyaikanaan huomiota seurakunnassa ilmenneiden armolahjojen ja kielillä puhumisen vuoksi. Aikaisemmin nämä ilmiöt olivat tulleet esille pääasiassa vain helluntaiherätyksessä.Mihin suomi tänään uskoo, s. 61 Karismaattisen liikkeen keulakuvaksi nousi Van Nuyisin episkopaalisen Pyhän Markuksen korkeakirkollisen seurakunnan kirkkoherra Dennis Bennett, joka joutui eroamaan kirkostaan, kun oli kertonut kärsimyssunnuntaina huhtikuussa 1960 pitämässään kokouksessa täyttyneensä Pyhällä Hengellä. David J. du Plessis oli myös keskeinen vaikuttaja karismaattisessa liikkeessä.Mihin suomi tänään uskoo, s. 37-38, 31-32Karismaattinen liike, s. 20-21 Henkikaste ja kielilläpuhuminen, s. 23 Bennett siirtyi Seattleen toisen episkopaalikirkon papiksi ja saarnasi kokemuksistaan. Kirkko kasvoi varsin nopeasti, ja Bennett sai julkisuutta Newsweek- ja Time-lehdissä. Hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan nimeltä Aamulla kello yhdeksän.
1960-luvulla karismaattisen liikkeen syntymiselle loivat maaperää karismaattiset kansainvälisesti tunnetut uskolla parantajat, kuten Oral Roberts, T. L. Osborn ja Kathryn Kuhlman. David Wilkersonin Risti ja linkkuveitsi ja John L. Sherill He puhuvat uusilla kielillä kirjat avasivat myös tietä karismaattiselle herätykselle.Karismaattinen liike, s. 19 Uusi herätys ja Raamattu, s. 6 Liike sai runsaasti julkisuutta, kun tunnettuja julkisuuden henkilöitä, kuten muusikot Pat Boone ja Johnny Cash, liittyi mukaan siihen.
Täyden evankeliumin liikemiesten kansainvälinen veljesliitto (The Full Gospel Business Men's Fellowship International) on eri kirkkokuntiin kuuluvien kristittyjen liike- ja ammattimiesten ryhmä, jonka tarkoituksena on julistaa ”täyttä evankelista sanomaa henkikasteesta, jonka todisteena on kielilläpuhuminen”. Tämä ryhmä on erityisen paljon myötävaikuttanut karismaattisen herätyksen leviämiseen eri kirkkokuntiin.Karismaattinen liike, s. 18
Karismaattinen herätys oli yleensä rajoittunut protestanttisiin kirkkoihin vuoteen 1967 asti. Vuonna 1962 pidetty Vatikaanin toinen kirkolliskokous laati Pyhän Hengen työhön ja armolahjoihin positiivisesti suhtautuvan linjavedon. Katolisen kirkon karismaattinen herätys sai alkunsa siitä, kun kolmessa Yhdysvaltojen katolisessa yliopistossa joukko professoreja ja ylioppilaita oli kokoontunut pitkän ajan kuluessa rukoilemaan sekä tutkimaan apostolien tekoja.
Pittsburgissa sijaitsevan katolisen Duquesnen yliopiston professori Ralf Keifer ja professori William Storeyh olivat lukeneet David Wilkersonin Risti ja linkkuveitsi -kirjan sekä John L. Sherill kirjan He puhuvat uusilla kielillä. Nämä kirjat olivat tehneet heihin suuren vaikutuksen, olivat saaneet heidät kaipaamaan Pyhän Hengen täyteyttä. Keifer ja Storeyh ottivat yhteyttä karismaattisten episkopaalien ryhmään ja saivat kokea henkikastekokemuksen ja kielilläpuhumisen, jonka vaikutuksesta karismaattinen liike alkoi katolisten keskuudessa.Karismaattinen liike, s. 21-22, 25-27Valtonen, s. 87Valentina Ciciliot: The Origins of the Catholic Charismatic Renewal in the United States: Early Developments in Indiana and Michigan and the Reactions of the Ecclesiastical Authorities Studies in World Christianity Euppublishing.com
Vaikutus tunnustuskunnittain Luterilaisuus Suomen luterilaisten keskuudessa karismaattinen liike levisi nopeasti helluntailaisen saarnaaja Niilo Yli-Vainion vuonna 1977 alkaneen suurkokoustoiminnan saaman suuren julkisuuden kautta. Ensimmäiset uutiset luterilaisen kirkon karismaattisesta liikkeestä ilmestyivät lehtiin vuonna 1978, jolloin lehdet kirjoittivat: ”Nyt kaatuu kirkossakin.” Vuonna 1995 karismaattista toimintaa oli 13 prosentissa luterilaisista seurakunnista.
Luterilaisen kirkon sisällä esiintyvä karismaattinen liike on tunnettu vuodesta 1978 lähtien nimellä Hengen uudistus kirkossamme. Toimintaa tukemassa ovat Kansan raamattuseura, Kansanlähetys ja Suomen raamattuopisto. Järjestöön kuuluu noin 2 000 jäsentä, ja järjestön lehtenä toimii Kädenojennus-lehti.Mihin suomi tänään uskoo, s. 62Valtonen, s. 96-104
Suomessa karismaattinen herätys otettiin myönteisesti vastaan luterilaisten keskuudessa. Arkkipiispa Mikko Juva antoi myönteisiä lausuntoja herätyksestä muun muassa Suomen Kuvalehden sivuilla. Samoin uuteen herätykseen suhtautui Pirkkalan kirkkoherra Erkki Pennanen todeten, että rakkaus on uuden herätyksen tuntomerkki eivätkä kaatumiset ja kielilläpuhumiset, vaikka niihin kiinnitetäänkin eniten huomiota.Uusi herätys ja Raamattu, s. 8-10
Karismaattisen liikkeen vaikutuksesta karismaattisen herätyksen vastaanottaneet kirkot saivat runsaasti uusia kävijöitä.Uusi herätys ja Raamattu, s. 10-11
Leo Meller on voimakkaasti vaikuttanut karismaattisen liikkeen leviämiseen Suomessa järjestämällä karismaattisia kokouksia 1970-luvulla. Leo Meller kutsui toukokuussa 1972 Jim Palosaaren ja 40 Jeesus-liikkeen edustajaa Suomeen. Hakaniementorilla pidettiin ulkoilmakokous, ja sitten osallistujat marssivat Taivallahden kirkkoon. Jim Palosaari, jota kutsuttiin parrakkaaksi hippijohtajaksi, antoi Jeesus-liikettä koskevan haastattelun Helsingin Hospiz-kabinetissa Vuorikadulla, sanoen: ’’Jeesus-liike on Jeesuksen liikehdintää Pyhän Hengen vuodatuksessa.” Hengen vallankumous, s. 13-14