pienoiskuva|Päijänne ja lähijärvet: eteläpuolinen Vesijärvi, kaakkoispuolella sijaitsevat Ruotsalainen ja Konnivesi sekä pohjoispuoliset Leppävesi, Saraavesi, Vatianjärvi, Kuusvesi ja Lievestuoreenjärvi. pienoiskuva|Päijänne-purjehduksen osallistujat alittavat Kärkistensillan.
pienoiskuva|Monet Päijänteen rannoista ovat kivikkoisia. Kuvassa Päijänteen kansallispuistoon kuuluvan Haapasaaren lounaisrantaa. pienoiskuva|Varsinkin Päijänteen eteläosissa monet saarista ovat hiekkarantaisia. pienoiskuva|Veneillä pääsee Vesijärveen ja sieltä Lahteen nousemalla ensin Vääksyn kanavaan. Päijänne (ruotsiksi Päijänne, aikaisemmin Päjäne) on Kymijoen vesistön pääjärvi, joka sijaitsee Päijät-Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen maakuntien alueilla. Päijänteen vesipinta-ala on noin 1 100 neliökilometriä, minkä lisäksi on saaria noin 330 neliökilometriä. Se on Suomen toiseksi suurin järvi ja laskee Kymijokea myöten Suomenlahteen. Päijänteessä sijaitsee Suomen sisävesien syvin kohta, jossa on 95,3 metriä syvää.
Etymologia Päijänne on järvennimenä harvinainen siitä syystä, ettei siitä tiedetä oikeastaan mitään. Sanan merkitys ja alkuperä, eli etymologia, ei ole selvinnyt. Vaikka nimestä on esitetty lukuisia selityksiä, ei niistä mikään ole saanut laajaa kannatusta. Päijänteen ympäristössä on runsaasti saamenkielisiä paikannimiä ja onkin otaksuttu, että järven nimi olisi tullut suomen kieleen aikaisemmilta saamenkielisiltä asukkailta. Myöskään saamenkieliset sananselitykset eivät ole tarjonneet uskottavaa etymologiaa, joka olisi vakuuttanut suuren enemmistön. Päijänteen nimi on Suomen vanhimpia kirjoitettuja paikannimiä. Ensimmäinen kirjallinen merkintä siitä on vuodelta 1472 ruotsinkielisellä kirjoitusasulla Peijnde. Muita varhaisia kirjoitusasuja ovat olleet Peijendaranda (1474), Peynthe (1540), Pejene siön (1748), Paijane (1772), Päijäne sjö (1775) ja Päjiänä (1786). Suomen murteellisista muodoista mainittakoon Päijännie. Edellisten esimerkkien valossa voidaan olla vakuuttuneita, että nimeä on käytetty kauan ennen kuin se on merkitty asiakirjoihin. Sen alkuperä ja kieli on todennäköisesti tuntematon, sillä se ei vaikuta olevan ruotsin-, suomen- tai saamenkielestä johdettu nimi. Nimi on ajateltu olevan tuntematonta muinaiskieltä, joka olisi periytynyt uusia kieliä puhuneille asukkaille sellaisenaan tai vähän kerrallaan muuntuen. Selitys tuntuu uskottavalta, sillä valtavan kokoisen järven nimi tuskin vaihtuu noin vain.
Päijänne-nimisiä järviä ja niiden ympäristön maastonkohteiden Päijänne-johdoksia tunnetaan Suomesta monia. Muut Päijänteet ovat yleensä pieniä suolampia, jotka vaikuttavat esiintyvän lähinnä muinaisten hämäläisten eränautinta-alueilla.
Maantiede Yleistä
Järvi on Vaajakosken Naissaaresta Asikkalan Kopsuonlahdelle mitattuna 121 kilometriä pitkä ja sen suurin leveys on yli 28 kilometriä. Tämän leveyden se saavuttaa sekä Jämsän keskustaajaman että Kuhmoisten kirkonkylän kohdilla. Päijänne ulottuu Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen alueille, ja sen vesialue on jakautunut Jyväskylän, Toivakan, Muuramen, Jämsän, Luhangan, Kuhmoisten, Sysmän, Padasjoen ja Asikkalan kuntien alueille. Järven leveydestä johtuu, että eri puolilla järveä on omat kunnat ja niiden kuntarajat kohtaavat toisensa järven keskellä. Järven pohjoispäässä Jyväskylä ja Toivakka kohtaavat näin Muuramen kuntarajan, Jämsä kohtaa Luhangan, Kuhmoinen kohtaa sekä Luhangan että Sysmän, ja etelässä Padasjoki kohtaa siellä Sysmän ja Asikkalan kuntarajan. Asikkala sijaitsee järven eteläpäässä ja siihen kuuluu siellä järven länsi- ja itärantoja. Näin käy myös pohjoispäässä, kun Jyväskylään on liitetty kuntaliitoksella Korpilahti, jolla oli alueita myös itärannalla. Maakuntien välinen raja seuraa ensin Kuhmoisten ja Padasjoen välistä rajaa järvenselälle, seuraa järvenselkää Sysmän ja Kuhmoisten välisenä rajana, ja siirtyy itään rannalle Luhangan ja Sysmän väliseksi rajaksi.
Päijänteen pinta-ala on 1 083 neliökilometriä (km²) ja sen tilavuus on 15,4 kuutiokilometriä (km³). Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Suomen suurimman järven Saimaan tilavuus on noin 36 km³ ja Inarijärven tilavuus on 15,5 km³. Järven keskisyvyys on näin laskettuna 16,2 metriä, mutta järven pohja on hyvin epätasainen. Järvessä on useita yli 70 metrin syvyyteen ulottuvia syvänteitä. Järven pohjoisosassa sijaitsee yli 90 metrin syvyyteen ulottuva syvänne. Sen syvin virallisesti mitattu kohta, 95,3 metriä, sijaitsee Ristinselällä Toivakan Rappukallion edustalla. Useissa tietosanakirjoissa esiintyy tieto, jonka mukaan syvin kohta olisi peräti 104 metriä syvä. Tieto perustuu venäläisten mittaustulosten mahdollisesti virheelliseen tulkintaan. Kuitenkin tuoreemmissa tekniikkasukeltaja Matti Kannelan sukeltamalla tehdyissä mittauksissa syvänteen syvyydeksi on jälleen saatu 104 metriä, pienestä noin 20 neliömetrin kokoisesta painaumasta, mutta ympäristökeskuksen kaikuluotaamalla tehdyt mittaukset eivät onnistuneet vahvistamaan havaintoa. Päijänteen saaret
Järven vesialaan voidaan lisätä 2 690 saarten yhteispinta-ala, joka on noin 232 neliökilometriä, jolloin saadaan järven rantaviivan sisään jäävä pinta-ala. Saaret muodostavat näin ajateltuna 18 % järven pinta-alasta. Suurimpia saaria ovat muun muassa Virmailansaari, Salonsaari, Judinsalo, Onkisalo, Paatsalo, Muuratsalo, Haukkasalo ja Vuoritsalo. Saarten suuren määrän ja lukuisten lahtien sekä niemien vuoksi järven vaihteleva rantaviiva on 2 789 kilometriä pitkä. Saaret vievät tästä pituudesta 1 449 kilometriä ja mantereen rantaviiva 1 340 kilometriä. Järven mantereen rantaviiva on 11 kertaa pitempi kuin järven suurin pituus.
Järvenosat Päijänne ja sen lähialueet muodostavat viranomaistiedoissa varsin suuren kokonaisuuden, joten se on pilkottu kolmeen osaan: Asikkalanselän alue (vesistöaluetunnus 14.21), Päijänteen alue (14.22) ja Ristiselän alue (14.23). Nämä kolmannen jakovaiheen osat sisältyvät laajempaan toisen jakovaiheen Suur-Päijänteen alueeseen (14.2). Tässä toimitaan myös Päijänteen osalta samoin, jotta järven tietoja ei tarvitsisi yhdistellä ja jotta artikkelin tekstimäärä pysyisi kohtuullisena.
Päijänteen pohjoisosa
Päijänteen pohjoisosaan kuuluu se osa järveä, joka jää Korpilahden kirkonkylän länsipuolella Kärkistensalmen sillan itä- ja pohjoispuolelle. Järvenosa on noin 30 kilometriä pitkä, mikä on neljäsosa koko järven pituudesta, ja sen pinta-ala on 141,1 neliökilometriä, joka on 13 % koko järven pinta-alasta. Järvenosan merkittävin piirre on ollut Jyväskylän kaupungin, Vaajakosken taajaman, Muuramen keskustaajaman ja Säynätsalon kirkonkylän yhteisvaikutus rantarakentamiseen, järven käyttöön ja sen ympäristövaikutuksiin.
Päijänteen keskiosa
Päijänteen keskiosa käsittää Päijänteestä sen osan, joka jää Kärkistensalmen eteläpuolelle ja Pulkkilanharjun pohjoispuolelle. Se on 86 kilometriä pitkä, joka on noin kaksi kolmasosa järven pituudesta, ja sen pinta-ala on 864,9 neliökilometriä, joka on 80 % sen pinta-alasta. Järvenosa kuuluu kuudelle kunnalle tai kaupungille, joista Jämsä on teollisesti merkittävin. Sen merkitys vesiliikenteelle on ollut suurin, mutta nykyään se ei enää ole merkittävä nyky-yhteiskunnan toiminta-alueena. Vesialueen eteläosassa sijaitsee laaja Päijänteen kansallispuisto.
Asikkalanselkä
Asikkalanselkä muodostaa Päijänteen eteläpään sen osan, joka jää järveä ylittävän Pulkkilanharjun eteläpuolelle ja joka sisältyy viranomaistiedoissa Asikkalanselän lähialueeseen (14.211). Järvenosa on 28 kilometriä pitkä, joka on noin neljäsosa Päijänteen pituudesta, ja sen pinta-ala on 76,9 neliökilometriä, joka on 7 % sen pinta-alasta. Järvenselän rikkoo varsin suuri Salonsaari ja jonka ympärille jää vähän vettä. Pulkkilanharjussa on kolme virtaavaa salmea Päijänteen keskiosasta, ja eteläraja on Vääksyn suuri harjujakso, josta Vesijärvi laskee Vääksyn kanavaa pitkin. Kalkkisten koski aloittaa vesialueen koillisosassa Kymijoen virran.
Historia Muinais-Päijänne
Järviallas, johon Päijänne on muodostunut, on syntynyt, kun mannerjäätikkö on kuluttanut kalliomurroksia viime jääkauden aikana. Kun mannerjää jääkauden jälkeen poistui Suomesta, jäi järviallas ensin Itämeren Yoldia- ja Ancylusvaiheiden ajaksi vedenpinnan alle. Maankohoaminen nosti kallioperää vedestä ja Päijänteestä muotoutui Itämeren Ancylusvaiheen ajaksi varsin pitkäksi lahdeksi. Vasta noin 10 000 vuotta sitten Kärnänkosken kynnys kohosi hiljalleen Itämeren vedenpinnan yläpuolelle. Silloin Päijänne kuroutui omaksi järvekseen, joka laski aluksi nykyisen Viitasaaren seuduilla suoraan Itämereen. Maankohoamisen seurauksena Kärnänkoskelta alkava lasku-uoma ensin piteni, mutta myöhemmin se laski pääuoman eteen syntyneiden järvien läpi. Näitä olivat Muinais-Kolima ja Muurasjärven Kotajärvi. Myöhemmin laskureitin viimeinen osuus kulki Pihtiputaalta Kotajokea myöten Kalajokeen ja siitä Pohjanlahden Perämereen.
Muinais-Päijänteenä tunnettu järvivaihe syntyi noin 8 500 vuotta sitten (noin 6500 eaa.), kun Muinais-Koliman vedenpinta kohosi Kärnänkosken korkeudelle ja Kolima yhtyi Päijänteeseen. Koliman nopeampi vedenpinnan nousu Päijänteeseen verrattuna johtui seudun epätasaisesta maankohoamisesta. Järvialtaiden luoteispäät kohosivat hieman nopeammin kuin niiden kaakkoispäät. Silloin järvien vesialtaiden vesi siirtyi kohti kaakkoisia rantoja kun samalla laskukynnyksen vedenkorkeus säilyi entisellään. Koliman kaakkoispäässä sijaitsi Kärnänkoski, jossa vedenpinta kohosi juuri näin. Järvialtaan kallistuminen jatkui tämänkin jälkeen, kun sen pohjoispäässä siihen kuului lopulta nykyiset Päijänne, Kolima, Keitele, Lievestuoreenjärvi ja Kuuhankavesi. Keskiosassa ja eteläpäässä siihen kuuluivat Muurasjärvi, Vesijärvi ja Ruotsalainen. Tämä Muinais-Päijänteen laajimman vaiheen korkein rantataso, jota kutsutaan Muinais-Päijänne-rantatasoksi, syntyi noin 6100 eaa. Päijänteen vedenpinta sijaitsi esimerkiksi Kuhmoisissa noin 95 metriä mpy. eli 17 metriä nykyistä korkeammalla. Siihen laski aluksi myös Saimaa, mutta sen lasku-uoma kääntyi epätasaisen maankohoamisen aiheuttamasta järvialtaiden kallistumisesta etelään päin, sekä Puula, kunnes sen lasku-uoma siirrettiin etelään keinotekoisesti 1800-luvulla. Samoin kävi Päijänteelle, kun Heinolassa sijaitseva Heinolanharju (Jyrängönharju) murtui ja Kymijoki syntyi noin 6100–6000 eaa. Muinais-Päijänteen vedenpinta laski tapahtuman vuoksi useita metrejä lyhyessä aikaa.
Historiallinen aika Suomessa on aikoinaan perustettu 1 500 järvenlaskuyhtiötä ja järviä on laskettu yli 2 000. Järvet ovat olleet yleensä pieniä, mutta laskettu on myös muutama suurikin järvi, kuten tämä Päijännekin. Päijänteen pintaa laskettiin noin 120 senttimetriä perkaamalla vuosien 1820–1832 aikana Kalkkisten koskea ja muita Kymijoen yläosien matalia kohtia. Vuonna 1899 esiintyneen poikkeuksellisen tulvan jälkeen esitettiin tehtäväksi uutta järvenlaskua, mutta sen sijaan suunniteltiinkin Päijänteen vedenpinnan säännöstelyä, joka toteutui vuonna 1964.
Luontoarvoja Veden laatu
Päijänteen vedenlaatu on hyvä ja Jämsän eteläpuolella vieläpä erinomainen. Teollisuuden jätevesikuormitus oli suurimmillaan vuosina 1960–1985, minkä jälkeen veden laatu on parantunut. Pohjoisella Päijänteellä veden laatuun ovat vaikuttaneet Äänekosken teollisuus, Lievestuoreen sulfiittiselluloosatehdas sekä Kankaan paperitehdas Jyväskylässä, keskisellä Päijänteellä Jämsän teollisuus. Erityisen paljon Päijänteen veden laatu kohentui 1980-luvun puolivälin jälkeen Metsä-Botnian silloisille sellutehtaille asetettujen tiukkojen päästörajoitusten astuttua voimaan Äänekoskella.